19. luku

Ja yhtäkkiä on huhtikuu. Ensimmäinen kevätkuukausi. Kuun vaihtuminen meni multa täysin ohi.

Maaliskuun lopussa Tane ajoi mut kämpilleen, keitti kahvit ja heitti porepussin pöydälle.

Pore. Nopea. Vauhti. Piri. Amfetamiini.

Tiesinhän minä että Tane silloin tällöin veteli valkoista bilepulveria. En tiennyt kuinka usein, en tiennyt vetelikö nokkiin vai ränniin, eikä mulla oikeastaan koskaan tullut mieleen kysyä. Ja ennen sitä päivää sillä ei tullut koskaan mieleen tarjota mulle.

- Otatko? Toi on melkein puhdasta, seitkytvolttiseksi väitetään. Kaveri toi pk-seudulta.
- Mä en ole koskaan koskenut piriin, mutisin, tajusin että mun sormet puristi kahvikupin korvaa kuin krampissa.
- Sä oot vetänyt essoja, aika paljokin viimeisen vuorokauden ajan, Tane hymähti. - Niissä on samaa tavaraa, kuten varmaan tiesit. Sä oot essolaskuissa, sun olo paranee aika vitun huomattavasti jos otat nokat.

En tiennyt olinko nousuissa vai laskuissa, essoissa vai savuissa, oikeastaan en ollut varma edes siitä olinko hereillä vai unessa.

Niinpä otin elämäni ensimmäiset pirinokat. Ja toiset. Ja kolmannet.
Ensimmäinen päivä kului jutellessa kaikesta mahdollisesta ja kahvia litkiessä. Toisena päivänä nussittiin käytännössä koko päivä.
- Mä tahtoisin niin tehdä susta mun naisen, Tane kähisi korvaani. – Mutta tiedän etten voi.

Pomolta tuli tekstiviesti ettei enää tartte tulla töihin. Pelotti kertoa Jeremiakselle, etten välttämättä pysty enää maksamaan mun osuutta vuokrasta. Laitoin kännykästä virrat pois ja vedin lisää virtaa itseeni, jotta ”turhista huolista” stressaaminen jäisi.

Maaliskuun viimeisenä päivänä Pinkki soitteli Tanelle. Se oli Lindan kanssa ajelemassa ja tahtoi tulla käymään.
Lagasin kolme vuorokautta vanhoilla lampuilla Ostosteeveetä kun tiukkaan mustaan toppiin ja takapuolta mukailevaan mustiin farkkuihin pukeutunut Linda ja mustaan huppariin ja reisutaskuhousuihin verhoutunut Pinkki astuivat ovesta sisään.

- Ollaan bunkattu teillä, Linda totesi. - Poltettu vitusti kukkaa ja vielä vähän lisää kukkaa.

Tane tiskasi keittiössä ilman paitaa.

- Teillä on tainnu olla jotain muutakin ku pelkkiä luonnontuotteita? Pinkki totesi virnuillen katsoessaan mun pupilleja.
- Mitä? Linda kimitti ja ponnahti ylös sohvalta ihmettelemään silmiäni. – Onks Maurakin vihdoin löytänyt nopean ihmemaan?

Linda näytti ilahtuneelta, Pinkki huolestuneelta. Se mutisi jotain, Linda tökkäsi sitä olkapäähän ja alkoi väsätä savuja. Porina havahdutti Tanen.

- Miksei kukaan sanonut et on polttoa tarjolla? Tane valpastui keittiöstä. - Hurjat täpinät päällä, kukka vois tehdä terää.
Linda passasi bongin, Tane sytytti, imi, nautti. Luonnonvaalea akryylibongi tuli kohdalleni. Samalla sekunnilla kun savu imeytyi keuhkoihini, tunsin rauhoittuvani, piritäpinät katosivat ainakin hetkeksi.

Hetki hiljaisuutta. Savuisia, unisia ajatuksia... Sitten.

- Meinaistko vetää vielä poretta tänään?

Laskin bongin pöydälle, puhalsin savut ulos, käännähdin katsomaan Pinkkiä joka yhtäkkiä istui vieressäni.
 - Ehkä. Miten niin?
- Luulin sua ihmiseks joka polttaa vaan savua.
- No täs nyt on käyny vähän juttuja...
- ...ni enää ei oo mitään väliä vai?

Tuijotin Pinkin metsänvihreisiin silmiin laajennein pupillein, sen silmävalkuaiset punoittivat savunpolton johdosta, mutta kaiken udun takana se tuntui olevan.. läsnä. Kuuntelevan. Antavan koko jakamattoman huomionsa mulle, mun olemukselle, huolille, olotiloille. Miten se noin vaan pystyi täydentämään mun lauseet?

- Kai jollakin on..., mutisin, mutta lauseeni hukkui Lindan iloiseen kimitykseen, se oli saanut Tanelta piripussin ja se väsäili viivoja pöydälle. Pinkin katse tummeni, se meni keittiöön juttelemaan Tanen kanssa. Linda ojensi rullalle käärityn setelin mulle ja katsoi odottavana.

Kemikaalikyyneleet sumensivat näkökentän, purin huultani jotten olisi rääkäissyt kivusta, etäisesti tunsin kuinka Linda nappasi setelin multa ja valmistautui omaan suoritukseensa.
Oli pelottavalla tavalla seksikäs näky kun pieni hentoinen tyttö veti pikkurillinsä paksuisen viivan amfetamiinia ykkösellä sieraimeensa. Tane vihelsi ja Pinkki taputti, siinä taputuksessa oli kuitenkin lievästi ironinen sävy.

- Lähdetäänkö johonkin pärisemään tänään? Linda hihitti. – Kyllä siellä kehtaa aurinkolaseja pitää ja sääkin on mukavan lämmin. Otetaan vodaa pulloon ja litkitään sitä mennessämme.
- Kuulostaa hemmetin hyvältä, Tane totesi. – Mut mun pitää kyllä vielä siivota toi keittiö loppuun.
- Sie oot siivonnut siellä jo vittu kaks ja puol tuntia, ärähdin. – Jynssäätkö saumoja hammasharjalla vai mitä vittua sie siellä teet?
- Päätin että ku kerrankin on tarpeeksi energiaa ni teen sit homman kerralla kunnolla, Tane ilmoitti ylväästi ja meni jatkamaan siivoilujaan.

Linda istui mun viereen sohvalle, silitteli mun olkapäätä, se tuntui hyvältä. Sen hengitys haisi viinalta, pupillit olivat yönmustat ja valtavat. Jos olisin ollut selvinpäin, sen kalpeus olisi ollut musta vastenmielistä ja kauhistuttavaa, mutta koska pore nousi lämmittävästi ja mukavasti yhdessä savujen kanssa, tunsin katselevani kaunista nuorta vaaleaa naista. Linda oli yhdeksäntoista, niin nuori ja niin... niin rappiolla.

- Tuoksut hyvältä, Linda kuiskasi käheästi, pirin niiskuttaminen oli polttanut sen kurkkua, se oli tuskin muistanut juoda yhtään mitään muuta kuin karpalovotkaa. Mikä tarkoitti että kohta se olisi aivan vitun huonossa hapessa.
- Mie haen sulle vettä, sanoin ja suunnistin keittiöön. En tajunnut miten niin pienessä keittiössä saattoi käyttää kolmatta tuntia siivouspuuhissa, Tane tyhjenteli astiakaappien hyllyjä ja huitoi vimmatusti rätillä.
- Mikä sua vaivaa? kysyin.
- Femtamatiini.
- Anteeksi mikä?
- Antefemtaani.
- Piri?
- Nii just piri. Femtaami.
- Amfetamiini.
- No niinhän mä just sanoinki. Anfemtami.
- Just.

Otin astikaapista lasin jonka Tane arvatenkin oli menneiden tuntien aikana tiskannun tulikuumassa vedessä jokaisen pienen yksityiskohdan ja sauman huolellisesti hinkaten. Valutin vettä hetken, vesihanasta tasaisesti valuva väritön neste naulitsi katseen, pysäytti ajan, hetken vain seisoin ja ihailin hanasta valuvaa vettä. Sitten skarppasin, täytin lasin, kävelin olohuoneeseen, ojensin lasin Lindalle ja istuin sohvalle, toiselle sohvalle jolla Pinkki istui ja katseli musiikkikanavaa äänettömällä. Taustalla pauhasi Tanen kannettavasta vaihteleva musiikki, laidasta laitaan, hevimetallista popin kautta jazziin ja tietokonemusiikkiin, 8-bittisen Nintendon äänistä tehtyyn musiikkiin ja psyketranseen.
- Mikä sun oikea nimi on?

Pinkki hätkähti kysymystäni, katsoi mua kysyvästi.
- Ai että nyt kiinnostaa?

Sen silmistä tuli mieleen alkukesän raikas nuori metsä. Pohdin kuinka vanha se mahtoi olla.

- Kai mä saan joskus olla sulle mukava, parahdin ja ääneni särkyi.
- Parempi ettei sitä moni tiedä, Pinkki hymähti. Hymyilin varovasti. - Sä oot jotenki hellyydenkipeän näkönen. Suloinen.
" Suloinen", koska viimeksi musta oli sanonuttu suloinen, joskus vauvaikäisenä? Koska viimeksi Pinkki olisi sanonut musta niin, yleensä sen suusta olin kuullut olevani lähinnä ”transu”, ”sekasikiö” tai ”pirttihirmu”.

Samassa mieleeni muistui viime päivien tapahtumat. Olin saanut potkut, mulla ei ollut mitään millä maksaisin vuokran, mun pitäisi tavata Jeremias ja selittää sille, hitto vie mennä puhumaan sen kanssa rehdisti sen sijaan että vetelen kemiallisia huumeita jossain jemmamestassa Karhulan takana.

- Sä vaan seisot siinä ja tuijotat.

Samassa Linda lehahti jostain, silmät lautasena selittämään:
- Otto soitti, nyt lähdetään porukalla Tampereelle!
- Kuka vitun Otto?

- Mun broidi, Tane ilmoitti keittiöstä. - Rakas pikkubroidini. Sillä on aina massia.

Meni ehkä kymmenen minuuttia, ovikello soi. Sisään astui mahakkaampi ja lyhyempi versio Tanesta, pitkällä vaaleanruskealla kiharalla tukalla ja pukinparralla. Silläkin oli toisessa kämmenselässään musta pääkallo.
- Nyt on taas sen verran massia et on varaa vaikka pitää hauskaaki, Otto ilmoitti ripustaessaan villakangastakkiaan naulaan.
- Otatko vipinää? Linda kysyi virnuillen, Oton silmiin syttyi sama pelottava kiilto kuin Lindalle aina kun puhe oli vauhdista. Lindan väsäillessä viivaa Otolle, tämä kysyi isoveljeltään:
- Kai sä lähdet kuskiksi?
- Tampereelle?
- Nii.
- Mitä vittua me Tampereella!
- Se on hei Unelmien Kaupunki! Linda hihkaisi väliin. - Käydään Maura hakemassa mun kämpiltä vaatteita ja lähdetään kunnolla rokkihuorailemaan sinne baareihin.
- Millä rahoilla?
- Eiks tässä nyt oo tullut harvinaisen selväksi että porukasta löytyy kahdesta kolmeen ihmistä joilla on aivan käsittämätön määrä fyrkkaa? Linda kivahti miltei aggressiivisesti.
- No okei, Tane totesi hitaasti. - Lähdetään Tampereelle.

Siinä vaiheessa kun selvisi että Tampereelle ex tempore lähteminen oli todellinen suunnitelma eikä sekavaa hölinää, Pinkki lähti päätään pyöritellen kotiin ja toivotti meille hauskaa reissua. Minä, Linda, Tane ja Otto pakkauduttiin Tanen autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Lindan majapaikkaa.

Kämpillään Linda pakotti mut pukemaan ylleni aivan liian lyhyen nahkaminihameen ja tummanvioletit verkkosukkahousut. Alushousuja en saanut laittaa. Yläosaksi sain ihoamyötäilevän mustan topin jossa jopa minäkin näytin omistavan rinnat.
Linda löysi jopa mun jalkaani sopivat korkokengät, se itse veti pitsihametta ja napapaitaa ylleen.
- Tajuatko että nyt on maaliskuun loppu? hymähdin.
- Tajuatko että Tampereella on aina lämmintä ja me ollaan vitun pireissämme? oli Lindan vastaus. - Eiköhän mennä.

Pojat vetelivät autossa lisää valkoista jauhoa neniinsä kun Lindan kanssa istahdettiin takapenkille. Ei oltu ehditty edes moottoritielle kun Linda oli tunkenut itsensä penkkien välistä etupenkille ja sillä oli kieli Oton kurkussa ja käsi farkkujen alla. Samaan aikaan minä yritin kääriä kukkajointtia ja Tane vihelteli epämääräisesti autoradion mukana.
Tajusin etten tajunnut että mitä vittua ympärilläni tapahtui. Oton käsi Lindan hameen alla, Linda voihkimassa samalla tavalla kuin vain muutama päivä aiemmin mun kanssani. Vittu mikä jakari.
Kouvolan kohdalla meno oli rauhoittunut, Linda veteli jointtia ilman paitaa ja rintsikoita. Otto niiskutti lisää valkoista ja syventyi keskustelemaan isoveljensä kanssa. Minä tuijotin tienlaitaa ja ajattelin ajattelematta.
Ajattelin Pinkin silmiä ja sitä yllättävää harmistuneisuuden tunnetta siitä, ettei se ollut lähtenyt meidän mukaan.
Ajattelin Jeremiasta, ajattelin kännykkää joka oli virrat pois päältä laukussani. Kuinka monta päivää olin ollut pois kotoa ilmoittamatta sille missä vitussa olen. Ja juuri sillä hetkellä...
- Jeremias soittaa, se haluaa puhua sun kanssa.
Tane ojensi mulle kännykkänsä.
- Moi...
- Maura, missä helvetin perseen pillussa sä olet?!
- Menossa Tampereelle...
- Tampereelle, Tampereelle?! Mitä vittua Maura?!

En ollut koskaan kuullut Jeremiasta niin vihaisena.
- Sulla on työvuoroja, et sä voi lähteä minnekään Tampereelle! Sun työvaatteet on varmaan viikon jo lojuneet koskemattomana sun nojatuolillas, Maura kohta pitää maksaa vuokra, mitä VITTUA sä sekoilet?!
- Mä sain potkut...
- Mitä helvettiä?! Millä sä kuvittelet että me maksetaan vuokra?! Saan oman osuuteni just ja just kasaan raksakeikoista ja asumistuesta, jos sä sait potkut... voi helvetti, voi helvetin vittu!

Loppupuhelu pelkkää kiroilua ja haukkumista, kuuntelin puolella korvalla. En tuntenut mitään. Kyllä yhden kuukauden rästivuokrista vielä selviäisi. Mutta sitten kun niitä tulee lisää...
En halunnut ajatella. Painoin punaista luuria ja kysyin:
- Onks kellään vielä sitä piriä?

Tampereella Linda varasi koko porukalle hotellihuoneen. Sitten painuttiin baariin. Maaliskuun viimeisestä muistan vielä jotain. Palattuamme hotellille aamuyöllä käytyämme hillittömällä vauhdilla läpi kymmenestä viiteentoista eritasoista kapakkaa ja räkälää, Linda ja Otto alkoivat taas kutea keskenään. Yritin nukkua mutta yritys oli tuhoontuomittu kun yhtäkkiä Tane pikkuveljensä puuhastelujen kuuntelemisesta innostuneena ilmestyi päälleni jyystämään mua.

Nukuin. Ekaa kertaa moneen päivään. Ehkä jopa peräti kaksi tuntia kunnes heräsin kolmikon iloiseen hölötykseen ja pullojen kilinään. Lähdettiin aamukymmeneltä baariin. Oltiin näyttävä seurue hiljaisessa kulmakuppilassa, oltiin Lindan kanssa meikkailemassa iloisen nousuhumalaisina, kun se kysyi, tahdonko lisää vauhtia.

Pöytä täynnä viinaa. Viisi ihmistä aivan helvetin sekaisin ja...

Pari päivää meni lähikuppiloissa ja hotellihuoneessa dokaten, Linda tamperelaistuttavuuksien nimiä opetellen ja aina välillä Tanen kanssa kielisuudelmia vaihtaen. Kolmantena päivänä Tane uitti kieltään mun silmien edessä Lindan suussa, mistä suivaantuneena lähdin tamperelaisten Jevin ja Salosen matkaan.