13. luku

Jälkikäteen monta kertaa miettiessäni sitä hetkeä olen tullut siihen tulokseen että jos sen hetkinen hartain toiveeni, mulle tuliase tähän käteen ihan just nyt, olisi toteutunut, en olisi välttämättä osannut päättää ketä olisin ampunut, Joonasta, Helmiä vai itseäni.

Joonas havaitsi tuijotukseni, katse jolla se vastasi katseeseeni oli täysin tunnistamaton, en ollut koskaan nähnyt sitä sen näköisenä. Katse näytti olevan yhtä aikaa surullinen, pelokas, ylpeä, osaaottava... Se katsekontakti kesti korkeintaan muutaman sekunnin. Sen jälkeen Joonas johdatti Helmin, jonka silmäkulma oli tummunut lyöntini ansiosta, pois tanssilattialta narikalle päin.

Tarvitsin jotain, tarvitsin jonkun. Oli minut ennenkin jätetty, kyllä. Oli mua ennenkin petetty, kyllä ja kyllä, olin vaikka kuinka monta kertaa nähnyt eksieni kävelevän uusi tyttö kainalossaan. Silti koskaan, koskaan sitä ei oltu tehty mulle yhtäaikaa. Se tunne, sydämen murtuminen, suru, viha, pettymys, typeryyden tunne, kaikki yhtäaikaa myllertämässä sisälläni oli jotain niin käsittämätöntä etten voinut käsitellä sitä yksin enkä varsinkaan humalassa.

                      Jotenkin sain ongittua puhelimen taskustani ja soitettua Monalle. Sillä oli kännykkä pois päältä. Jeremias ei vastannut. Launo ei vastannut. Tane vastasi mutta oli jossain todella lähellä tanssilattian kaijuttimia eikä kuullut mitään. Zorrolla puhelin pois päältä.

                      Harhailin pitkin yökerhoa ja yritin löytää edes jonkun porukasta. Vaikka Pinkki olisi kelvannut.

                      Päätin lopettaa harhailemiseni koska pelkäsin edelleen törmääväni Joeliin tai Joonakseen ja Helmiin. Kello oli vähän yli puolenyön, en halunnut mennä kotiin yksin, halusin vaan pääni enemmän sekaisin ja mahdollisimman nopeasti. Parin korttelin päässä sijaitsi räkälä missä kävi lähinnä keski-ikäisiä ukkoja, mutta kalja oli halpaa. Sinne.

Tajusin itkeneeni ripsivärit poskilleni vasta nähtyäni kuvani räkälän lasiovesta. Ensimmäinen asia minkä tein astuttuani sisään oli vessaan siistiytymään meneminen.

                      Vessassa sain hysteerisen itkukohtauksen ja painelin silmänalusiani kylmään veteen kastetulla vessapaperinpalalla välttyäkseni vähemmän mukavalta turvotukselta ja punoitukselta.

                      Join tilaamani tuopin melkein yhdellä kulauksella ja viereisellä baarijakkaralla nuokkunut ukko katsoi mua kysyvästi. Tilasin kolme Jaloviina-shottia ja oluen kyytipojaksi ja menin nurkkapöytään istumaan.

                      Vihasin raa'an viinan makua ja irvistelin inhosta lyödessäni ensimmäisen tyhjän shottilasin pöytään. Huuhdoin oluella kitkerän maun pois suustani ja kulautin toisen shottilasin tyhjäksi. Sitä seurasi oksennusrefleksi ja vastenmielinen tunne päässä ja kropassa, mutten välittänyt, huuhdoin suuni taas oluella. Tuijotin kolmatta lasia haastavasti ja lasi tuntui tuijottavan takaisin.

- Tää voi olla klisee, mutta mitä ihmettä tuollainen nainen tekee tällaisessa paikassa?

Nostin katseeni laiskasti ja kesti hetken ennen kuin tunnistin Joonaksen isän. Olin nähnyt sen viimeksi niihin aikoihin kun se oli auttanut mua muuttamaan pois mun ja Joonaksen yhteisestä asunnosta, se oli hakenut Joonaksen tavaroita ja tuntui olevan kaikesta tapahtuneesta hämillään, jotain se taputteli selkään ja toivotteli pärjäämisiä. En uskonut että se olisi parin vuoden päästä moikannut mua räkälässä, saati sitten istunut seuraan.

- Mitäs sä perjantai-iltana yksin juhlit? se tiedusteli.

- En mä mitään juhli, ilmoitin ja kumosin kolmannen shotin kitaani.

- Ei tainnut ilta päättyä onnellisesti? Joonaksen isä arveli.

- Ei päättynyt ei, jupisin. - Mut kyllä tästä vielä uuteen nousuun lähdetään.

- Epäilen, Joonaksen isä naurahti. - Tolla Jallun kumoamisella harva nainen lähtee nousuun, laskuun pikemminkin.

- Ehdota jotain parempaa, pyysin.

- Jos vaikka eka tarjoan sulle oluen ja sitten kerrot ex-appiukolles että mikä risoo.

Joonaksen isän nimi oli Oskari. Olin joskus ehkä kuullutkin sen, mutten vaan kuollaksenikaan saanut sitä mieleeni. Emme tavanneet aikoinaan kovin usein, Oskari joi paljon ja Joonas karttoi siksi isänsä luona käymistä. Ehkä ei ollutkaan ihme että olin törmännyt siihen räkälässä.

                      Parin lisäkaljan rohkaisemana aloin jostain käsittämättömästä syystä avautua Oskarille Joonaksesta ja siitä mitä oli tapahtunut sinä iltana ja ylipäätään viimeisen kahden vuoden aikana. Asiaan saattoi vaikuttaa tukevahko humalatilani, mutta Oskarille puhuminen tuntui yhtä luonnolliselta ja helpolta kuin jos olisin puhunut Jerille. Lisäksi Oskari oli ikänsä puolesta paljon lähempänä isähahmoa kuin Jeri.

- Se muistuttaa ihan liikaa äitiään nykyään..., Oskari totesi yhtäkkiä. - Siitä on tullut suoraansanottuna kiero paska. Ei se ole muhunkaan pitänyt mitään yhteyttä päästyään linnasta. Ja sen sijaan että se olisi oppinut siellä mitään nöyryyttä niinkuin itse aikanani, siitä kasvoi puolessatoista vuodessa kusipää.

Olin hämmästynyt. Mulla ei ollut mitään aavistusta siitä että ex-appiukkoni oli myös ex-linnakundi.

- Näytät hämmentyneeltä, Oskari naurahti. - Eikö tullut mieleen että vanha juoppo olisi tehnyt nuoruudessaankin jotain typerää?

- En mä oo koskaan sua vanhana juoppona nähnyt, totesin häkeltyneenä ja oikeasti tarkoitin sitä. Vaikkakin Oskari oli ollut humalassa varmaan joka kerta kun olimme tavanneet,  ja Joonas oli kertonut että sen vanhempien avioero johtui Oskarin juomisesta, en ollut koskaan osannut ajatella sitä sellaisena, se oli lupsakka ja mukava ja tykkäsi höpöttää. Äitini oli vähän mua vanhempana, niihin aikoihin se oli eronnut faijasta, eristäytynyt ihmisistä ja se oli läpi vuorokauden pelkkä aamutakki päällään ryyppäämässä.

- Saako kysyä että miksi? tiedustelin. Ja Oskari kertoi.

Nuorempana Joonaksen äiti oli ollut naimisissa varsin väkivaltaisen miehen kanssa. Siitä liitosta oli tuloksena Joonaksen isosisko, jonka olemassaolosta en ennen sitä iltaa ollut koskaan kuullutkaan. Joonaksen äiti oli nuori ja rahaton ja isä sai taisteltua itselleen tyttären huoltajuuden. Meni vuosia kunnes se oli tavannut Oskarin ja päätynyt uudelleen naimisiin ja Joonas oli syntynyt. Joonas oli noin viisi-kuusivuotias kun äitinsä ex-mies oli murtautunut keskellä yötä heidän kotiinsa ja "satuttanut Joonasta", jolloin Oskari ei nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin hakea vanhan metsästyshaulikkonsa vintiltä ja...

- Neljä vuotta itseään ja perhettään suojellakseen tehdystä surmasta ei pitänyt olla liikaa, Oskari hymähti. - Mutta kun palasin takaisin, vaimo oli pistänyt avioeropaperit vireille ja myynyt osuutensa talosta. Joonas ei ollut tuntevinaan. Meni vuosia ennen kuin se edes suostui puhumaan mulle. En tiedä miksi, mutta äitinsä oli vuosien ajan syöttänyt sille tapahtuneesta vaikka millaisia valheita. Ei se edes muista sitä yötä, se oli pojalle sen verran traumaattinen kokemus.

Istuttiin pitkään hiljaa, pohdin humalaisessa päässäni miten järkevää ja loogista kaikki loppujenlopuksi oli, jopa Joonaksen äidin käsittämättömälle käytökselle tuntui löytyneen syy. Kuinka paljon se olikaan varmasti pelännyt poikansa turvallisuuden puolesta kun se oli pyörinyt munkaltaiseni nistinkuvatuksen kanssa. Melkein säälin sitä vanhaa naisparkaa.

Juotiin Oskarin kanssa pilkkuun asti. Mun teki mieli juoda vielä lisää ja Oskari totesi ettei häntäkään vielä väsytä. Otettiin taksi sen luokse, siellä istuttiin, nautiskeltiin viskiä, kuunneltiin jazzia ja juteltiin kuuteen asti aamulla. En ollut koskaan tehnyt sellaista isäni kanssa ja Jerin kanssa se tuntui enemmän kaverimeiningiltä kuin isä-tytär -jutulta, sinä yönä ex-appiukkoni tuntui melkein omalta isältä.

                      Jeremias lähetti puoli viideltä tekstiviestin. " Kaikki ok? Baarit kiinni, et ole kotona, missä olet? Tarviitko kyytiä aamulla? " Se kai kuvitteli että olin pokannut miehen ja mennyt sen luokse yöksi, vastausviestiä laittaessani naureskelin kuvitellessani sen ilmeen kun kertoisin missä olen yöni viettänyt ja kenen kanssa.

Kolmen tunnin yöunien jälkeen krapulaan herätessäni ei enää naurattanut niin paljon, Launo ja Jeremias tulivat hakemaan mua kymmenen aikaan. Ilmeisesti ne tiesivät mitä Joonaksen kanssa oli käynyt, sillä kumpikaan ei kysynyt eikä sanonut mitään.

                      Kotiin saapuessani havaitsin että Pinkki oli valloittanut sänkyni. En jaksanut valittaa asiasta, menin sanaakaan sanomatta Jeremiaksen sänkyyn, piilouduin peiton alle ja nukahdin.