15. luku

Kävin kovin harvoin Zorrolla, vaikka tykkäsinkin käydä niillä. Sen äiti oli tosi mukava, joskin vähän höppänä vanha nainen ja niiden talo oli ihana suuri vanha maalaistalo.

                      Yksi syy siihen etten kovin usein niillä vieraillut oli se että ne asuivat helvetin pimeimmässä peräkorvessa ja eksyin joka kerta kun ajoin niille. Eikä Jeremiaksen mulle varhaiseksi synttärilahjaksi ostama navigaattori paljon mitään auttanut, se nimittäin päätti sammua pimeimmällä mahdollisella metsätiellä keskellä ei-mitään.

                      - Oon melko varma siitä että se ei ollut vielä seuraava risteys mistä käännytään, Launo pelkääjän paikalta totesi ja yritti hakkaamalla suostutella navigaattoria yhteistyöhön. - Eikä sitä seuraava vaan vasta se kolmas.

- Kerro mulle että näetkö sä täällä edes mitään risteyksiä, murisin. - Koska tiedätkö mitä mä näen? Pimeyttä. Perkeleesti pimeyttä.

- No kerro sä mulle miksi sun oli pakko lähteä hakemaan sitä sohvaa keskellä yötä? Launo virnuili.

- Nyt ei ole keskiyö, kello on puoli seitsemän illalla, mutta nyt on vitun tammikuu ja täällä ei ole lunta ja täällä on pimeää, totesin. - Perkele jos tuolta tulee joku hirvi niin mä en näen sitä ennen kuin silloin kun se on sylissä. Jos silloinkaan.

- Oltais me voitu hakea se huomennakin.

- Huomenna on lauantai, huomenna on darra.

- Onks kukaan koskaan sanonut sulle että sulla on aina darra?

- Valitus seis, vittusilsa.

- Jeremiakselta opittu?

- Jeppp, huisaatana, perkele!

- Mitä?

- Ei mitään, katoin että tossa tiellä makas joku. Tää pimeessä ajaminen tekee mut hulluksi.

- Ehkä sitten on parasta olla huomauttamatta että yleensä kauhuleffoissa tää on just semmonen tilanne missä joku kuolee.

- Tee u-käännös, totesi konemainen ääni Launon sylissä.

- Aaaaaaaaaa!

Löin jarrut pohjaan ja Launo heitti kädestään yhtäkkiä puhumaan alkaneen navigaattorin lattialle.

- Mistä lähtien toi on puhunut? kiljaisin.

- Hui saatana kun pelästyin tota sun kirkumista, Launo puuskahti. - Se varmaan nollas asetukset samalla ku sammui. Helvetti sä olit tappaa meidät tolla äkkijarrutuksella. Mutta pääasia: navigaattori toimii ja se kertoo että... me ollaan ajamassa täysin väärään suuntaan.

- Tossa matkalla tapahtui varmaan kaikki mahdolliset kauhuleffojen kliseet, raivosin astuessani autosta ulos Zorron kotitalon pihassa. - Mä en enää ikinä aja tänne pimeällä. Luojan kiitos Launo oli mukana.

- Ja mä en enää ikinä lähde ton liian paljon Salaisia kansioita tuijottaneen hullun kyytiin pimeällä, Launo marmatti. - Uteliaana odotan että kuinka moni kuolee kun lähdetään ajamaan takaisin se sohva kyydissä...

Näytin veljelleni kieltä ja sytytin tupakan.

- No mutta matka meni sen verran hyvin ettei autossa näyttäis olevan lommoja, Zorro virnuili. - Sauna ois lämmin, haluutteko käydä?

- Ihan mikä tahansa rentouttava kelpaa ton matkan jälkeen, Launo huokaisi. - Ja sauna tarkoittaa saunakaljaa. Maura tykkää.

Nuorempana saunoin Zorrolla melkein joka viikonloppu ja mutsi oli kauhuissaan kun matkustin bussilla maalle saunomaan itseäni reilusti vanhemman hippipojan kanssa, vielä kun ottaa huomioon että seurustelin niihin aikoihin, olin jopa teinikihloissa. Huvittavaa sinänsä että mutsi oli niin hermona Zorrosta, vaikka se oli kiltti kuin mikä, hyväkäytöksinen ja fiksu, kun taas kihlattuni oli vielä Zorroakin vanhempi, kaksikymmentäkolmevuotias silloin, tatuoitu ja epämääräinen keskustassa asunut hiippari joka käytti paljon kultakoruja ja diilasi ties mitä ties keille. Zorro ei voinut sietää sitä tyyppiä ja se usein varoittelikin mua siitä, mutta kuvittelin että se yritti vaan mustamaalata koska oli itse ihastunut muhun.

                      Sinisilmäisyydelleni tuli loppu viimeistään siinä vaiheessa kun kihlattuni lähti lusimaan kymmeneksi vuodeksi törkeästä huumausainerikoksesta. Yksityiskohdista en tiedä vieläkään, mutsi ei päästänyt mua oikeuteen.

Zorron sauna oli ensimmäinen sauna missä olin porisuttanut bongia, muistan vieläkin hyvin elävästi miten mielettömältä tuntui tulla pilveen saunassa. Siinä saunassa olin purkanut sydäntäni vaikka kuinka monta kertaa, siinä saunassa olin aikanaan pannut Tonia ekan kerran. Ja lisäksi sillä kiukaalla valmistuu joka kerta maailman parhaimmat kasvissaunamakkarat.

- Tiedätkös mä tässä mietin yksi päivä, Zorro totesi heittäessään löylyä. - Että me ollaan tunnettu kohta päivälleen kymmenen vuotta.

- Sä et oikeasti muista päivämäärää milloin me tavattiin, virnistin.

- Itseasiassa, Zorro aloitti ja irvisteli kuumuudesta. - Muistan. Se oli ystävänpäivä. Kymmenen vuotta sitten. Se on varmaan ainoa päivämäärä minkä muistan.

- Oon aika liikuttunut, hymyilin. - Herranjumala, jos se oli ystävänpäivä niin mähän olin silloin vielä kuudennella. Mitä ihmettä tein samoissa bileissä sun kanssa?

- Tulit sinne Monan kanssa, Zorro muisteli. - Joitte siideriä ja väititte olevanne viisitoista. Monan isosiskon kaveri bustasi teidät, se naureskeli meille että toi vaalea tyttö jolla on huulikoru on just täyttänyt kolmetoista ja toi pieni jolla on hiukset takussa on kakstoista. Sä olit hemmetin söpö kyllä kun kiskoit tupakkaa ku aikamies.

Launo hörähti. Se oli siihen aikaan vielä pottatukkainen nörtti jolla oli hammasraudat ja jota kaikki kiusasivat, sille ei olisi tullut mieleenkään lähteä meidän kanssa kuokkimaan yläastelaisten bileisiin, ei vaikka kuinka yritettiin houkutella sitä.

- Suloista, veljeni nauroi. - Ja mitähän mä tein samaan aikaan? Istuin kotona ja pelasin Pleikkaria?

- Launon villi nuoruus, vinoilin. Toisaalta olin kyllä melko onnellinen siitä ettei Launo ollut elänyt yhtä villisti kuin minä, oli hyvä että toinen meistä ei muuttanut kotoa kuusitoistavuotiaana koska ei tullut mutsin kanssa toimeen, se oli mulle niihin aikoihin tärkeä apu, pesi salaa mun pyykkejä kotona ja toi ruokaa niihin aikoihin kun mutsi ei suostunut olemaan kanssani missään tekemisissä.

- Ootko sä jo käynyt katsomassa sitä teidän uutta kämppää? Zorro tiedusteli ja heitti kaksi pientä kauhallista vettä kiukaalle.

- En vielä, mut tänään näen sen sitten kun viedään toi sohva sinne, vastasin. - Mutta kuulemma melko hieno se on. Siellä on oma sauna ja kylpyamme.

- Kyllä se Jeremias on kiltti, Zorro hymähti. Se oli hetken hiljaa ja alkoi puhua lisää vasta kun Launo oli poistunut pihalle tupakalle. - Tosin ehkä hyvästä syystä.

- Ai miten niin? ihmettelin.

- No koska se rakastaa sua, Zorro heitti ohimennen kuin se olisi kovinkin arkipäiväinen toteamus.

- Anteeksi mitä? naurahdin. - Eikä rakasta.

Jos Zorro olisi yhtäkkiä napannut kiukaan takaa vihreän kumikanan ja lyönyt sillä mua päin näköä, olisin ollut vähemmän hämmentynyt.

- Rakastaa rakastaa, Zorro virnisti. - Sen takia se ei tahdo kuulla kuinka itket Joonaksen perään. Se on mustasukkainen.

- No ei helvetissä ole, nauroin. - Meidän jutun loppumisesta on, mitä, melkein neljä vuotta, ei se voi haikailla mun perään, sitä paitsi se juttuhan oli lähinnä vaan läppää.

- Sä et ole tota mieltä, Zorro virnisteli ärsyttävän tietäväisen näköisenä. - Eikä se varsinkaan. Mieti miten se on pitänyt susta huolen, kaikki nää vuodet.

- Voitko lopettaa? pärskähdin. - Tai muuten saatan epäillä että olet nauttinut saunakaljasi lisäksi jotain ylimääräisyyksiä.

- Okei, jos haluat, Zorro hymähti ja kohautti olkiaan. - Mutta pidä silmät auki.

Kello oli lähemmäs yksi kun pysäytin auton punatiilisen kerrostalon pihaan. Hiljaa mielessäni totesin etten ollutkaan koskaan ennen asunut punatiilisessä talossa. Meillä meni neljäkymmentäviisi minuuttia ja kuusitoista tupakkaa saada Jeremias puheluin hereille ja avaamaan alaovi.

- Kylläpä se kesti, Jeremias haukotteli.

- Paraskin puhuja, Launo murisi. - Missä sä ees nukuit, toi kämppähän on tyhjä?

- Saunan lauteilla, Jeremias vastasi ja haukotteli lisää.

- Mikset voinut mennä vanhoille kämpille nukkumaan? kysyin.

- Saunan lauteet on boheemimpia, Jeremias perusteli. - Kannetaanko nyt toi sohva että päästään takas nukkumaan?

Pojat ähisivät ja kiroilivat, sohva ei tietenkään mahtunut hissiin joten edessä oli pitkä ja hikinen vaellus ylimpään kerrokseen. Mun tehtäväni oli availla ovia ja olla mahdollisimman pieni ja poissa jaloista.

                      - No siinä on saatanan mööpelis, Launo puuskahti hikisenä ja heittäytyi makaamaan sohvalle, joka oli suuren olohuoneen ainoa huonekalu. Olohuoneen nurkkaan oli kasattu tyhjiä kaljapulloja, toisessa nurkassa lojui tyhjä pizzalaatikko ja lattialle oli levitetty Hesari. - Ootko sä dokannut täällä yksin Hesaria lukien?

- No kun ei ollut muutakaan tekemistä, Jeremias virnisti. - Lähdetäänkö kämpille, kuolen nälkään.

Kotona Jeremias paistoi iltapalaksi munakkaan, Launo ei jaksanut kukkua seurassamme vaan se paineli suoraan sohvalle nukkumaan. Kämppikseni hyräili koko ajan touhutessaan, se oli muuttopuuhista innoissaan ja malttoi tuskin odottaa maanantaita ja sitä kun pääsi kauppaan valitsemaan uutta tv-tasoa.

                      Katselin Jeremiasta ja pohdiskelin sitä mitä Zorro oli sanonut. Jos se muka oli umpirakastunut muhun niin miksi se oli vuokrannut kolmion eikä kaksiota ja miksei se ylipäätään millään tavalla osoittanut olevansa yhtään kiinnostunut? Kyllähän se joskus heitti jotain vitsiä siitä että minä olen nainen ja se on mies ja joskus tunki kanssani suihkuun muka säästääkseen vesilaskussa, mikä oli typerin tekosyy ikinä sillä meillä oli kiinteä vesimaksu.

Syötiin iltapala jutustellen niitä näitä muuttoon liittyen, tai oikeastaan Jeremias jutusteli, se selitti innoissaan siitä kuinka olohuoneeseen olisi kiva hankkia samanlaisia värilamppuja kuin Monalla oli ja että vaatehuoneesta tulisi loistava kasvatuskomero.

- Eiks sitä puuhaa vois vähän vähentää? haukottelin. - Siinä talossa kuitenkin asuu lapsiperheitä.

- Mitä salapoliisityötä sä oot tehnyt? Jeremias ihmetteli.

- Pihalla oli hiekkalaatikko ja lasten polkupyörä, totesin. - Pitää kuule tarkkailla ympäristöään.

- No ne naapurit mitä näin kun kävin parvekkeella röökillä...

- Sä kävit parvekkeella tupakalla? Älä viitsi.

- Valitus seis, vittusilsa. Niin joka tapauksessa näin jotain porukkaa pyörimässä siinä pihalla ja ne vaikutti jotakuinkin Zorron ikäisiltä citysinkuilta joilla ei todellakaan ole lapsia.

- Ihan miten vaan. Älä mulle itke jos jäät ratsian hampaisiin.

Olin käymässä nukkumaan kun Jeremias paukahti huoneeseeni koputtamatta ja sanoi että sen pitää tarkistaa nopeasti yksi juttu koneelta. Sen näpyttely piti mua hereillä, nousin istumaan sängylleni ja kurkin sen puuhia olkansa yli.

- Kuule Jeremias, totesin. - Oon vähän miettinyt... mikä on sun kuva niinku... meistä?

Jeremias käännähti tuolissa ja katsoi mua hämmentyneenä.

- Anteeksi, voin mä kyllä koputtaakin tohon oveen jos tunnet olosi epäkunnioitetuksi sen takia, se totesi olkiaan kohauttaen.

- Ei, en mä sitä..., mumisin. - Hetkinen, miten mies voi keksiä noin monimutkaisia analyysejä?

- Sun kriisejä seuratessa ja sun kanssa asuessa naisellistuu väkisinkin, Jeremias hymähti. - Mitä sä sitten tarkoitit?

- No mehän ollaan vietetty aika tiiviisti aikaa yhdessä viimeiset pari vuotta..., juttelin. - Niin onko sulla koskaan tullut mieleen... tai siis... no siis... Eikun Zorro vaan höpisi jotain... Rakastatko sä mua?

Jeremias tuijotti mua entistä hämmentyneempänä. - Ootko sä lyönyt pääsi?

- No sori että kysyin...

- Ei, ei mitään, toi oli vaan melko odottamaton kysymys. Tottakai mä sua rakastan.

Oli mun vuoroni hämmentyä.

- Ystävänä vitun idiootti, Jeremias naurahti nähdessään hölmistyneen ilmeeni. Se nousi tuolista, istui viereeni sängylle ja kietoi kädet ympärilleni. - Oot mulle ihan käsittämättömän rakas ääliö. Kuin oma sisko tai jotain. En kestäisi jos sulle kävisi jotain... ja ei, en nyt tarkoita silmäpakoa sukkahousuissa tai katkennutta kynttä. Mut siitä huolimatta seurustelu sun kanssa... Olet ehkä liian ailahtelevainen jotta sussa olisi vaimomateriaalia mulle. Ja vaikket olisikaan niin miksi pilata hyvä ystävyys jonkun seurustelu -nimisen paskan takia?

Hymyilin Jeremiakselle, tuntui hyvältä kuulla olevansa tärkeä. Ja ääliö.

- Ja sitäpaitsi..., Jeremias totesi vakavana mutta repesi sitten nauramaan. - En halua ottaa riskiä että sä päädytät mutkin linnaan.

- Hei! Toi ei ollut kilttiä! huudahdin. - Ei tosta voi vitsailla.

Aloin itsekin nauraa ja löin kämppistäni tyynyllä.

- Ei mutta oikeasti, Jeremias hekotti. - Moniko sun suhteistas on päättynyt siihen että äijäs joutuu linnaan? Neljä, kuusi, kaksitoista?

Nauroin ja hakkasin sitä lisää tyynyllä. Jeremias vastasi tyynysotakutsuuni ja vartin verran painittiin, kiljuttiin ja naurettiin semmoisella volyymilla että Launo tuli ilmoittamaan, ettei siihen aikaan yöstä elämöinti ollut enää yleisesti hyväksyttyä toimintaa.