18. luku

Sadetta katsellessa tajusi aina jotain syvällistä.
Minä tajusin olevani helvetinmoinen idiootti.

Saunaepisodin jälkeen Tane vietti luonani vielä kaksi päivää, se halusi varmistaa että selviän essolaskuista. Sen kahden päivän aikana rakasteltiin kolmesti, täysin yllättävissä paikoissa täysin yllättävinä hetkinä.
Ja nimenomaan ”rakasteltiin”, sekavaan puksimiseen tottuneelle niin hellä ja intensiivinen seksi oli monen hengenhaukkomisen arvoinen ihme.
Jeremias saapui kotiin samalla ovenavauksella kuin Tane lähti. Se katsoi kysyvästi kun havaitsi mun seisovan eteisessä pelkät alushousut jalassa.

- Maura, miks helvetissä tääl kasvatuskaapin lattialla on kortsu?
- Vaan ne ehkäisee sukupuolitaudit.
- Ootko sä pannut Tanea täällä kaapissa?!

Vastasin kohauttamalla olkapäitäni ja painelin parvekkeelle tupakalle ja katsomaan sadetta.

Tane oli mun ystävä vuosien takaa. Olihan se omalla tavallaan komea, mutta en ollut koskaan ikinä ajatellut sitä mitenkään seksuaalisesti. Ja nyt olin viimeiset pari päivää paneskellut sitä minkä kerkisin. Ilman mitään tunteita ja armottoman sekavissa sekalaisissa tiloissa. Olihan se ihan jees kaverimeininkiä mutta ei, ei semmoista, ei Tanen kanssa.

Iski päälle semmoiset morkkikset että luulin laskujen tulleen pari päivää myöhässä. Nyyhkytin huoneessani, poltin tupakkaa sisällä ja joka kerta tumpatessani olisin halunnut tumpata sen omaan ihooni.
Itseinhoni kestettyä puolitoista tuntia, havahduin siihen että Linda soitti.
- Moi! se heläytti ja kuulosti siltä kuin se olisi ollut pakahtumaisillaan.
- Tere, mutisin. – On hei vähän paha päivä, et jos haluut hehkuttaa jotain niin pliis, ei tänään...
- En mä sitä. Mulla on sulle asiaa! Tärkeää asiaa.
- Hmm? Kuuntelen.
- Sua varmaan kyllästyttää vähän ne siivoushommat.
- Ai että vähän?

Linda kihersi ärsyttävästi.
- Voi olla ettet joudu tekemään niitä enää pitkään.
- Häh?

Ja Linda kertoi.

23. maaliskuuta 2010


Viimeistään sinä päivänä mulla alkoi mennä lujaa.


Olihan siinä vaiheessa jo takana semmoinen reilu kuukausi erilaisten päihdyttävien substanssien sekakäyttöä, mutta ei mitään pahaa, pelkästään pilveä, viinaa, välillä bentsoja ja jotain sekalaisia nappeja. Ja ne yhdet essot silloin T:n kanssa...


Linda soitti kun pyöriskelin kotona itseinhossa ja häpeässä. Sillä oli loistavia suunnitelmia. Sen hyväntuulisuus vitutti mua. Se sanoi ettei tahdo puhua puhelimessa, se tulee kohta käymään.

- Mulla on ihan vitusti massia!

Tuijotin typeränä huoneeni ovelle ilmestynyttä mustatukkaista hahmoa joka hymyili levästi kuin olisi juuri suorittanut täydellisen murhan.

- Mistä ne on peräsin?
- Etkö Maura-kulta oo oppinut et rahojen alkuperää ei saa koskaan kysellä?
- Myitkö persettä vai piriä?
- Vähän kumpaakin. Ja välillä persettä piristä. Ja piriä perseestä.

Kuten yleensä, en osannut sanoa oliko Linda tosissaan.
- Mut pääasia on että mulla on nää massit. Ja haluun lähteä reissuun. Ja haluun sut seuraksi.
- Okei.

Sanoin okei.
En kysynyt minne päin, kuinka pitkäksi aikaa, kukamitäketähäh?
No, se valkeni mulle aikanaan, mutta aivan liian myöhään.

Tajusin mie rappukäytävässä takkia päälle vetäessäni kysyä jotain.
- Miks just minä? Miksei se muija jota oot tapaillu, mikä sen nimi nyt olikaan...
- Ei se oo sopiva reissukumppani, oli Lindan vastaus, mitä en ees tajunnut ihmetellä.

Reissu alkoi sillä että Linda ilmoitti mun olevan kuski ja antavansa ajo-ohjeet. Se ohjasi mut ajamaan keskustan laitamille hämyn kerrostalon pihalle.
- Oota tässä, se sanoi ja samassa se olikin jo kiitämässä kohti B-rapun sisäänkäyntiä.
Palatessaan Linda tuoksui huomiotaherättävän paljon kukalta.
- Nyt me mennään Monalle ja Zorrolle, kuului ajo-ohjeet.

- Maura, sun kaulas

Tajusin etten ollut vilkaissut peiliin moneen päivään, mulla ei ollut aavistustakaan kuinka teinin syödyltä mun kaula näytti.

Mona seisoi ovella aamutakissa ja tuijotti mua silmät kauhistuksesta pyöreinä. Mulla oli ennenkin ollut fritsuja satunnaisesti, joten mun kaulan täytyi olla todella pahan näköinen kun Mona katsoi mua niin.

Marssin suoraan vessaan peilaamaan itseäni ja meinasin lentää perseelleni, mun kaula toi mieleen neljätoistakesäisen teinilutkan. Kurkkasin t-paitani kaula-aukosta sisään, myös mun pienet tissiparat oli järsitty melkein kokonaan sinertäviksi. Mona seisoi vessan ovella ja virnuili.
- Kuka se on? se uteli. En ehtinyt vastata mitään, Linda huusi olohuoneesta:
- Tulkaa tyttökullat ottamaan savut!

Bongi kiersi ringissä, Linda tarjosi minkä kerkesi, Zorroakin alkoi hirvittää meidän polttelutahti. Mun olisi pitänyt mennä töihin, mutta löin kännykästä virrat pois ja polttelin vähän lisää.
Iltayhdeksään mennessä oltiin tipahdettu koko porukka.

- Mauraa, herätys!
Vihasin tulla herätetyksi ravistelemalla.
- Mauraa, lähdetään tarjoamaan Pinkille savut!
- Pinkille...? mutisin. En edes tiennyt että Linda tunsi Pinkin.
- Juttelin sun Facebookin kautta sen kanssa. Oli pakko alottaa keskustelu tyypin kanssa jonka nimi oli Mr. Pink Hzz.
- Okei, hienoa... Onks sulla aavistustakaan missä se asuu?
- No on on, se anto osotteen. Takki päälle ja menoks!

Mona ja Zorro nukkuivat kaulakkain sängyssä kun me puettiin ja lähdettiin liikkeelle. Portaita alaspäin kävellessäni tulin ajatelleeksi ettei mulla ollut aavistustakaan kellonajasta saati sitten siitä olinko ajokunnossa. Olin edellisenä iltana polttanut sen verran reilulla kädellä että tuntui kuin olisin ollut vielä herätessäkin umpisauhuissa. En ollut koskaan uskaltanut ajaa semmoisessa olossa.

Linda opasti mut ajamaan keskustaan ja ränsistyneen puisen kerrostalon pihaan ja en voinut muuta kuin hämmästellä Lindan kaupunkituntemusta kun se pelkän osoitteen perusteella löysi talon kuin talon.
Oven tuli avaamaan keski-ikäisen puliakan näköinen tukevahko nainen sätkä suupielessä.
- Mitäs tytöt on vailla, se mörähti äänellä joka oli niin matala että se tuntui sydänalassa.
- Pinkkiä, mutisin, tuntui kuin olisin kävellyt unissani, en ollut ajomatkan aikana edes ehtinyt herätä kunnolla. Olin ajanut autoa unissani.
- Mitä? se mörisi.
- Sun poikaas, Linda kiirehti selventämään. Nainen katsoi meitä tylsästi ja lyllersi sisälle. Meni hetki ja Pinkki ilmestyi ovelle verkkareissa ja naistenhakkaajapaidassa. Sillä ei ollut edes pinkkiä pörröpipoaan. Panin ensimmäistä kertaa merkille että sillä oli olkapäille ulottuvat kultakutrit.

Heti astuessani sisään Pinkin ja sen äidin kerrostalokolmioon tajusin minkä takia Jeremias oli tutustunut Pinkkiin lastenkodissa. Sen mutsi oli melko varmasti rappioalkoholisti. Asunto oli täynnä tyhjiä kaljakoppia ja viinapulloja, silmänkantamattomiin viinapulloja.
Keittiönpöydällä jökötti puolen litran limsapullosta väkerretty bongi.
- Sun mutsias ei vissiin haittaa että sä polttelet? Linda arveli.
- Se haittaa sitä vaan jos en tarjoo sille, Pinkki vastasi.
- Aika rentoo. Mun mutsi sai tietää et mä poltan ja se heitti mut pihalle ku olin viistoista.
Linda totesi asiansa niin arkipäiväisesti ja asiallisesti ettei Pinkin kanssa kysytty jatkokysymyksiä. Linda oli niitä ihmisiä joista ei ihmetellyt yhtään että se oli lentänyt pihalle himasta yläasteiässä.

- Mitäs tänään suunnitelmissa? Pinkki kysyi puhaltaessaan savuja ulos. – Aika aikasin ootte liikenteessä.
- Meinattiin tänään olla sekaisin, Linda virnisti. – Kukkaa on vielä vaikka kuinka paljon jälellä. Ja lisää saa niin paljo ku jaksaa polttaa. Ei oo massist kii.
- Jaa, Pinkki naurahti. – Kuulostaa hyvältä. Haluutteko vähän piristystä?
Neljä kohtalokasta kirjainta, p, i, r ja i, Lindan silmät alkoivat kiilua pelottavasti.
- Onks sulla vauhtia?!

En ollut koskaan nähnyt niin pirinhimoista ihmistä, Linda melkein syöksyi pöydän yli Pinkin kimppuun.

- No hyi vittu semmosta paskaa en kyl käytä enkä välitä enkä välitä käyttää, Pinkki tuhahti. – Mut eemeleitä ois tossa semmonen ihan kouriintuntuva määrä...

Lindan latoessa kaksikymppisiä pöydälle, mieleeni muistuivat Zorron sanat joilla se oli valistanut mua joskus teininä kemikaaleista:
- Älä ota niitä mutta jos otat, ota vain erikoistilanteissa, juhlissa, kuten reiveissä, jouluaattona, keikoilla... Mut älä käy silloin tällöin napsimaan ilman syytä sillä silloin se muuttuu aika nopeasti ongelmaksi.

En tiedä miksi erikoistilanteeksi sen päivän mielsin, mutten ajatellut asiaa tarkemmin rouskiessani kaksi vaaleanpunaista pahanmakuista tablettia.

Havaitsin ajavani autoa. Autoradiosta soiva musiikki jyskytti takaraivossa, Linda poltti jointtia ja hihitti. Matkaa kotiin oli ehkä kaksi kilometriä mutta sydän takoi rinnassa ja kuumotti koko matkan.

Jeremias astui rappukäytävän ovesta ulos samalla hetkellä kun me hypättiin ulos autosta.
- Meen ostamaan röökiä ja bisseä... Zorro on siellä ja vähän kukkaa.
Vilkaistiin Lindan kanssa toisiamme ja hymyiltiin leveästi. Jäin tuijottamaan sen pieniä vihreitä silmiä joiden pupillit olivat kuin lautasantennit. Tajusin että se pieni mustatukkainen tyttö oli tavattoman kaunis.
- Mennäänkö me? Linda hihkaisi.

Kliinisen valkoisessa rappukäytässä pärähti kunnolla. Hyvä olo valtasi kehon, jokainen askel tuntui toinen toisteen kevyemmältä.
Kävelin Lindaa päin kun olin avaamassa ovea. Se hymyili ja tarttui mua vyötäröstä kiinni. Sen pienten, sirojen käsien kosketus kutkutti vatsanpohjassa, sen kapeiden huulien vieno, samalla tuhma hymy aiheutti väristyksiä koko kropassa.

Avattiin ovi, riisuttiin takit ja kengät. Retkahdettiin sohvalle, tuijoteltiin toisiamme. Zorro oli tipahtanut kukkineen sohvalle.
- Sä oot Maura tosi kaunis, Linda totesi yhtäkkiä.
- Niin, säkin, henkäisin. Ilmassa väreili, ekstaasi potki täysillä, tunsin kiihottuvani pelkästään Lindan tuijottamisesta.

Sitten yhtäkkiä olinkin sen sylissä, nuolin sen kaulaa, haljenneita huulia, kuljetin käsiäni pitkin sen langanlaihoja käsivarsia...
Yhtäkkiä näin meidät ulkopuolisen silmin, mulla likaisenvaaleaksi haalistunut pörrötukka, lihaksikas hoikka keho joka kietoutui alastoman anorektisen mustatukkaisen teinitytön ympärille. Hyväiltiin toistemme tuskin käsissätuntuvia rintoja, haistoin Lindan deodorantin ja hien.
Seuraavat vartit olivat täynnä pelkkää huohotusta, sormia, kieliä, huokauksia, voihkaisuja. Ja sitten Linda syöttämässä mulle uutta vaaleanpunaista pilleriä. Mentiin suihkuun yhdessä, Linda tuntui hellyttävän pieneltä ja helposti särkyvältä mun sylissä. Uudet nousut alkoi kun kuivattiin toisiamme ja pussailtiin samalla.


Näin pieniä tähdenlentoja Lindan aurassa kun Jeremias paukkasi sisään neljän kaljakopan, vittuilevan venäläisen tatuoijan, satunnaisen pelokkaalta vaikuttaneen aussin, Launon sekä tuntemattomaksi jääneen 14-kesäiseltä vaikuttaneen nappisilmähinttarin kanssa.

- No hyvää iltapäivää, Linda totesi vetäessään ylisuurta villapaitaa päälleen. Pienikokoinen tyttö näytti hukkuvan miesten XL-kokoiseen neuleeseen.

- Mitäs teetä tytöt on nauttineet täällä?

Ryssä jolla oli kädet täynnä kusisia kotikutoisia tatskoja ja lävistys keskellä ylähuulta. Aussilla oli käsittämätön aksentti, tummanruskea afro ja jalassa pinkit verkkarit. Tuskin maltoin odottaa Jeremiaksen selitystä mistä se oli nämä kaivanut lähtiessään ostamaan "saunakaljaa ja tupakkaa" kahdensadan metrin päästä.

Kuulin Lindan selittävän etäisesti jotain jostain eestä, olin uppoutunut olohuoneen harmaasiniseen mattoon. Vai oliko se siniharmaa?
Aussi ei puhu mitään, "ei osaa suomea", Zorro selittää. En ees tajunnut että se oli herännyt jossain vaiheessa. Ja siinä samassa tajusin että olin hetki sitten nainut Lindan kanssa Zorron maatessa sammuneena vieressä. Oli sentään divaanisohva.
Hihitin.

- Maura, ota savut, sun vuoro, Tane köhisi ojentaessaan bongia mulle.
Missä vaiheessa Tane oli liittynyt porukkaan?

Bongi kiertää ringissä, Ryssällä oli omituinen nimi, ei jäänyt mieleen.
Sekavaa, sekavaa.

Aussi lähtee tupakalle eikä koskaan palaa.
Etäisesti kuulen Zorron virkkovan että se lähti, onhan kello jo...
puoli kaksi yöllä

Launo, Jere ja kolmas homo
hihhih, kolmas homo,
Ollaan tyttöjen kanssa melko varmoja että Jere on niin homofobinen koska se on kaappihomo
lähtivät käymään lähiräkälässä bilistä pelaamassa, mutta todellisuudessa ne halusivat vaan saattaa nuorikkonsa kotiin. Eteisessä Launo piti kättään nimettömäksi jääneen nappisilmän takataskulla. Joko se oli aikeissa varastaa sen lompakon tai sitten sillä oli joku mies kierroksessa.

Hymyilin.
Kaksoisveljelläni oli aina ollut melko kehno tuuri rakkkauselämässä
Sen tyttöystävät paljastui melkein poikkeuksetta joko uskovaisiksi pihtareiksi, narkkareiksi (ja kenenköhän kautta velipoika ne naiset oli tavannut...) tai lesboiksi tai sitten se itse täydellisen naisen kanssa seurustellessaan tajusi olevansa miestä vailla.
Sen poikaystävät oli teinivuosista asti olleet tavattuja sitä melkein kymmenen vuotta vanhempia käsilaukkubiseksuaaleja, jotka näyttivät vain pari vuotta Launoa vanhemmilta.
Traagisin tapaus oli ehkä Eero, emopoika Launon rinnakkaisluokalla lukiossa. Launo puhui mulle Eerosta usein, se oli tavattoman ihastunut siihen, muttei uskaltanut tehdä mitään koska Eerolla oli ollut joskus tyttöystävä ja Launolle oli turhan usein sattunut "voi vittu se olikin hetero" -tapauksia.


Mona oli samalla risteilyllä kuin Launon, Eeron ja muiden abien penkkariporukka. Eero oli joku sen tuttu vuosien takaa ja ne olivat iloisia jälleennäkemisestä ja lähtivät yhdessä kittaamaan kaljaa. Muutaman tuopin juotuaan Eero alkoi avautua Monalle kuinka se oli koko lukioajan ollut kiinnostunut yhdestä kaljupäästä, muttei ollut uskaltanut tehdä mitään ratkaisevaa koska "se näytti niin heterolta". Ja sen sydäntä kuulemma riipi sillä lukio oli lopussa ja se ei välttämättä näkisi sitä enää koskaan. Mona kehotti sitä kertomaan suoraan tunteistaan ennen kuin on liian myöhäistä, mutta eihän emohomot koskaan semmoista tee.


Launon läksiäisbileet ennen muuttoa Kuopioon.
Mona oli sinä päivänä liikkeellä Eeron kanssa, se oli juuri päässyt intistä ja sillä oli seuraavalla viikolla edessään muutto Ouluun, se oli saanut paikan yliopistosta.
Bileet pidettiin mutsilla, se ja Jeri olivat sovitusti risteilyllä viikonlopun jotta Launo voisi järjestää läksiäisensä.
Tupa oli täynnä, oli Launon entisiä lukiokavereita, mun kavereita, peruskööri ilman Joonasta ja Tonia, serkkuja pari kappaletta.
Minä olin sinä iltana törkeän humalassa niinkuin usein niinä aikoina ottaessani alkoholia. Juttelin Monan kanssa niitä näitä ja kysyin, mikä sen suhde seurassaan saapuneeseen miesseuralaiseen oli.
- Se on Eero, tuttu partioajoilta, Mona vastasi. - Ei meillä mitään juttua oo ja sunkin on turha yrittää, se on umpihomo.


Samassa tajusin että nyt puhuttiin samasta Eerosta josta olin kuunnellut vuodatusta viimeiset viisi vuotta. Launo oli näyttänyt siitä kuvia, mutta ilman mustaa silmillä roikkuvaa tukkaa en ollut tunnistanut sitä. Nousin samantien boolilasi kädessä ja syöksyin keittiöön missä  Eero jutteli jonkun urhiksen kanssa.
- Siirrysh shyrjään, mhulla on ashiaa Eerolle, totesin ja työnsin kolmannen osapuolen tylysti pois. Sitten rykäisin pari kertaa ja yritin sössöttää mahdollisimman vähän kun aloin selittää äärimmäisen hämmentyneen näköiselle Eerolle: - Mun veli Launo on ollut suhun ihan vitun ällöttävän ihastunut vittu viisi vuotta, ja se on tuolla ja tapittaa sua varmaan tälläkin hetkellä. Mee puhumaan sille!


Launo ja Eero pussaili sen illan ja nukkuivat sylikkäin mutsin ja Jerin sängyssä. Minä nuoleskelin naispuolisen serkkuni kanssa, Monan kanssa ja yritin Zorroa. Loppujenlopuksi mua pani mun entisessä huoneessani tyyppi jonka nimeä tai ulkonäköä en muista ja heräsin aamulla kylpyhuoneen lattialla päälläni Monan kauluspaita ja allani lätäkkö erittäin boolinhajuista oksennusta.

Minä säkkituolissa sykkyrällä, avonainen muistikirja ja kynä sylissäni.
Linda pelkissä pitsirintsikoissa ja verkkareissa sohvalla silmät kiinni, kuunnellen taustalla soivaa radiota.
Radio. Missä vaiheessa se muka on pistetty päälle?
- Jotakuinkin kolme ja puol tuntia sit.
Zorro.
Kuka puhuu ja missä?
Zorro virne naamallaan sohvalla, lähellä Lindaa muttei uhkaavan lähellä.
- Oot kirjottanut viimeiset puoltoista tuntia, Zorro hymähti. Pöydällä oli minigrip-pussi, "karkkipussi" kuten Linda sanoi koska se oli täynnä ekstaasia. Siitä oli huvennut ainakin puolet. Mietin missä tiloissa ympärilläni oleva sakki mahtoi olla. Ilmassa tuoksui kukka. Mietin kuinka paljon olin itse napsinut. Kaikki tuntui melko surrealistiselta.

Ryssä kertoo tympeitä venäläisiä vitsejä suomeksi käännettynä Zorrolle joka lipsautti osaavansa hitusen venäjää.
Se on puhelias mies, paikkaa kielimuurin elekielellä jonka tieltä on pakko siirrellä maljakoita.

Yhtäkkiä Tane oli mun vieressä säkkituolissa, se nuolaisi kielellään mun paljasta rintaani
miksi essoissa katoaa vaatteet päältä?,
- En mä haluu tällasta sun kanssa, soperran. Tane siliteli mun hiuksia, se tuntui hyvältä, euforiselta, parhaalta, parhaimmalta siinä tilassa.
- Lähetään mun luokse, se kuiskasi. - Mulla ois sulle ehkä jotain kivaa.
- Mitä kivaa meinaat, seksiä vai päihteitä? heitin.
- Se on yllätys.

Huomasin istuvani autossa. Kahdeksalta aamulla matkalla Tanen kämpille.Tane ajoi veressään ekstaasia ja thc:tä. Minä vaan tuijottelin maisemia lumoutuneesti.

17. luku

Sinä iltana tullessani kotiin en jutellut Jeremiaksen kanssa. Kävelin vain suoraan huoneeseeni, heittäydyin violetille samettipäiväpeitolle ja sytytin tupakan.

                      Vaikka olin nimenomaan alleviivannut että tässä kämpässä ei polteta sisällä.

Yllättäen huomasin, että mun teki mieli vetää jotain muuta kuin pilveä. Mulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa. Mutta sillä hetkellä halusin niin kovasti jotain joka olisi vienyt mut hetkeksi tilanteiden ja tunteiden yläpuolelle, halusin turruttaa itkun ja kaikki tunteet.

Jeremias kurkkasi ovelta sisään ja näytti apealta nähdessään itkusta turvonneet silmäni. Hetki vaan tuijotettiin toisiamme, aloin itkeä uudelleen nähdessäni Jeremiaksen ilmeen. En halunnut että sillä on paha mieli mun takia.

- Tuu tänne, inahdin. – Mun viereen.

Jeremiaksen poikamaisille kasvoille kohosi söpö koiranpentuilme kun se sulki oven perässään, sytytti jointin ja asteli istumaan sängylleni. Se nappasi mut kainaloonsa, silitteli mun hiuksia ja tarjosi imut sätkästään. Olo pehmeni sitä mukaa mitä enemmän silittelyjä ja savuja sain. Välillä se pussaili mun päälakea, välillä poskea.

Läppäri vittuili meille sinä iltana. Musiikintoisto-ohjelma heitti satunnaisella haikeita ja surullisia biisejä, Jeremiaskin nyyhkytti vähän. Ei kai sillä ollut mitään syytä itkeä.

                      Nukahdin pää Jeremiaksen sylissä.

Seuraava aamu vaikutti täysin normaalilta aamulta. Jeremias toi mulle aamukahvin ja –sätkän sänkyyn.

- Nyt ku kerta oot siinä ni annatko mun läppärinki, pyysin. Ja Jeremias antoi.

                      Käynnistin koneen, avasin Facebookin. Monan kaunis kesäinen profiilikuva sattui silmään. Ja sen teksti sen vieressä etenkin.

” Mona Borschnakov on parisuhteessa. ”

- Mitä helvettiä? rääkäisin ja olin sylkeä kahvit näppikselle.

- Oliks se kahvi noin pahaa? Jeremias kauhistui.

- Ei. Mut Mona seurustelee.

- Kenen kanssa?

- En tiiä, Facebookissa lukee vaan että se on parisuhteessa.

Samalla sekunnilla puhelin soi.

- Mä tässä moi, mulla on sulle yks juttu, Mona alkoi puhua jo ennenkuin ehdin sanoa haloo.

- Joo, tiedän jo, kävin Facebookissa, vastasin.

- Käykö että tullaan mun poikaystävän kanssa käymään?

- Joo, toki.

Ilmoitin Jeremiakselle että meille oli tulossa vieraita. Pomppasin ylös sängystä, jätin kahvikupin lattialle ja ryntäsin siivoamaan olohuonetta. Olihan meille sentään tulossa käymään mun parhaan naispuolisen ystävän poikaystävä.

                      Jeremiaskin innostui laittamaan kämppää edustuskuntoon, keittiöstä kantautui raivotiskauksen ääniä. Sain juuri imuroinnin viimeisteltyä, kun ovikello varttia yli puolenpäivän soi.

- Mitä sä täällä teet?

- Moi, mä olen Monan poikaystävä.

Tuijotettiin Jeremiaksen kanssa Zorroa vitun typerinä ja yritettiin lukea sen naamalta, vitsailiko se. Minä olin ensimmäinen joka sai sanan suustaan.

- Niinku... oikeesti?

- Ihan niinku oikeesti.

Se oli melkein shokki.

                      Mona ja Zorro oli pyörineet samassa porukassa niistä ajoista lähtien kun Mona oli yläasteella. Missään illanistujaisissa ne eivät puhuneet paljon mitään keskenään, niillä ei tuntunut olevan mitään yhteistä. Zorro oli vihreän linjan rauhallinen mies, Mona puolestaan vähän joka linjan sekakäyttäjäsekoilija joka tuntui elävän ikuista teini-ikää mitä tuli päihteiden käyttöön. Mutta koska Mona oli jostain käsittämättömästä syystä kasvissyöjä, Zorro piti sitä hyvänä tyyppinä eikä tuominnut sen kemikaalien käyttöä.

                      Monesti Mona oli kuskannut Zorron kotiin illan päätteeksi ja toisinaan jäänyt juomaan kahvit. Zorro oli säätänyt Monalle ja hakenut sille kaljaa kaupasta ja kuunnellut sen humalaista teiniavautumista lähiräkälän terassilla.

Kaksi viikkoa kului ja oltiin Jeremiaksen kanssa melkein totuttu ajatukseen siitä että ne seurusteli, kun tuli uusi yllättävä käänne: Zorro muutti äitinsä helmoista Monan yksiöön.

Kun kävin kämpässä ekan kerran Zorron muuton jälkeen, hämmennyin: ne oli tavattoman kaunis pari niiden yhdessä sisustamassaan kämpässä, niiden sisustusmaut sopivat niin hyvin yhteen että kämppä oli kuin suoraan jostain hippien sisustuslehdestä. Sinne kehtasi kutsua vieraita ja monena iltana tupa olikin täynnä mielenkiintoista porukkaa. Ja toisin kuin meillä, niiden asunnossa ihmiset ei sikailleet vaikka olisivat olleet kuinka sekaisin.

                      Aloin notkua entistä useammin Monan ja Zorron kämpässä, niillä oli aina hyvää kukkaa, hyvää ruokaa ja vuoden ensimmäisestä keväisemmästä päivästä lähtien siellä oli myös ihan aina Linda.

Linda oli niin nuori. Sinä vuonna se täytti yhdeksäntoista, se oli mua neljä vuotta nuorempi, sen olisi pitänyt olla niin viaton ja pieni mutta se oli kaukana siitä.

                      Tosin ensimmäinen sana mikä mulle tuli mieleen nähdessäni Lindan oli ”pieni”. Se painoi korkeintaan neljäkymmentäviisi kiloa, tuskin edes niin paljon. Tunsin itseni läskiksi istuessani sen vieressä.

 Luulin ensin että se sairastaa anoreksiaa mutta jo ensitapaamisella mulle valkeni että sille maistui toisinaan laihdutuspulveri.

Linda oli kalpea kuin itse kuolema, sillä oli nenänsivussa hopeinen rengas ja korvissa lisää hopeisia renkaita. Sillä oli vaaleanvihreät pienet silmät joiden katse oli itsevarma. Sen nauru oli raikas ja tarttuva ja se nauroi PALJON.

Ja se oli sairaalloisen kiinnostunut kehomuokkauskulttuurista ja viiltelyseksistä.

Mona oli tutustunut Lindaan kun se oli tullut ottamaan siltä lävistystä. Navan alapuolelle.

                      Siinä jalat auki Monan naaman edessä maatessaan Linda oli käynyt rennosti juttelemaan jotain seinällä olleesta industrial metal –bändin levyn kansikuvasta ja Mona oli ilahtunut kun kerrankin joku tunnisti hänen lempibändinsä kolmannen albumin taiteellisen kansikuvan. Tytöt kävivät juttelemaan keikasta jolla molemmat olivat olleet, mistä päästiinkin luontevasti keikan lämppäribändiin mikä oli molemmista ”törkeetä kuraa”. Lävistyshetken päätteeksi Mona keitti kahvit ja sitä kahvia sitten menikin kaksi pannua. Linda istui sohvalla lukemassa lehtiä kun Monalle tuli asiakas, ja asiakkaan lähdettyä se palasi Monan viereen istumaan ja juttelu jatkui.

                      Kun Mona oli pistämässä liikettä kiinni, Linda kysyi iltasuunnitelmista.

- No ku sä kuitenkin varmasti pajautat, Linda aloitti herttaisesti kuultuaan ettei mitään erikoisempaa ollut suunnitelmissa. – Haluaisitko tulla mun luo käymään? Asun ihan tossa lähellä. Voisin tarjoo vähän vihreämmät kahvit.

Seuraavana päivänä Linda oli tullut taas hengailemaan lävistysliikkeelle koko päiväksi. Töiden jälkeen Mona ehdotti vastavierailua.

- Ei tarvii jointtia poltellu ku löytyy parikymmentä vesipiippua, Mona oli virnuillut.

Kahden tunnin päästä siitä kun olin kätellyt Lindaa ensimmäistä kertaa ja sanonut nimeni, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa pyöri taustalla espanjaksi tekstitettynä, minä retkotin sohvalla t-paidassa ja boksereissa, Mona taisi maata alasti täkin alla ja Linda makasi lattialla pelkissä stringeissä.

                      Havahduin ympärilläni retkottaviin vähäpukeisiin naisiin ja tajusin ettei mulla ollut mitään aavistusta siitä, miksi olin Monan ja Zorron kämpillä Monan ja jonkun teinin kanssa, ihan saatanallisen savuissa, ilman vaatteita. Zorro oli töissä, paikalla ei ollut yhtään miestä. Sellaisia tyttöjeniltoja en ollut juuri koskaan harrastanut.

- Tyttöjenilta, Linda naurahti kuin lukien ajatukseni. - Nytkö meidän sit pitää puhua seksistä?

- Toki, Mona nauroi. - Kuka haluaa tehdä seksitunnustuksia?

Hihiteltiin hetki, mutta Linda olikin tosissaan, se tahtoi välttämättä alkaa puhumaan seksistä.

- Koskas saitte viimeksi? se kysyi.

- Vastaa sä eka ni mä tiedän kehtaanko vastata, virnuilin.

- Naista vai miestä? Linda virnuili. Jotenkin mulle ei tullut yhtään yllätyksenä että se oli biseksuaali. – Naista viikko sitten. Miestä uutenavuonna.

- Miestä tänä aamuna, Mona kertoi. – Naista joskus viime kesänä. Mites Maura?

- Onks sinkkuudessa mitään järkeä ku ei harrasta yhdenillanjuttuja? puuskahdin ja yritin muistella milloin tosiaan olin viimeksi saanut. – Oon saanut munaa vissiin joskus loppusyksyllä viimeksi. Ja pillua ei oo näkyny varmaan kahteen vuoteen.

Mona ja Linda hymyilivät osaaottavasti. Koska kaikilla meistä oli jokseenkin tylsä seksielämä mistä ei ollut mitään kerrottavaa, Mona päätti alkaa hölöttää tatuoinneista. Linda innostui höpöttämään mukana ja minä yritin ymmärtää espanjaa.

- Me kolme sovitaan ihan vitun täydellisesti yhteen, Mona tokaisi yhtäkkiä. – Me ollaan kaikki vitun rumia naisia.

- Noniin, taas se alkaa, parahdin.

- Ei  vaan oikeasti. Mieti nyt.

                      Ja Mona selitti pointtinsa.

                      Kai se jollain hyvin savuisella tavalla kävi järkeen.

                      Me kolme ei oltu samanlaisia kuin Juulia, Kiltti Tyttö. Meistä kukaan ei tainnut olla erityisemmin ihannevaimoainesta, harva anoppi halusi meidänkaltaista naista miniäkseen. Kouluttamattomia, laiskoja, pilveä polttavia kiroilevia akkoja. Eikä kenenkään seurustelusuhteet kestäneet ikinä.

- Mutta sähän seurustelet, Linda protestoi.

- Ei se kestä, Mona totesi.

                      Minä ja Linda sätimme Monaa negatiivisuudesta ja alleviivasimme sitä kuinka hieno pari ne olivat.

- Ajattele nyt, Linda puuskahti. - Molemmat hiisaatte ja molemmat annatte toisen olla mitä on. Voiko ihanampaa paria olla?

- Mistä lähtien parin yhteensopivuus on määritelty pilvenpolttamisen perusteella? tiedustelin virnuillen mutta hiljaa mielessäni myönsin olevani itsekin jo sen verran paatunut että olin aika lailla samaa mieltä.

- Ei mutta sinänsä, Mona totesi. - Linda on oikeassa. Mä en kai koskaan ole ollut tämän onnellisempi.

- Noni, siinäs näet, Linda hymähti. – Ootte niin ihanaakin ihanampi pari että mä uskon että te ette eroa ikinä!

Aamukolmelta Mona ja Linda olivat sammuneet sylikkäin sohvalle. Telkkarista ei tullut mitään katsottavaa, ei väsyttänyt. Pöydällä lojui ruutupaperiarkki ja lyijykynä. Kukkaakin oli vielä jäljellä.

                      Täytin pesän, poltin, otin mukavan asennon ja aloin kirjoittaa.

Milloin minä olen viimeksi seurustellut?

                      Siis seurustellut-seurustellut, ei vakipanojuttuja.

                      Joelia ei lasketa. Koska ei meidän välille voi kehittyä mitään vakavaa vaikka se vakavalta näyttäisikin. Sitä paitsi se on nyt  taas luultavasti jonkin aikaa suuttunut mulle.

                      Joonas. Siitä on, mitä helvettiä, kaksi vuotta. Olen ollut ilman vakituista parisuhdetta kaksi vuotta ja katson vaan vierestä kuinka kaikki rakastuu ja menee yhteen ja eroaa ja rakastuu uuteen jne.

Minä yritän rakastua, mutta tuntuu että termi "rakkaus" ei sovi enää tässä iässä mun suuhuni. Seksiä se kuitenkin on pelkästään, ei tässä iässä ihmiset enää tee muuta, ne käy töissä ja harrastaa seksiä, pariintuu lisääntyäkseen, ei siksi että se tuntuisi oikealta.

... ja minä kutsun Monaa negatiiviseksi ihmiseksi

Kevättalvella iski sairaalloinen liikkumisen tarve. Kutsuin maanisia kausia sillä nimellä, niitä oli tullut ja mennyt lamaannuttavan masennuksen ohessa niin pitkään kuin pystyin muistamaan. Kevättalvella 2010 se olo tuntui kuitenkin olevan pahempi kuin koskaan.

Oli pakko tehdä koko ajan jotain, käydä jossakin, pakotin Monan lähtemään kanssani ajeluille ties kuinka kauas toisiin kaupunkeihin, halusin koko ajan jotain uutta, kyllästyin kaikkeen hetkessä.

Istuttiin Lindan kanssa monta pitkää iltaa räkälöissä manaamassa elämän paskuutta ja sitä kuinka tosirakkautta ei ole olemassa.

                      Ylistettiin sinkkuelämän autuutta ja sitoutumiskammojamme pubeissa niin kovaan ääneen ettei yksikään elävä olento varmasti uskaltanut lähestyä.

Pari kertaa Linda pokaili huvikseen juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneita lepakoita mutta totesi sitten nämä liian kilteiksi ja sinisilmäisiksi.

- Ehkä mä tiiätkö sittenki oon hetero.

Mona ja Zorro eristäytyivät entistä useammin pitämään kuhertelukoti-iltoja, mua ei koti-illat paljon innostaneet, Jeremias vaan puuhasteli kasviensa parissa ja Lindan kanssa oli mielenkiintoista. Sillä oli välillä jotain nappeja joita päädyin syömään sen kädestä entistä useammin baari-illan päätteeksi änkyräkännissä.

                     

Maaliskuussa Tanelle alkoi ilmestyä taskuihin lääkkeitä joita me Jeremiaksen ja Lindan kanssa testailtiin innoissamme. Välillä alkoholin kanssa, välillä ilman. Välillä maustettuna savuilla, välillä pelkkää savua, mutta vakio alkoi olla että istuttiin iltaa neljästään meillä kaikki käsittämättömissä kuoseissa.

                      Yksi tällainen ilta jatkui neljä päivää. Neljännen päivän iltapäivänä Lindan krapula oli sitä luokkaa että se ei lähtenyt edes kittaamalla lisää kaljaa, joten se päätti luovuttaa ja lähteä kotiin. Jeremias sai puhelun äidiltään että sitä tarvittiin niillä, jolloin se pahoitellen jätti radan kesken ja lähti bussilla porukoilleen. Kaljaa oli vielä kaksi lavaa jäljellä.

                      Jäätiin Tanen kanssa kahdestaan.

Olen hereillä kai kolmatta vuorokautta.

                      Käyttänyt päivittäin päihteitä kolmekymmentäkaksi päivää putkeen.

” Niin kauan kuin pystyt laskemaan päivät, sulla ei ole ongelmaa. ”

Joo, ei ole ei...

Tane kävi viime yönä sisälläni.

                      Sitä ei suunniteltu, se vaan tapahtui.

Koko tarina lähti eemeleistä joita joku Tanen kaveri oli vastikää tuonut pk-seudulta. Tanen kaveri tuli meille saunomaan, siinä sitten... No, niin. Äijän nimeä en tiedä ja se lähti (kai, saattaahan se vieläkin piileskellä jossain kaapissa) melko aikaisin (helvetti kun nää essot muka potkii vieläkin), Tane ja minä saunassa,

                      ja yhtäkkiä vaan havahdutaan nestehukan ja sydärin partaalla että mitä vttua, ollaan nussittu tässä varmaan puolitoista tuntia täysin spontaanisti ja edes tajuamatta sitä.

Tosin enkö mä muka vähän toivonut tätä päässäni ku Jere ja Linda lähti, ollaan Tanen kanssa kahdestaan vitun savuissa ja kolmepäiväisessä kännissä ja sitten saadaan vielä puhelu jostain EKSTAASISTA?

Joinain öinä ikävöin tosissani miehen syliä.

                      Ihan kaikenlaisia miehiä.

                      Tane joka ei anna mun kietoa käsiä ympärilleen.

                      Jeremias joka vihaa ulinaani tapahtui se sitten hereillä tai nukkuessa.

                      Joonas joka takertui (se sattuusesattuu, sattuu vieläkin), niin tiukasti, niin lähelle, työnsi sormen kännissä napaani ja suoraan sydämeeni.

                      Joel.

                      Mitähän sille kuuluu? Onko se kuinka vihainen?

Löysin päästäni pelottavan ajatuksen.

                      Bentsot on vähän niinkuin miehen syli, yhtä lämmin, turvallinen, rauhoittava.

                      En tunne saavani kenenkään ihosta aitoja kiksejä.

                      Kenenkään muun paitsi Joonaksen.

... itkua, kyyneliä...

Tästä kai ne kaikki varoittaa.

Älä ala rakastaa niitä Maura,

älä.

Punkkua ja bentsoja, kello on yksitoista aamupäivällä, mun on pakko saada nukuttua.

                      Tane makaa olohuoneen sohvalla, se on alasti, sillä on vatsaan tatuoitu kanji-merkkien rivistö. Tane näyttää alastomana vastenmielisen alastomalta MIEHELTÄ, se on ollut mulle joksenkin sukupuoleton aina saunaseikkailuihin asti.

Kaikki tuntuu herkältä...

Unilääke vaikuttaa, vihdoinkin

unta.

6. luku

Askel 6: Lopeta se vitun askelten laskeminen

Monalle iski taas se aika vuodesta kun sen pää alkoi hajoilemaan. Sen kämppis soitti mulle ja kertoi että se ollut poistunut viikkoon kotoaan, se nukkui aina liian pitkään, otti liikaa pikavippejä joita ei pystynyt maksamaan takaisin.

- Mun pitäis varmaan mennä takaisin osastolle, Mona tilitti mulle kun tulin käymään. - Sais ainakin jollain kunnon ryyneillä päänsä sekaisin.

- Älä selitä tollasta, pyysin. - Sä muistat miten paskana olet aina siellä. Älä anna ittes mennä siihen tilaan. Ole vähän aikaa selvinpäin.

- Pyh, Mona tuhahti ja sytytti tupakan. Se näytti kamalalta. Kaksi päivää vanhat meikit poskilla, irokeesi tavallistakin enemmän sekaisin ja paskaisen näköinen, silmissä poissaoleva katse ja likaisella täkillä lepäävissä käsissä tuoreita viiltohaavoja.

Katselin ympärilleni kolmelle ihmiselle aivan liian pienessä kerrostalokaksiossa, ja tunsin pientä kuvotusta. Vaikka meidänkään kämppämme ei ollut välttämättä se siistein mahdollinen, en pystynyt ymmärtämään kuinka Mona kykeni asumaan sellaisessa paskaläjässä. Joka paikassa lojui roskaa, kuraa, hiekkaa, käytettyjä kortsuja, kaljatölkkejä, tapetit olivat revenneet ja keltaiset, olohuoneen ikkunasta oli heitetty jotain läpi ja reikä peitetty kaljapäkkien pahveilla.

                      Kämpän ainoana naisena Monalle oli suotu oma huone muttei sekään paljon lämmittänyt, kirjaimellisesti, sen huoneena oli olohuone ja se nukkui vuodesohvalla vetoisan ikkunan alla. Olin hokenut sille jo puoli vuotta että sen pitäisi etsiä oma kämppä ja muuttaa pois limaisen nistieksänsä nurkista. Nico ei oikeasti välittänyt Monasta, se välitti vain ihmisistä joita Mona tunsi ja aineista joita Mona pystyi hommaamaan, ainoastaan sen takia se ei heittänyt ex-avovaimoaan ulos. Olin alusta asti ollut niiden seurustelua vastaan ja vielä vähemmän tykkäsin siitä että Nico kerta toisensa jälkeen raahasi niiden kämppään naisia joita pani Monan sängyssä koska se oli talon ainoa parisänky.

                      Onneksi Nicon kanadalaisserkku James oli menneenä kesänä muuttanut "väliaikaisesti" asumaan niille ja se jotenkuten piti Monaa järjissään. Se olikin Monan kämppiksistä juuri se joka mut oli sinä päivänä hälyttänyt niille käymään.

- Kaikki muu on turhaa paitsi pään sekaisin saaminen..., Mona jupisi.

- Älä edes yritä sanoa noin, kivahdin.

- Sanoin jo, Mona hymähti. Panin merkille että se oli huolestuttavan kalpea.

- Ootko sä kipeä? kysyin ja odottamatta vastausta kokeilin Monan otsaa. Se oli tulikuuma. - Sulla on kuumetta. Oot saanut vetoa tosta vitun ikkunasta ja tullut kipeäksi. Mee lääkäriin.

- En mä jaksa, Mona mutisi, valui takaisin vuodesohvansa pohjalle ja pyysi keittiössä pajautellutta Nicoa väsäämään hällekin pienet.

- Ottaako Maurakin? Nico kysyi.

- Jos mä ihan pienet, vastasin ja vilkaisin nopeasti nuutunutta Monaa. Madalsin ääntäni kysyäkseni: - Mitä muuta sä oot nykinyt viime aikoina ku savua?

- Joka vuosi tää sama kuulustelu, Mona puuskahti. En osannut tulkita sen äänestä aikoisiko se seuraavaksi käydä itkemään vai hyökätä mun kimppuun. - Joo, essoja on viime aikoina kulunut aika lailla juu.

- Vitun idiootti...! parahdin. Nico toi bongin Monalle ja odotin jätkän poistumista ennen kuin jatkoin. - Kuinka paljon? Monena päivänä putkeen? Vitun kyrpänaama, eikös me olla puhuttu tästä aiheesta ennenkin. Oisko ollut vasta viime syksynä?

                      Mona vastasi kysymykseeni sytyttämällä bongin pesän. Totta helvetissä me oltiin puhuttu siitä ettei Monan kannattaisi masentuneena ottaa ekstaasia, ei varsinkaan monena päivänä putkeen. Aina kun se sai käsiinsä kemikaaleja, putket jatkuivat pahasta olosta ja ahdistuksesta huolimatta. Jouduin aina kertomaan sille milloin oli tarpeeksi ja milloin riitti, eikä se silloinkaan aina kuunnellut. Ei varsinkaan Nicon tavattuaan.

Tilanteen jatkuttua kaksi viikkoa, James soitti mulle eräänä tiistaiyönä ja kertoi että Mona oli yrittänyt tappaa itsensä ja että se päätyisi aamulla takaisin osastolle.

Sinä yönä pyörin maanisesti ympyrää keittiössä, tiskasin, ketjutupakoin. Puoli neljältä Jeremias tuli keittiöön haukotellen juomaan mehua ja ihmetteli mitä mä riehuin.

- Mona, vastasin.

- Jaa, että sillä keitti taas yli vai? Jeremias tiedusteli eikä edes kuulostanut huolestuneelta. Jokainen joka tunsi Monan vähääkään paremmin tiesi ettei se oikeasti halunnut kuolla vaan olla sekaisin. Ja joskus sen tilanne oli niin epätoivoinen että se näön vuoksi yritti tappaa itsensä jotta pääsisi joksikin aikaa osastolle kuosaamaan nappien kanssa. Se tapahtui useimmiten syksyisin ja oli samanlainen merkki syksyn tulosta kuin kellastuvat lehdet tai muuttolinnut. Se vaan tapahtui joka vuosi.

- Mä en tajua miten se ajaa itsensä siihen kuntoon roikkumalla siinä Nicossa, mutisin syvää paheksuntaa tuntien.

- Pah, kuka puhuu roikkumisesta, Jeremias virnisti häijysti. - Saanko syödä jääkaapista sun aamiaisleivät jos teen sulle aamuksi uudet?

- Siitä vaan, jupisin. - Ja mulla on hyvä syy roikkua. Rakkaus. Joonas ei tee mulle pahaa samalla tavalla kuin Nico Monalle.

- Ihan miten vaan, Jeremias naurahti ja haukkasi voileipää. - Hei, miks ihmeessä tässä leivässä ei ole muuta ku leikkelettä päällä?

- Koska meillä ei ole muuta kuin leikkelettä leivän päälle, huokaisin tylsästi.

- Ai että nyt on "säästetään margariinissa" -viikot? Jeremias puuskahti. - Miksei oltaisi mieluummin pysytty siinä vessapaperissa säästämisessä? Voileipää vaan ei voi syödä ilman voita!

- Ja persettään ei voi pyyhkiä ilman vessapaperia, ärähdin. - Ja mä olen sanonut sata kertaa että säästetään paukuissa koska tää "jätetään ostamatta että saadaan savua " -harrastaminen alkaa pikkuhiljaa ottaa päähän kun meillä kuitenkin tulee riitaa siitä että pitääkö mieluummin jättää ostamatta salami vai kynsilakanpoistoaine.

Monan jouduttua osastolle elämäntapani paranivat hitusen. En jaksanut poltella poikien kanssa, lähdin usein salille sen sijaan että olisin jäänyt kotiin passivoitumaan ja pöhnäytymään.

                      Joelkin alkoi soitella, se sanoi että näytin ihanan raikkaalta kun en ollut pilvessä, tajusin että musta ehkä oikeasti sittenkin huomasi jos olin poltellut. Ja toisten polttelun haistoi. Niinpä aloin haista ekaa kertaan seitsemään vuoteen teinihiisaajalta. Suihkuttelin kämpässä vessanraikastinta jottei Joel kylään tullessaan huomaisi että Jeremias oli pössytellyt olohuoneessa koko aamupäivän. Käytin rutosti hiuslakkaa ja Jeremias tuli ovelle ulvomaan että kasvinsa tukehtuisivat. Tupakoin sisällä ja kasasin tyhjiä pulloja olohuoneen pöydälle jotta Joel luulisi että Jeremiaksen outo höpötys johtuisi vain humalasta.

                      Menin normaaliksimuuttumismeiningissäni jopa niin pitkälle että soitin Petralle ja Maijulle, kahdelle melko tavalliselle yökerhopissikselle jotka jostain syystä kaveerasivat kanssani yläasteella. Totesin että olisi kiva lähteä tulevana perjantaina baariin "vanhojen hyvien aikojen kunniaksi".

Sen perjantain aamuna meille syntyi mitättömästä asiasta ilmiriita Joelin kanssa. Lähdin sen kämpiltä ovet paukkuen ja kypsästi purin vitutustani vielä rappukäytävän ulko-oven lasiin. Rystyset tykyttivät kivusta ja pihisin raivosta bussissa, pihisin raivosta kävellessäni pysäkiltä kotiin ja sormista tuntui lähtevät tunto.

                      Ensimmäinen asia mitä kuulin saapuessani eteiseen oli Zorron kommentti:

- Nyt mä oon pojat kuulkaas niin sekaisin etten haista enää mitään. Kävin teidän vessassa eikä siellä haise paska.

- Maura on siivonnut. Kuurasi lattiat ja kaik, Jeremias puuskahti.

- Miksi? Zorro äimisteli.

- Se tapailee "hyvää miestä", Jeremias hörähti.

- Ei kuule vittu varmaan tapaile enää, jupisin marssiessani keittiöön takki yhä päälläni. Sytytin tupakan äkäisesti ja paiskasin käsilaukun pöydän alle. Riuhtaisin astiakaapin auki ja otin pitkän kulauksen viskipullosta.

- Sellaisia ne seksisuhteet on, Zorro hymähti.

- Voi kiitos, murisin ja tumppasin puoliksi poltetun tupakkani lavuaariin. - Mä lähden baariin ja vedän perseet.

Päätin lähteä baariin kunnollisena. Pesin taas itseäni tunnin tulikuumassa suihkussa, sheivasin, meikkasin, puunasin, föönasin. Vedin päälleni uuden kalliin mekon jonka olin ostanut pari päivää takaperin ihan tätä iltaa varten.

                      Vetelin pohjia huoneessani tietokoneella istuen, kun Jeremias tuli koputtamaan ovelle.

- Me Zorron ja Pinkin kanssa mietittiin maistuisiko sulle paukut, se totesi.

- Mä en vittu ollut menossa pilvessä baariin, murisin ja sytytin tupakan. Tajusin nykyisin tupakoivani lähes kaksi maksiaskia päivässä. Ja kommunikoimalla Jeremiaksen kanssa lähinnä murisemalla.

- Ei mut ihan pienet vaan, Jeremias houkutteli. - Sun on pakko maistaa tota, toi on ihan vitun hyvää ja sitä paitsi ehdit selvitä ennen kuin lähdette baariin.

                      Jeremias voitti. Siirryin olohuoneeseen missä vietinkin sitten kaksi ja puoli tuntia niitten "pienien" parissa. Lisäksi ojentaessaan bongia mulle Pinkki onnistui kaatamaan paskaiset kolme ja puoli viikkoa lilluneet bongivedet syliini. Uudelle, puhtaalle mekolle. Jota en tietenkään tajunnut vaihtaa, kuten en tajunnut ajan kulkuakaan ja niinpä ilmestyin vanhoilta bongivesiltä haisten Petran kämpille puolitoista tuntia myöhemmin kuin olin luvannut tulla.

Petra ja Maiju olivat iloisessa nousuhumalassa ja vähän kärttyisiä siitä että olin myöhässä. Ne meikkaili ja kittasi siideriä ja mä tuijottelin seinää ja kalja ei maistunut.

- No mikäs nyt on? Maiju kyseli. - Ei saa näyttää tolta, on perjantai!

                      Perus Maiju. Sen elämän kiintopisteenä olivat yläasteen seiskaluokalta asti olleet viikonloput ja arkipyhät, koska silloin saattoi vetää kännit. Se ei koskaan intoillut mistään muusta. Se ei koskaan dokannut minään muuna viikonpäivänä ja perjantaisin ketään ei saanut ahdistaa, eikä saanut näyttää hetkeäkään tylsistyneeltä. Yläasteella se oli loistavaa seuraa, sillä se keksi joka viikonloppu ryyppäyskekkerit jostakin.

- Väsyttää...

- Miten sä voit olla, eihän sulla ole töitäkään, Petra virnuili ja tytöt hihittelivät typerästi, kuin siinä muka olisi jotain hauskaa että mulla ei ollut töitä. Alkoi ottaa päähän että olin keksinyt termin ”vanhat hyvät ajat” ja yhtäkkisen yökerhoonhinkumisen. Petrasta mun epäonnistumiset ja huonot elämäntilanteet oli aina jostain syystä esillenostamisen arvoisia.

                      Vaihtoehto: mene kotiin. Polttelemaan poikien kanssa. Olemaan samanlainen paska tyhmä ja passiivinen lusmu kuin aina ennenkin. Nyt oot kuin kunnollinen ja normaali ihminen ja lähdet normaalien ihmisten kanssa baariin.

Meikattuaan tytöt istuivat mun seuraksi keittiönpöydän ääreen ja Petra päätti avata keskustelun riemukkaasti:

- Mitäs, ootko Joonasta nähnyt vähään aikaan? Mä oon kuullu että siitä on tullut entistä narkkarimpi...

                      Kohautin olkapäitäni, ryystin kaljaa, yritin keskittyä mieleni ihanaan pilviolotilaan rentoutuakseni ja unohtaakseni muistaneeni kuinka ärsyttäviä ihmisiä Petran ja Maijun kaltaiset massapissikset olivat.

- Onks sulla mitään olutta vahvempaa litkua? kysyin.

- No nyt puhuu Maura, Maiju hymähti ja taputti käsiään. - Petra, pitäisköhän kaivaa vadelmalikööri kaapista?

Pian kiskoin toisella kädellä kaljaa ja toisella likööriä. Jostain jemmasta Petra keksi pullon rommia joka oli kaikista sitä maistaneista pahaa ja jota siitä syystä sain juoda niin paljon kuin sielu sieti. Ja Maura Mäkipaakan sielu on tehty rommista.

Horjuin ulos taksista yökerhon edessä. Olin helvetin hilpeässä laskupilvinousukännijumitusolossa, en juurikaan yhtynyt Petran ja Maijun huvittaviksi ja hauskoiksi tarkoitettuihin kännikeskusteluihin vaan mulla oli todella hauskaa pääni sisällä.

                      Sisään päästyämme ei ollut enää niin hauskaa. Narikalla ne törmäsi tuttuihinsa joista en tiennyt nimeä mutta joita tunsin sen verran että tiesin etten voinut sietää niitä. Mutisin että meen tilaamaan juotavaa ja lähdin seikkailemaan teinihelvetin lävitse.

Mun piti harhailla kymmenen minuuttia ympäriinsä ennen kuin tajusin että olin niin sekaisin etten onnistunut löytämään baaritiskiä. Pyörin orpona ympäriinsä, tunsin haisevani pahalta, välillä jäädyin paikalleni tujiottelemaan tyhjällä tanssilattialla välkkyviä valoja.

                      Maitodrinkki kourassani alkoi lämmetä vastenmielisen makuiseksi.

Mulla on lämmin drinkki kädessä, ilmeisesti mie oon kuin oonkin löytänyt sen baaritiskin ja aikoja sitten...

Maijua ja Petraa ei näkynyt. Vilkaisin kännykkää, ei kummaltakaan yhtään sijaintia kysyvää tekstiviestiä. Sen sijaan Joelilta oli yksi viesti. " Oot kuulemma baarissa helvetin kännissä. Arvaa hävettääkö mua?? "

Miksi ihmeessä Joelia pitäisi hävettää se että minä olen baarissa kännissä? Ja "kuulemma", miksi sen tutut raportoi sille missä mie oon ja kuinka kuoseissa?

Näin parhaaksi olla vastaamatta mitään, mutta ilmeisesti vastapuoli ei nähnyt sitä parhaaksi mahdolliseksi tavaksi toimia, kymmenen minuutin päästä tuli nimittäin uusi viesti. " Ootko jossain aineissa kun et vastaa viestiin? Ootko taas poltellut?? ...oon vaan huolissani... "

Vanha kunnon "Ne kaikki tappaa" -asenne.

30.8.2008

" Ne kaikki tappaa. "

Zorro tiivisti Joelin ajatusmaailman aika osuvasti. Eilen taas jättimäiset raivarit kun mun taskusta putosi rislapaketti, jonka kannesta oli revitty tippi. Oon kai jotenkin "kieroonkasvanut" niinkuin arvon poikaystäväni mua nimittää, mutta en jotenkin vaan PYSTY ymmärtämään miten tässä iässä voi suuttua niin paljon siitä että toinen pajauttaa, kun vielä kyseessä on ihminen joka itse vetää pullon-kaksi viinaa lähes joka perjantai ja se nyt on paljon haitallisempaa kaikin mahdollisin tavoin kuin se että minä pajat tai parit... helvetti...

Niin ja todellakin "arvon poikaystävä", Joel puhuu musta nyt sen tyttöystävänä.

Kuitenkin kertomatta kellekään missä asun, mitä teen. Mitä olen.

"Maura oli vaan juonut vähän liikaa", kun olin baarissa umpisavuissa. Ja sen jälkeen kahden tunnin puhe siitä etten enää ikinä saa näyttäytyä sen kavereille niin selvästi pilvessä.

Mun pitää joka päivä meikata ja olla kunnollinen että kelpaan. Ei puhettakaan paripäiväisestä kevyestä kenttäpilvestä. Ei missään nimessä, siihenhän voi tulla vaikka riippuvaiseksi.

Ja onko vähän typerää nillittää tästä aiheesta? Millainen ihminen oikeasti nillittää siitä ettei ihana, romanttinen, hellä ja huolehtiva poikaystävänsä anna käyttää huumeita..? Onko mun käsitykseni täydellisestä suhteesta suhde, missä saan poltella kamaa?

Mitä enemmän Joel on ihana ja semmoinen johon kuka tahansa voisi ihastua, sitä enemmän mua ahdistaa. Siinä on niin vähän Joonasta, niin vähän sitä avomielisyyttä, boheemiutta ja lapsekkuutta. Ei se kyllä tappele samaan tapaan kuin Joonas, mutta mielummin sitä tavaroiden paiskomista ynnä muuta tervettä kuin että se yrittää tehdä musta parikymppisenä täydellistä vaimoa itselleen...

Kitkuttaisi savut ihan kuninkaallisesti.

Ahdistaa olla Joelin seurassa selvä, tosin mua ahdistaa olla sen seurassa pihallakin.

Joonaksen seurassa sain olla sekaisin.

Istuin kaikessa rauhassa yksin nurkkapöydässä uuden, raikkaan ja viileän maitodrinkin kanssa, kun...

- Oon kiertänyt koko mestan kolmesti ja täytyy tulla sanomaan että sulla on paikan seksikkäin mekko ja kauneimmat silmät.

Jos olisin ollut selvinpäin, puhuja olisi ollut musta vaan lähinnä lähemmäs kolmekymppinen, ruma, lihava, karvainen hevimies jolla oli pari yksinkertaista mustaharmaata tatuointia käsivarsissaan. Sillä hetkellä vallinneessa sekavuustilassa tämä Mikko-niminen herrasmies kuitenkin näytti päässäni suhteellisen varmalta keinolta saada lisää juomista ja ehkä jopa mahdollisesti seksiä, joten aloin juttusille.

Taisin nähdä Petran ja Maijun nopeasti narikalla kun vähemmän edustavan näköisenä roikuin Mikon käsipuolessa ja nuolin sen korvaa. Taksilla sen kämpille, yritin matkalla seurata maisemia jotta seuraavana päivänä osaisin suunnistaa bussipysäkille, mutta pimeydestä johtuen en hahmottanut sijainnista muuta kuin kaupunginosan.

Mikon kämppä oli sen verran rähjäisen ja likaisen oloinen että vaistosin heti etten ollut taaskaan onnistunut pokaamaan baarista miestä joka ei käyttäisi mitään laitonta.

- Ei kai sua haittaa jos poltan vähän pilveä tässä...?

Kysymys oli niin huvittava kuulla että repesin nauramaan.

- Vaan siinä tapauksessa jos et tarjoa mulle.

- Ei jumalauta...

- Ei siis oo mikään pakko, et jos on vähän ni voin olla ilmankin...

- En mä sitä, mulla vaan alko just seisoa ku on vaan niin seksikästä jos nainen polttaa pilveä...

En ollut myöskään onnistunut pääsemään vanhasta tavastani pokata baarista idiootteja...

Päässä jomotti ja koska kello oli puoli kuusi aamulla, arvelin etten ollut ehtinyt nukkua kovin montaa tuntia. Viimeisissä muistikuvissani istuin sohvalla piippu kädessä.

                      Reidet ja alavatsa olivat limaiset, ilmeisesti siis olin onnistunut sentään saamaan munaa, kovin ikävää etten vaan muistanut koko tapahtumasta mitään.

Mikko kuorsasi mahallaan, naama tyynyssä tavalla joka näytti melkein hengenvaaralliselta.

Nousin, keräilin vaatteeni ja hiivin ulos makuuhuoneesta. Eteisessä päälleni pukiessa panin merkille ettei vaatteiden kosketus iholla tuntunut aivan täysin normaalilta, ja kun asiaa tarkemmin ajattelin, myös seinät väreilivät totuttua enemmän ja lattia tuntui käsittämättömän pehmeältä.

                      Päättelin syöneeni jotain psykedeeliä vain vähän ennen nukahtamistani. Hieno ilta.

Ulkona soitin Jerille ja yritin epätoivoisesti sössöttää olinpaikkaani. Lopulta löysin Siwan jonka pihalta Jeri tuli mut hakemaan. Se raahasi nuutuneen olemukseni huoltoasemalle tokenemiskahveille ja tiedusteli pitäisikö sen toimittaa mut katkaisuun.

Kotiin päästyäni nukuin ja voin pahoin koko loppupäivän. Jeremias kävi välillä huoneeni ovella irvistelemässä osaaottavasti. Launo tuli kylään ja pojan lähtivät baarikierrokselle.

Keittelin kahvia sunnuntaiaamuyönä kolmelta kun ne tulivat takaisin ja hehkuttivat illan olleen "onnistunein pitkään aikaan".

Lukittauduin moneksi päiväksi huoneeseeni, en jaksanut käydä salilla, en vastannut puhelimeen ja hävetti. Joel soitteli Jeremiakselle ja kyseli olinko kunnossa.

Eräs yö valvottuani ja pössyteltyäni vuorokauden putkeen Zorron ja Jeremiaksen kanssa, satuin vilkaisemaan peiliin ja olin purskahtaa itkuun.

- Pojat, ulvoin. Zorro ja Jeremias nytkäyttivät päitään laiskasti. - Mä näytän ihan narkkarilta.

Jeremias ei sanonut mitään, Zorro pärskähti.

- Kuis nyt noin? se kysyi.

- Kato nyt mua, ölisin. - Kalpea laiha tyttö mustat hiukset sekaisin, kolme päivää vanhat kajalit silmissä, typerä tyhjä katse, päällään kämppiksensä liian suuri college-paita ja raidalliset bokserit.

Zorro hymähti uudestaan.

- Eiköhän toi vois olla ihan kenen tahansa perus-habitus neljältä yöllä omassa kodissaan...

Masennuin niin että päädyin yömyssyjen jälkeen lähettämään Joonaksen numeroon tekstiviestin: " Tule mun luokse, mä en kestä tätä, ilman sua tää on täyttä paskaa. " Hämmästyin kovasti kun tekstari meni kuin menikin perille. Vielä enemmän hämmästyin kun vartin päästä tuli vastaus: " Älä enää tekstaa tähän numeroon. Helmi. "

Lähetin vihaisen vastausviestin ettei sillä ämmällä ollut mitään oikeutta lukea toisen ihmisen viestejä.

                      Helmi vastasi että mä en tiennyt mistään mitään ja että mun pitäisi pitää turpani kiinni koska olin vitun typerä narkkarilesbohuora.

Unetonta yötä seuranneena aamuna soitin Tanelle ja pyysin sitä kertomaan kaiken tietämänsä tästä Helmistä, se kuitenkin viimeaikoina oli jutellut eniten Joonaksen kanssa. Tane sanoi että tahtoi jutella kanssani kasvotusten ja että tulisi käymään.

                      Tanea odotellessa jaksoin jopa tiskata ja keittää kahvia. En edes kyennyt muistamaan milloin viimeksi olin ollut siihen aikaan arkiaamusta hereillä juomassa kahvia. Jeremias ärisi olohuoneesta jotain kolistelemisesta, yritti epätoivoisesti nukahtaa uudelleen mutta laahusti sitten bokserisillaan keittiöön kärttyisen näköisenä punainen kiharapehko takussa.

- Saanut ja sen takia valvonut koko yön vai masentunut ja sen takia valvonut? se tiedusteli ja suki kiharoitaan.

- Vittuuntunut, ilmoitin arvokkaasti kuin olisi hienokin juttu valvoa koko yö vitutuksen kourissa. - Haluun ottaa siitä Helmistä selvää.

- Kuka Helmi? Jeremias ihmetteli.

- Se muija jonka kanssa Joonas pyörii, murisin.

- Huoh, päättäisit jo että haluatko tapailla "hyviä miehiä" vai saada Joonaksen takaisin vai mitä sä oikein suunnittelet? Jeremias puuskahti.

- Mä oon nainen, mulla on oikeus olla hankala, jupisin. Ovikello soi.

- Homo sä oot, Jeremias hörähti ja meni avaamaan oven. - Me ei osteta mitään.

- Hörö hörö, Tane totesi reippaillessaan keittiöön mukanaan kaksi kauppakassia. - Rahapäivä, ajattelin tuoda teille vähän maitoa, pastaa ja leipää kun te silloin kerran toitte mulle.

- Ihanaa, kiitti, hymyilin.

- Toitko salamia? Jeremias hihkaisi.

- En mä nyt mikään miljonääri ole, Tane ärähti ja alkoi latoa maitoja jääkaappiin. - Maura, onko tota kahvia vielä?

- Siellä on pisara, vastasin. Tane istui mua vastapäätä ja sekoitteli kahviaan, minä sekoittelin omaani, Jeremias seisoi oviaukossa kysyvänä.

- Ah, okei, ymmärsin, henkilökohtainen asia, Jeremias mutisi ja meni olohuoneeseen katsomaan telkkaria.

- Ei kai tää mikään noin vakava asia ole? ihmettelin.

- En vaan tiedä miten tän sanoisin, Tane puuskahti. - Musta tuntuu että Joonas ja Helmi on enemmän kuin vain kavereita. Mut varmasti en mene sanomaan mitään.

- Ei mua kiinnosta, jupisin.

- Kyllä sua kiinnostaa, Tane analysoi. - Te olitte kuitenkin sen verran kauan yhdessä ja se ero oli sen verran kirvelevä.

- Älä terapioi mua, murisin.

- Se on vaan kamalan nuoren näköinen se tyttö..., Tane pohti. - Näyttää kuusitoista-seitsemäntoistavuotiaalta.

- Sanotko sä nyt että Joonaksesta on tullut joku hemmetin kehdonryöstäjä? ulvahdin.

- En ja just sitä yritänkin sanoa, Tane totesi. - Kun Joonas ei ole koskaan ollut semmoinen. Ei sitä ole kiinnostanut nuoremmat tytöt. Jos se johonkin on ihastunut niin juuri sunkaltaiseen vanhempaan, poikamaiseen, ronskiin, räväkkään naiseen.

- No olipas ylistystä, mutisin.

- Ei Joonas vaan tykkää semmoisista, Tane meuhkasi.

- Ootko sä vetänyt piriä vai miksi sä vaahtoat? haukottelin.

- No itseasiassa mutta se nyt ei liity tähän asiaan mitenkään. Pointti oli se että aion ottaa siitä tytöstä selvää.

- Oliko tossa siis kaikki mitä tiedät? Ton takia tulit tänne asti?

- Ja katsomaan sua kun susta ei ole kuulunut.

- Olen viettänyt eristynyttä elämää, totesin. - Voisin käydä suihkussa.

Suihkussa liotessani tajusin että olin muutaman viime päivän ajan vain pyöriskellyt häpeässä ja pössytellyt. Huoneeni oli hautautumassa tupakantuhkaan. Olinkohan edes pessyt hampaitani överikänni-iltani jälkeen?

                      Sillä hetkellä muistin miten ihanan puhdistavalta tuntui pitkä kuuma suihku muutaman päivän rappion ja kuosailun jälkeen. Pöhnäinen väsynyt pääni selkeni hitusen.

                      Suihkun jälkeen kävin pitkästä aikaa parvekkeella tupakalla. Haistelin aamuista lokakuun ilmaa, pilvet näyttivät siltä että parin tunnin päästä sataisi. Keräsin rohkeutta soittaa Joelille. Loppujenlopuksi ei se meidän riitamme niin vakava ollut eikä sen koskaan tarvitsisi tietää mitään Mikosta. Ja loppujenlopuksi mitä sitten vaikka tietäisi, ei me seurusteltu.

- Katos, osaahan se käyttää puhelinta.

- Joo sori hei, ollut vähän vaikeaa... Haluutko tulla käymään?

- Suostutko käymään huumeseuloissa?

Menin hiljaiseksi. Mikä vitun kysymys toi oli?

- Mitä? parahdin.

- Niin että suostutko sä käymään huumeseulassa? Joel toisti.

- Mimmoinen vitun vaatimus toi nyt on? ärähdin. - Etkö sä luota muhun? Ja toiseksikin, mitä vittua se sulle edes kuuluu olenko pössytellyt vai en?

- Itse asiassa en pahemmin luota suhun, Joel totesi. - Ja lupasit parantaa tapasi. Haluan vaan tietää että kuinka paljon sun lupauksiin voi luottaa.

- Haista paska, ärähdin ja katkaisin puhelun.

Illalla kieltäydyin savuista ja Jeremias meni olkiaan kohauttaen toiseen huoneeseen tarjoamaan niitä Zorrolle. Istuin keittiössä, luin Stephen Kingiä ja pyörittelin sätkiä ja poltin niitä hurjaa tahtia.

                      Joel lähetteli tekstiviestejä joissa pyyteli anteeksi sitä ettei se pysty ymmärtämään ja sulattamaan mun elämäntapaani ja vakuutteli kovasti että mä olin sille erityinen ihminen ja että se oli vaan huolissaan musta.

Lokakuun alussa Mona pääsi pois osastolta ja tuli siitä seuraavana päivänä käymään mukanaan pussillinen sieniä ja se kehotti meitä nauttimaan syksyn todennäköisesti viimeisistä vaivalla poimituista kaunokaisista.

                      Sinä iltana retkotettiin sen ja Jeremiaksen kanssa olohuoneessa aamukahteen musiikkia kuunnellen ja höpötellen. Halailin ystäviäni pupillit laajenneina, hieroin poskeani Monan poskea vasten, niinä yön tunteina elämä oli mallillaan.

Seuraavana aamuna olin nakertamassa nälkääni kylmiä pizzanreunoja, kun ovikello soi ja se mallikkuus katosikin sitten sen sileän tien.