33. luku

Kun tapasin Pinkin ekaa kertaa, se vitutti mua.
Kun tapasin Pinkin tokaa kertaa, se vitutti mua.
Kun tapasin Pinkin kolmatta kertaa, se ei herättänyt mussa mitään tunteita, mutta se johtui siitä että olin poltellut itseni sammumiskuntoon jo kaksi tuntia ennen sen saapumista siitä syystä että se vitutti mua.


Mun Pinkkiä koskevat mielipiteet tiivisti varmaan osuvimmin se, että olin tuntenut sen puoli vuosikymmentä, mutten koskaan ollut vaivautunut ottamaan selville sen oikeaa nimeä tai ikää. Se oli lusinut samoihin aikoihin lastarissa kuin Mona ja Jeremias eli se oli luultavasti iältään jotain mun ikäisen ja Jeremiasta pari vuotta nuoremman välillä.


Joka kerta kun se avasi suunsa, sieltä tuli ulos jotain mikä loukkasi, jos ei nyt jotain paikallaolijaa, niin vähintäänkin jotakin kokonaista ihmisryhmää, tai viattomuutta ja kaikkea kaunista ylipäätään. Kuten mun pankkitilin saldoa silloin, kun se mättöpäissään sai päähänsä syödä meidän jääkaapin tyhjäksi. Seuraavana päivänä se saattoi pahoitella sitä ja käydä ostamassa lähi-kebabbilasta perhepizzan hyvitykseksi... mistä siitäkin se ahmaisi vähintään kolme neljäsosaa itse. Enkä edes käy kertaamaan mikä oli meininki silloin kun oli sen tehtävä hankkia porukalle poltettavat illaksi, niiden syyhkyjen muisteleminen kirvelisi liikaa sielussa.



Mulla oli vaihtoehtoina rutistaa joko Pinkkiä tai sairaalan vahtimestaria, kun ulko-oven paremmalla puolella raittiin ilman hengittäminen ekaa kertaa viikkoihin sai riemun kuplimaan sisälläni tavalla, joka sai haluamaan jonkun halaamista. Niinpä kapsahdin Pinkin kaulaan ja ulvoin kuinka hyvältä tuntui. Pinkki nauroi ja taputti mua olkapäälle.

- Ootko sä täälläollessas päässyt kertaakaan ulos? se kysyi. Pyöritin päätäni ja sen silmät laajenivat kauhusta. - Siis oikeasti? Mikä saatanan rangaistuslaitos tää on?
- Ihan sama, nyt mä oon ulkoilmassa, nyt on parempi, nyt on hyvä...

Suljin silmäni, nautin auringonvalosta, lämpimästä tuulenvireestä ihollani, siitä kun hengitysilma ei haissut desinfiointiaineelta. Ennen sairaalaan joutumistani oli ollut loppukevät. Nyt kesä oli jo täyttä vauhtia käynnistymässä, totesin päälle vetämäni nahkatakin edellisen vuodenajan asusteeksi, hiki valui pitkin selkää. Mutta jopa se tuntui hyvältä.

- Huomaatko sä Maura että sä olet edelleen mun kainalossa?
- Valitus seis vittusilsa, vie mut jonnekin!
- Mihin?
- No polttamaan ne hemmetin savut, arvaa kitkuttaako?
- No mihin mennään polttamaan?
- En mä tiedä, johonkin puskaan?
- Eli sä pyydät mua viemään sut puskaan?
- Kyl. Vie mut puskaan!

Sairaalan viertä syvälle metsään päin kiersi lenkkipolku. Yhteisestä ääneenlausumattomasta ajatuksesta lähdettiin kävelemään sitä pitkin, nojasin Pinkkiin, sain henkisiä orgasmeja ulkoilman hengittämisestä, ja vain etäisesti pääni perukoilla hihittelin tilanteen absurditeetille. Joonas oli Monan kyydillä matkalla luokseni, kyydillä josta se oli joutunut jopa maksamaan, ja minä olin Pinkin kainalossa kulkemassa kohti pensaikkoa polttamaan kukkaa.

- Tässä vois olla hyvä, Pinkki totesi ja istahdi syrjään polusta, paksun männyn runkoa vasten vain muutaman metrin päässä kohdasta, missä maastoon ilmestyi yhtäkkiä jyrkkä, melkeinpä pystysuora mäki alaspäin. Reunalle oli yritetty rakentaa jonkinsorttista aitaa ilmeisesti estämään mielisairaalan potilaita syöksymästä siitä alas, mutta aidan poikkipuut oli katkaistu ja koko rakennelma oli pahasti kallellaan pudotuksen yläpuolella.

- Tiedätkö miks täällä on tämmönen? Pinkki kysyi alkaessaan väsätä poltettavia taskustaan kaivamiensa bussiaikataulujen päälle.

- Häh?
- Niin siis toi kieleke ilman kunnollista turva-aitaa?
- No?
- Hankalia potilaita varten. Ylilääkärit on laskelmoineet että jos joku hulluista hulluin pääsee karkuun, se suuntaa melko varmasti kohti tota metsää... sitten se juoksee tän kielekkeen ohi ja koska se on hullu, sille iskee vaistomaisesti itsemurhaamisrefleksi ja se heittäytyy tosta alas ja ping: sairaala pääsee yhdestä hankalasta potilaasta ja yhteiskunta yhdestä sairaspäivärahoja pummivasta työkyvyttömästä.
- Toi oli melko julmaa.
- Elämä on. Ja niin on muuten tää piippukin.

Pinkillä ei ollut mitään laukkua tai reppua mukanaan, joten en tajunnut mistä se oli kaivanut pari-kolmekymmentä senttiä korkean läpinäkyvän akrylliputkensa jonne kovaa vauhtia kaatoi vettä yhtä tyhjästä ilmestyneestä puolen litran Coca cola -pullosta. Ja yhtä nopeasti kuin välineet olivat ilmestyneet tyhjästä, oli bongi käsissäni, pesä täynnä vihreäruskeaa sekoitusta ja Pinkki edessäni räpsäytellen sytkäriä pirullisesti virnuillen.

- Minä! kivahdin ja nappasin tulentekovälineen sen kädestä. Tiesin, että se oli tehnyt sen tahallaan. Se, kuten kaikki muutkin, tiesi varsin hyvin ettei mun puolesta mun pesällistäni saanut sytyttää kukaan miespuolinen. Mona kutsui sitä paitsi helvetin ärsyttäväksi narinaksi, myös ainoaksi kunnolla feministiseksi ajattelutavaksi mikä mulla on. ("Sama asia", Pinkki kommentoi silloin siihen.)

- Toi, just toi! Pinkki huudahti kun naksautin sytkäriä ja aloin imeä savua putkeen. - Kun sä imet savua, sä suorastaan hehkut.

Juuri sillä hetkellä imaisin savut keuhkoihini ja Pinkin kommentin ansiosta meinasin imaista ne suoraan vatsalaukkuun. Tuntui kuin ne olisivatkin menneet suoraan keuhkojen sijasta aivoihin, yhtäkkiä silmissä pimeni, keuhkot tuntuivat pusertuvan rusinoiksi ja räjähtävän kappaleiksi samaan aikaan.

- Mitä vittua? parahdin puhaltaessani pilveä ulos. Samassa tajusin kyynelehtiväni. - Ihan ku ois ekaa kertaa pilvessä. Vittu. Mä oon ekaa kertaa pilvessä.

Pinkki virnisti ja nappasi bongin multa, poltti oman osuutensa ja karisteli sitten pesän sammaleelle tyhjäksi tuhkasta.

- Petteri, se tokaisi yhtäkkiä.
- Häh?
- Mun oikea nimi on Petteri. Petteri Mäki-Paakkanen.
- Eikä ole.

Nauroin. Kyynelehdin edelleen ja nauroin.

- No ei sunkaan nimi sieltä fiksuimmasta mahdollisesta päästä ole, Pinkki hymähti. - Se on kuule vaan yhdestä viivasta ja kolmesta kirjaimesta kiinni ettei vaikutettais avioparilta.
- Yksi viiva mitä ja mitkä kolme kirjainta? Pirilainit ja LSD ja sit ollaan naimisissa?
- Kuule, mitä sun sekoilujas on tässä viimeisen vuoden aikana katsonut niin en yhtään ihmettelis...

Osa musta halusi tönäistä Pinkin kalliolta, osa puolestaan vaan halata sitä. Jos olin tehnyt jotain tyhmää, Jeremias yleensä vaan huusi mulle, se oli ärsyttävää. Ja vaikka Pinkin henkilöönmenevät naljailut joskus saivatkin hapuilemaan keittiöveistä, oli se paljon parempi keino kertoa että "hei Maura, oot ollut idiootti".

- Onks se muka oikeasti Petteri Mäki-Paakkanen? oli pakko vielä varmistaa. Pinkki nyökkäsi.
Tuntui absurdilta että sen lisäksi että olin halaillut Pinkkiä ja kiehnännyt sen kainalossa niin nyt vielä paljastuikin että se oli melkein sukunimikaima, kun vieläpä kummankaan sukunimi ei ollut sieltä Suomen yleisimpien sukunimien kärkikymmeniköstä. Ja että sillä oli niin kiltti ja naapurinpoikamainen nimi kuin Petteri.

- Onks sunkin nimestä aina jotkut tosi älykkäät yksilööt väännelleet että Mäkipaska?
- Jep. Etenkin joskus ala-asteella, voi luoja...

Keskusteltiin varmaan vartti Mäkipaskana olemisesta, sitten yhtäkkiä avauduttiin muutenkin ala-asteajoistamme, Pinkki melkein nyyhki olkapäätäni vasten kertoessaan vuosia jatkuneesta koulukiusaamisesta ja saatoin melkein samaistua siihen, tosin mussa ne muistot herätti vaan turhautumista, kuinka vittumaista oli päätyä rehtorin kansliaan parin tunnin puhutteluun kun oli jälleen kerran piessyt ne pari Mäkipaskaa huudellutta rinnakkaisluokkalaista pisamanaamaista poikalasta. Mua pidettiin koulukiusaajana vaikka todellisuudessa vain puolustin itseäni ja Launoa.

- Kuinka kauan sä saitkaan olla ulkona? Pinkki kysyi yhtäkkiä
- Puoli tuntia, miten niin? hätkähdin.
- No siten niin että ollaan oltu kolme varttia...
- Voi paska!

Ponnahdin seisomaan, puistelin männynneulaset vaatteistani ja katsahdin Pinkkiä hädissäni.
- Nyt ne ei varmasti päästä mua Monan ja näiden kanssa ulos...

- Tarviiko sun edes mennä?

Pinkki astui askeleen mua kohti, katsoi vakavana silmiin nuoren metsän värisillä silmillään. Tunsin sen hengityksen kasvoillani, suljin silmäni ja... Pinkki pörrötti tukkaani ja hörähti:
- Sitä paitsi sisätiloissa Joonaksen on vaikeampi päästä sua pakoon minnekään, haluut kuitenkin vähän heitellä sitä.... auta mua kasaamaan tää bongi.

Pinkki käännähti ja alkoi operoida poltteluvälineen kasaan laittamisen parissa, minä tuijotin tyhjyyteen ja pohdiskelin, mistä äsken kuulemani kohtalokkaat viulusävelet olivat peräisin.

18. luku

Sadetta katsellessa tajusi aina jotain syvällistä.
Minä tajusin olevani helvetinmoinen idiootti.

Saunaepisodin jälkeen Tane vietti luonani vielä kaksi päivää, se halusi varmistaa että selviän essolaskuista. Sen kahden päivän aikana rakasteltiin kolmesti, täysin yllättävissä paikoissa täysin yllättävinä hetkinä.
Ja nimenomaan ”rakasteltiin”, sekavaan puksimiseen tottuneelle niin hellä ja intensiivinen seksi oli monen hengenhaukkomisen arvoinen ihme.
Jeremias saapui kotiin samalla ovenavauksella kuin Tane lähti. Se katsoi kysyvästi kun havaitsi mun seisovan eteisessä pelkät alushousut jalassa.

- Maura, miks helvetissä tääl kasvatuskaapin lattialla on kortsu?
- Vaan ne ehkäisee sukupuolitaudit.
- Ootko sä pannut Tanea täällä kaapissa?!

Vastasin kohauttamalla olkapäitäni ja painelin parvekkeelle tupakalle ja katsomaan sadetta.

Tane oli mun ystävä vuosien takaa. Olihan se omalla tavallaan komea, mutta en ollut koskaan ikinä ajatellut sitä mitenkään seksuaalisesti. Ja nyt olin viimeiset pari päivää paneskellut sitä minkä kerkisin. Ilman mitään tunteita ja armottoman sekavissa sekalaisissa tiloissa. Olihan se ihan jees kaverimeininkiä mutta ei, ei semmoista, ei Tanen kanssa.

Iski päälle semmoiset morkkikset että luulin laskujen tulleen pari päivää myöhässä. Nyyhkytin huoneessani, poltin tupakkaa sisällä ja joka kerta tumpatessani olisin halunnut tumpata sen omaan ihooni.
Itseinhoni kestettyä puolitoista tuntia, havahduin siihen että Linda soitti.
- Moi! se heläytti ja kuulosti siltä kuin se olisi ollut pakahtumaisillaan.
- Tere, mutisin. – On hei vähän paha päivä, et jos haluut hehkuttaa jotain niin pliis, ei tänään...
- En mä sitä. Mulla on sulle asiaa! Tärkeää asiaa.
- Hmm? Kuuntelen.
- Sua varmaan kyllästyttää vähän ne siivoushommat.
- Ai että vähän?

Linda kihersi ärsyttävästi.
- Voi olla ettet joudu tekemään niitä enää pitkään.
- Häh?

Ja Linda kertoi.

23. maaliskuuta 2010


Viimeistään sinä päivänä mulla alkoi mennä lujaa.


Olihan siinä vaiheessa jo takana semmoinen reilu kuukausi erilaisten päihdyttävien substanssien sekakäyttöä, mutta ei mitään pahaa, pelkästään pilveä, viinaa, välillä bentsoja ja jotain sekalaisia nappeja. Ja ne yhdet essot silloin T:n kanssa...


Linda soitti kun pyöriskelin kotona itseinhossa ja häpeässä. Sillä oli loistavia suunnitelmia. Sen hyväntuulisuus vitutti mua. Se sanoi ettei tahdo puhua puhelimessa, se tulee kohta käymään.

- Mulla on ihan vitusti massia!

Tuijotin typeränä huoneeni ovelle ilmestynyttä mustatukkaista hahmoa joka hymyili levästi kuin olisi juuri suorittanut täydellisen murhan.

- Mistä ne on peräsin?
- Etkö Maura-kulta oo oppinut et rahojen alkuperää ei saa koskaan kysellä?
- Myitkö persettä vai piriä?
- Vähän kumpaakin. Ja välillä persettä piristä. Ja piriä perseestä.

Kuten yleensä, en osannut sanoa oliko Linda tosissaan.
- Mut pääasia on että mulla on nää massit. Ja haluun lähteä reissuun. Ja haluun sut seuraksi.
- Okei.

Sanoin okei.
En kysynyt minne päin, kuinka pitkäksi aikaa, kukamitäketähäh?
No, se valkeni mulle aikanaan, mutta aivan liian myöhään.

Tajusin mie rappukäytävässä takkia päälle vetäessäni kysyä jotain.
- Miks just minä? Miksei se muija jota oot tapaillu, mikä sen nimi nyt olikaan...
- Ei se oo sopiva reissukumppani, oli Lindan vastaus, mitä en ees tajunnut ihmetellä.

Reissu alkoi sillä että Linda ilmoitti mun olevan kuski ja antavansa ajo-ohjeet. Se ohjasi mut ajamaan keskustan laitamille hämyn kerrostalon pihalle.
- Oota tässä, se sanoi ja samassa se olikin jo kiitämässä kohti B-rapun sisäänkäyntiä.
Palatessaan Linda tuoksui huomiotaherättävän paljon kukalta.
- Nyt me mennään Monalle ja Zorrolle, kuului ajo-ohjeet.

- Maura, sun kaulas

Tajusin etten ollut vilkaissut peiliin moneen päivään, mulla ei ollut aavistustakaan kuinka teinin syödyltä mun kaula näytti.

Mona seisoi ovella aamutakissa ja tuijotti mua silmät kauhistuksesta pyöreinä. Mulla oli ennenkin ollut fritsuja satunnaisesti, joten mun kaulan täytyi olla todella pahan näköinen kun Mona katsoi mua niin.

Marssin suoraan vessaan peilaamaan itseäni ja meinasin lentää perseelleni, mun kaula toi mieleen neljätoistakesäisen teinilutkan. Kurkkasin t-paitani kaula-aukosta sisään, myös mun pienet tissiparat oli järsitty melkein kokonaan sinertäviksi. Mona seisoi vessan ovella ja virnuili.
- Kuka se on? se uteli. En ehtinyt vastata mitään, Linda huusi olohuoneesta:
- Tulkaa tyttökullat ottamaan savut!

Bongi kiersi ringissä, Linda tarjosi minkä kerkesi, Zorroakin alkoi hirvittää meidän polttelutahti. Mun olisi pitänyt mennä töihin, mutta löin kännykästä virrat pois ja polttelin vähän lisää.
Iltayhdeksään mennessä oltiin tipahdettu koko porukka.

- Mauraa, herätys!
Vihasin tulla herätetyksi ravistelemalla.
- Mauraa, lähdetään tarjoamaan Pinkille savut!
- Pinkille...? mutisin. En edes tiennyt että Linda tunsi Pinkin.
- Juttelin sun Facebookin kautta sen kanssa. Oli pakko alottaa keskustelu tyypin kanssa jonka nimi oli Mr. Pink Hzz.
- Okei, hienoa... Onks sulla aavistustakaan missä se asuu?
- No on on, se anto osotteen. Takki päälle ja menoks!

Mona ja Zorro nukkuivat kaulakkain sängyssä kun me puettiin ja lähdettiin liikkeelle. Portaita alaspäin kävellessäni tulin ajatelleeksi ettei mulla ollut aavistustakaan kellonajasta saati sitten siitä olinko ajokunnossa. Olin edellisenä iltana polttanut sen verran reilulla kädellä että tuntui kuin olisin ollut vielä herätessäkin umpisauhuissa. En ollut koskaan uskaltanut ajaa semmoisessa olossa.

Linda opasti mut ajamaan keskustaan ja ränsistyneen puisen kerrostalon pihaan ja en voinut muuta kuin hämmästellä Lindan kaupunkituntemusta kun se pelkän osoitteen perusteella löysi talon kuin talon.
Oven tuli avaamaan keski-ikäisen puliakan näköinen tukevahko nainen sätkä suupielessä.
- Mitäs tytöt on vailla, se mörähti äänellä joka oli niin matala että se tuntui sydänalassa.
- Pinkkiä, mutisin, tuntui kuin olisin kävellyt unissani, en ollut ajomatkan aikana edes ehtinyt herätä kunnolla. Olin ajanut autoa unissani.
- Mitä? se mörisi.
- Sun poikaas, Linda kiirehti selventämään. Nainen katsoi meitä tylsästi ja lyllersi sisälle. Meni hetki ja Pinkki ilmestyi ovelle verkkareissa ja naistenhakkaajapaidassa. Sillä ei ollut edes pinkkiä pörröpipoaan. Panin ensimmäistä kertaa merkille että sillä oli olkapäille ulottuvat kultakutrit.

Heti astuessani sisään Pinkin ja sen äidin kerrostalokolmioon tajusin minkä takia Jeremias oli tutustunut Pinkkiin lastenkodissa. Sen mutsi oli melko varmasti rappioalkoholisti. Asunto oli täynnä tyhjiä kaljakoppia ja viinapulloja, silmänkantamattomiin viinapulloja.
Keittiönpöydällä jökötti puolen litran limsapullosta väkerretty bongi.
- Sun mutsias ei vissiin haittaa että sä polttelet? Linda arveli.
- Se haittaa sitä vaan jos en tarjoo sille, Pinkki vastasi.
- Aika rentoo. Mun mutsi sai tietää et mä poltan ja se heitti mut pihalle ku olin viistoista.
Linda totesi asiansa niin arkipäiväisesti ja asiallisesti ettei Pinkin kanssa kysytty jatkokysymyksiä. Linda oli niitä ihmisiä joista ei ihmetellyt yhtään että se oli lentänyt pihalle himasta yläasteiässä.

- Mitäs tänään suunnitelmissa? Pinkki kysyi puhaltaessaan savuja ulos. – Aika aikasin ootte liikenteessä.
- Meinattiin tänään olla sekaisin, Linda virnisti. – Kukkaa on vielä vaikka kuinka paljon jälellä. Ja lisää saa niin paljo ku jaksaa polttaa. Ei oo massist kii.
- Jaa, Pinkki naurahti. – Kuulostaa hyvältä. Haluutteko vähän piristystä?
Neljä kohtalokasta kirjainta, p, i, r ja i, Lindan silmät alkoivat kiilua pelottavasti.
- Onks sulla vauhtia?!

En ollut koskaan nähnyt niin pirinhimoista ihmistä, Linda melkein syöksyi pöydän yli Pinkin kimppuun.

- No hyi vittu semmosta paskaa en kyl käytä enkä välitä enkä välitä käyttää, Pinkki tuhahti. – Mut eemeleitä ois tossa semmonen ihan kouriintuntuva määrä...

Lindan latoessa kaksikymppisiä pöydälle, mieleeni muistuivat Zorron sanat joilla se oli valistanut mua joskus teininä kemikaaleista:
- Älä ota niitä mutta jos otat, ota vain erikoistilanteissa, juhlissa, kuten reiveissä, jouluaattona, keikoilla... Mut älä käy silloin tällöin napsimaan ilman syytä sillä silloin se muuttuu aika nopeasti ongelmaksi.

En tiedä miksi erikoistilanteeksi sen päivän mielsin, mutten ajatellut asiaa tarkemmin rouskiessani kaksi vaaleanpunaista pahanmakuista tablettia.

Havaitsin ajavani autoa. Autoradiosta soiva musiikki jyskytti takaraivossa, Linda poltti jointtia ja hihitti. Matkaa kotiin oli ehkä kaksi kilometriä mutta sydän takoi rinnassa ja kuumotti koko matkan.

Jeremias astui rappukäytävän ovesta ulos samalla hetkellä kun me hypättiin ulos autosta.
- Meen ostamaan röökiä ja bisseä... Zorro on siellä ja vähän kukkaa.
Vilkaistiin Lindan kanssa toisiamme ja hymyiltiin leveästi. Jäin tuijottamaan sen pieniä vihreitä silmiä joiden pupillit olivat kuin lautasantennit. Tajusin että se pieni mustatukkainen tyttö oli tavattoman kaunis.
- Mennäänkö me? Linda hihkaisi.

Kliinisen valkoisessa rappukäytässä pärähti kunnolla. Hyvä olo valtasi kehon, jokainen askel tuntui toinen toisteen kevyemmältä.
Kävelin Lindaa päin kun olin avaamassa ovea. Se hymyili ja tarttui mua vyötäröstä kiinni. Sen pienten, sirojen käsien kosketus kutkutti vatsanpohjassa, sen kapeiden huulien vieno, samalla tuhma hymy aiheutti väristyksiä koko kropassa.

Avattiin ovi, riisuttiin takit ja kengät. Retkahdettiin sohvalle, tuijoteltiin toisiamme. Zorro oli tipahtanut kukkineen sohvalle.
- Sä oot Maura tosi kaunis, Linda totesi yhtäkkiä.
- Niin, säkin, henkäisin. Ilmassa väreili, ekstaasi potki täysillä, tunsin kiihottuvani pelkästään Lindan tuijottamisesta.

Sitten yhtäkkiä olinkin sen sylissä, nuolin sen kaulaa, haljenneita huulia, kuljetin käsiäni pitkin sen langanlaihoja käsivarsia...
Yhtäkkiä näin meidät ulkopuolisen silmin, mulla likaisenvaaleaksi haalistunut pörrötukka, lihaksikas hoikka keho joka kietoutui alastoman anorektisen mustatukkaisen teinitytön ympärille. Hyväiltiin toistemme tuskin käsissätuntuvia rintoja, haistoin Lindan deodorantin ja hien.
Seuraavat vartit olivat täynnä pelkkää huohotusta, sormia, kieliä, huokauksia, voihkaisuja. Ja sitten Linda syöttämässä mulle uutta vaaleanpunaista pilleriä. Mentiin suihkuun yhdessä, Linda tuntui hellyttävän pieneltä ja helposti särkyvältä mun sylissä. Uudet nousut alkoi kun kuivattiin toisiamme ja pussailtiin samalla.


Näin pieniä tähdenlentoja Lindan aurassa kun Jeremias paukkasi sisään neljän kaljakopan, vittuilevan venäläisen tatuoijan, satunnaisen pelokkaalta vaikuttaneen aussin, Launon sekä tuntemattomaksi jääneen 14-kesäiseltä vaikuttaneen nappisilmähinttarin kanssa.

- No hyvää iltapäivää, Linda totesi vetäessään ylisuurta villapaitaa päälleen. Pienikokoinen tyttö näytti hukkuvan miesten XL-kokoiseen neuleeseen.

- Mitäs teetä tytöt on nauttineet täällä?

Ryssä jolla oli kädet täynnä kusisia kotikutoisia tatskoja ja lävistys keskellä ylähuulta. Aussilla oli käsittämätön aksentti, tummanruskea afro ja jalassa pinkit verkkarit. Tuskin maltoin odottaa Jeremiaksen selitystä mistä se oli nämä kaivanut lähtiessään ostamaan "saunakaljaa ja tupakkaa" kahdensadan metrin päästä.

Kuulin Lindan selittävän etäisesti jotain jostain eestä, olin uppoutunut olohuoneen harmaasiniseen mattoon. Vai oliko se siniharmaa?
Aussi ei puhu mitään, "ei osaa suomea", Zorro selittää. En ees tajunnut että se oli herännyt jossain vaiheessa. Ja siinä samassa tajusin että olin hetki sitten nainut Lindan kanssa Zorron maatessa sammuneena vieressä. Oli sentään divaanisohva.
Hihitin.

- Maura, ota savut, sun vuoro, Tane köhisi ojentaessaan bongia mulle.
Missä vaiheessa Tane oli liittynyt porukkaan?

Bongi kiertää ringissä, Ryssällä oli omituinen nimi, ei jäänyt mieleen.
Sekavaa, sekavaa.

Aussi lähtee tupakalle eikä koskaan palaa.
Etäisesti kuulen Zorron virkkovan että se lähti, onhan kello jo...
puoli kaksi yöllä

Launo, Jere ja kolmas homo
hihhih, kolmas homo,
Ollaan tyttöjen kanssa melko varmoja että Jere on niin homofobinen koska se on kaappihomo
lähtivät käymään lähiräkälässä bilistä pelaamassa, mutta todellisuudessa ne halusivat vaan saattaa nuorikkonsa kotiin. Eteisessä Launo piti kättään nimettömäksi jääneen nappisilmän takataskulla. Joko se oli aikeissa varastaa sen lompakon tai sitten sillä oli joku mies kierroksessa.

Hymyilin.
Kaksoisveljelläni oli aina ollut melko kehno tuuri rakkkauselämässä
Sen tyttöystävät paljastui melkein poikkeuksetta joko uskovaisiksi pihtareiksi, narkkareiksi (ja kenenköhän kautta velipoika ne naiset oli tavannut...) tai lesboiksi tai sitten se itse täydellisen naisen kanssa seurustellessaan tajusi olevansa miestä vailla.
Sen poikaystävät oli teinivuosista asti olleet tavattuja sitä melkein kymmenen vuotta vanhempia käsilaukkubiseksuaaleja, jotka näyttivät vain pari vuotta Launoa vanhemmilta.
Traagisin tapaus oli ehkä Eero, emopoika Launon rinnakkaisluokalla lukiossa. Launo puhui mulle Eerosta usein, se oli tavattoman ihastunut siihen, muttei uskaltanut tehdä mitään koska Eerolla oli ollut joskus tyttöystävä ja Launolle oli turhan usein sattunut "voi vittu se olikin hetero" -tapauksia.


Mona oli samalla risteilyllä kuin Launon, Eeron ja muiden abien penkkariporukka. Eero oli joku sen tuttu vuosien takaa ja ne olivat iloisia jälleennäkemisestä ja lähtivät yhdessä kittaamaan kaljaa. Muutaman tuopin juotuaan Eero alkoi avautua Monalle kuinka se oli koko lukioajan ollut kiinnostunut yhdestä kaljupäästä, muttei ollut uskaltanut tehdä mitään ratkaisevaa koska "se näytti niin heterolta". Ja sen sydäntä kuulemma riipi sillä lukio oli lopussa ja se ei välttämättä näkisi sitä enää koskaan. Mona kehotti sitä kertomaan suoraan tunteistaan ennen kuin on liian myöhäistä, mutta eihän emohomot koskaan semmoista tee.


Launon läksiäisbileet ennen muuttoa Kuopioon.
Mona oli sinä päivänä liikkeellä Eeron kanssa, se oli juuri päässyt intistä ja sillä oli seuraavalla viikolla edessään muutto Ouluun, se oli saanut paikan yliopistosta.
Bileet pidettiin mutsilla, se ja Jeri olivat sovitusti risteilyllä viikonlopun jotta Launo voisi järjestää läksiäisensä.
Tupa oli täynnä, oli Launon entisiä lukiokavereita, mun kavereita, peruskööri ilman Joonasta ja Tonia, serkkuja pari kappaletta.
Minä olin sinä iltana törkeän humalassa niinkuin usein niinä aikoina ottaessani alkoholia. Juttelin Monan kanssa niitä näitä ja kysyin, mikä sen suhde seurassaan saapuneeseen miesseuralaiseen oli.
- Se on Eero, tuttu partioajoilta, Mona vastasi. - Ei meillä mitään juttua oo ja sunkin on turha yrittää, se on umpihomo.


Samassa tajusin että nyt puhuttiin samasta Eerosta josta olin kuunnellut vuodatusta viimeiset viisi vuotta. Launo oli näyttänyt siitä kuvia, mutta ilman mustaa silmillä roikkuvaa tukkaa en ollut tunnistanut sitä. Nousin samantien boolilasi kädessä ja syöksyin keittiöön missä  Eero jutteli jonkun urhiksen kanssa.
- Siirrysh shyrjään, mhulla on ashiaa Eerolle, totesin ja työnsin kolmannen osapuolen tylysti pois. Sitten rykäisin pari kertaa ja yritin sössöttää mahdollisimman vähän kun aloin selittää äärimmäisen hämmentyneen näköiselle Eerolle: - Mun veli Launo on ollut suhun ihan vitun ällöttävän ihastunut vittu viisi vuotta, ja se on tuolla ja tapittaa sua varmaan tälläkin hetkellä. Mee puhumaan sille!


Launo ja Eero pussaili sen illan ja nukkuivat sylikkäin mutsin ja Jerin sängyssä. Minä nuoleskelin naispuolisen serkkuni kanssa, Monan kanssa ja yritin Zorroa. Loppujenlopuksi mua pani mun entisessä huoneessani tyyppi jonka nimeä tai ulkonäköä en muista ja heräsin aamulla kylpyhuoneen lattialla päälläni Monan kauluspaita ja allani lätäkkö erittäin boolinhajuista oksennusta.

Minä säkkituolissa sykkyrällä, avonainen muistikirja ja kynä sylissäni.
Linda pelkissä pitsirintsikoissa ja verkkareissa sohvalla silmät kiinni, kuunnellen taustalla soivaa radiota.
Radio. Missä vaiheessa se muka on pistetty päälle?
- Jotakuinkin kolme ja puol tuntia sit.
Zorro.
Kuka puhuu ja missä?
Zorro virne naamallaan sohvalla, lähellä Lindaa muttei uhkaavan lähellä.
- Oot kirjottanut viimeiset puoltoista tuntia, Zorro hymähti. Pöydällä oli minigrip-pussi, "karkkipussi" kuten Linda sanoi koska se oli täynnä ekstaasia. Siitä oli huvennut ainakin puolet. Mietin missä tiloissa ympärilläni oleva sakki mahtoi olla. Ilmassa tuoksui kukka. Mietin kuinka paljon olin itse napsinut. Kaikki tuntui melko surrealistiselta.

Ryssä kertoo tympeitä venäläisiä vitsejä suomeksi käännettynä Zorrolle joka lipsautti osaavansa hitusen venäjää.
Se on puhelias mies, paikkaa kielimuurin elekielellä jonka tieltä on pakko siirrellä maljakoita.

Yhtäkkiä Tane oli mun vieressä säkkituolissa, se nuolaisi kielellään mun paljasta rintaani
miksi essoissa katoaa vaatteet päältä?,
- En mä haluu tällasta sun kanssa, soperran. Tane siliteli mun hiuksia, se tuntui hyvältä, euforiselta, parhaalta, parhaimmalta siinä tilassa.
- Lähetään mun luokse, se kuiskasi. - Mulla ois sulle ehkä jotain kivaa.
- Mitä kivaa meinaat, seksiä vai päihteitä? heitin.
- Se on yllätys.

Huomasin istuvani autossa. Kahdeksalta aamulla matkalla Tanen kämpille.Tane ajoi veressään ekstaasia ja thc:tä. Minä vaan tuijottelin maisemia lumoutuneesti.

17. luku

Sinä iltana tullessani kotiin en jutellut Jeremiaksen kanssa. Kävelin vain suoraan huoneeseeni, heittäydyin violetille samettipäiväpeitolle ja sytytin tupakan.

                      Vaikka olin nimenomaan alleviivannut että tässä kämpässä ei polteta sisällä.

Yllättäen huomasin, että mun teki mieli vetää jotain muuta kuin pilveä. Mulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa. Mutta sillä hetkellä halusin niin kovasti jotain joka olisi vienyt mut hetkeksi tilanteiden ja tunteiden yläpuolelle, halusin turruttaa itkun ja kaikki tunteet.

Jeremias kurkkasi ovelta sisään ja näytti apealta nähdessään itkusta turvonneet silmäni. Hetki vaan tuijotettiin toisiamme, aloin itkeä uudelleen nähdessäni Jeremiaksen ilmeen. En halunnut että sillä on paha mieli mun takia.

- Tuu tänne, inahdin. – Mun viereen.

Jeremiaksen poikamaisille kasvoille kohosi söpö koiranpentuilme kun se sulki oven perässään, sytytti jointin ja asteli istumaan sängylleni. Se nappasi mut kainaloonsa, silitteli mun hiuksia ja tarjosi imut sätkästään. Olo pehmeni sitä mukaa mitä enemmän silittelyjä ja savuja sain. Välillä se pussaili mun päälakea, välillä poskea.

Läppäri vittuili meille sinä iltana. Musiikintoisto-ohjelma heitti satunnaisella haikeita ja surullisia biisejä, Jeremiaskin nyyhkytti vähän. Ei kai sillä ollut mitään syytä itkeä.

                      Nukahdin pää Jeremiaksen sylissä.

Seuraava aamu vaikutti täysin normaalilta aamulta. Jeremias toi mulle aamukahvin ja –sätkän sänkyyn.

- Nyt ku kerta oot siinä ni annatko mun läppärinki, pyysin. Ja Jeremias antoi.

                      Käynnistin koneen, avasin Facebookin. Monan kaunis kesäinen profiilikuva sattui silmään. Ja sen teksti sen vieressä etenkin.

” Mona Borschnakov on parisuhteessa. ”

- Mitä helvettiä? rääkäisin ja olin sylkeä kahvit näppikselle.

- Oliks se kahvi noin pahaa? Jeremias kauhistui.

- Ei. Mut Mona seurustelee.

- Kenen kanssa?

- En tiiä, Facebookissa lukee vaan että se on parisuhteessa.

Samalla sekunnilla puhelin soi.

- Mä tässä moi, mulla on sulle yks juttu, Mona alkoi puhua jo ennenkuin ehdin sanoa haloo.

- Joo, tiedän jo, kävin Facebookissa, vastasin.

- Käykö että tullaan mun poikaystävän kanssa käymään?

- Joo, toki.

Ilmoitin Jeremiakselle että meille oli tulossa vieraita. Pomppasin ylös sängystä, jätin kahvikupin lattialle ja ryntäsin siivoamaan olohuonetta. Olihan meille sentään tulossa käymään mun parhaan naispuolisen ystävän poikaystävä.

                      Jeremiaskin innostui laittamaan kämppää edustuskuntoon, keittiöstä kantautui raivotiskauksen ääniä. Sain juuri imuroinnin viimeisteltyä, kun ovikello varttia yli puolenpäivän soi.

- Mitä sä täällä teet?

- Moi, mä olen Monan poikaystävä.

Tuijotettiin Jeremiaksen kanssa Zorroa vitun typerinä ja yritettiin lukea sen naamalta, vitsailiko se. Minä olin ensimmäinen joka sai sanan suustaan.

- Niinku... oikeesti?

- Ihan niinku oikeesti.

Se oli melkein shokki.

                      Mona ja Zorro oli pyörineet samassa porukassa niistä ajoista lähtien kun Mona oli yläasteella. Missään illanistujaisissa ne eivät puhuneet paljon mitään keskenään, niillä ei tuntunut olevan mitään yhteistä. Zorro oli vihreän linjan rauhallinen mies, Mona puolestaan vähän joka linjan sekakäyttäjäsekoilija joka tuntui elävän ikuista teini-ikää mitä tuli päihteiden käyttöön. Mutta koska Mona oli jostain käsittämättömästä syystä kasvissyöjä, Zorro piti sitä hyvänä tyyppinä eikä tuominnut sen kemikaalien käyttöä.

                      Monesti Mona oli kuskannut Zorron kotiin illan päätteeksi ja toisinaan jäänyt juomaan kahvit. Zorro oli säätänyt Monalle ja hakenut sille kaljaa kaupasta ja kuunnellut sen humalaista teiniavautumista lähiräkälän terassilla.

Kaksi viikkoa kului ja oltiin Jeremiaksen kanssa melkein totuttu ajatukseen siitä että ne seurusteli, kun tuli uusi yllättävä käänne: Zorro muutti äitinsä helmoista Monan yksiöön.

Kun kävin kämpässä ekan kerran Zorron muuton jälkeen, hämmennyin: ne oli tavattoman kaunis pari niiden yhdessä sisustamassaan kämpässä, niiden sisustusmaut sopivat niin hyvin yhteen että kämppä oli kuin suoraan jostain hippien sisustuslehdestä. Sinne kehtasi kutsua vieraita ja monena iltana tupa olikin täynnä mielenkiintoista porukkaa. Ja toisin kuin meillä, niiden asunnossa ihmiset ei sikailleet vaikka olisivat olleet kuinka sekaisin.

                      Aloin notkua entistä useammin Monan ja Zorron kämpässä, niillä oli aina hyvää kukkaa, hyvää ruokaa ja vuoden ensimmäisestä keväisemmästä päivästä lähtien siellä oli myös ihan aina Linda.

Linda oli niin nuori. Sinä vuonna se täytti yhdeksäntoista, se oli mua neljä vuotta nuorempi, sen olisi pitänyt olla niin viaton ja pieni mutta se oli kaukana siitä.

                      Tosin ensimmäinen sana mikä mulle tuli mieleen nähdessäni Lindan oli ”pieni”. Se painoi korkeintaan neljäkymmentäviisi kiloa, tuskin edes niin paljon. Tunsin itseni läskiksi istuessani sen vieressä.

 Luulin ensin että se sairastaa anoreksiaa mutta jo ensitapaamisella mulle valkeni että sille maistui toisinaan laihdutuspulveri.

Linda oli kalpea kuin itse kuolema, sillä oli nenänsivussa hopeinen rengas ja korvissa lisää hopeisia renkaita. Sillä oli vaaleanvihreät pienet silmät joiden katse oli itsevarma. Sen nauru oli raikas ja tarttuva ja se nauroi PALJON.

Ja se oli sairaalloisen kiinnostunut kehomuokkauskulttuurista ja viiltelyseksistä.

Mona oli tutustunut Lindaan kun se oli tullut ottamaan siltä lävistystä. Navan alapuolelle.

                      Siinä jalat auki Monan naaman edessä maatessaan Linda oli käynyt rennosti juttelemaan jotain seinällä olleesta industrial metal –bändin levyn kansikuvasta ja Mona oli ilahtunut kun kerrankin joku tunnisti hänen lempibändinsä kolmannen albumin taiteellisen kansikuvan. Tytöt kävivät juttelemaan keikasta jolla molemmat olivat olleet, mistä päästiinkin luontevasti keikan lämppäribändiin mikä oli molemmista ”törkeetä kuraa”. Lävistyshetken päätteeksi Mona keitti kahvit ja sitä kahvia sitten menikin kaksi pannua. Linda istui sohvalla lukemassa lehtiä kun Monalle tuli asiakas, ja asiakkaan lähdettyä se palasi Monan viereen istumaan ja juttelu jatkui.

                      Kun Mona oli pistämässä liikettä kiinni, Linda kysyi iltasuunnitelmista.

- No ku sä kuitenkin varmasti pajautat, Linda aloitti herttaisesti kuultuaan ettei mitään erikoisempaa ollut suunnitelmissa. – Haluaisitko tulla mun luo käymään? Asun ihan tossa lähellä. Voisin tarjoo vähän vihreämmät kahvit.

Seuraavana päivänä Linda oli tullut taas hengailemaan lävistysliikkeelle koko päiväksi. Töiden jälkeen Mona ehdotti vastavierailua.

- Ei tarvii jointtia poltellu ku löytyy parikymmentä vesipiippua, Mona oli virnuillut.

Kahden tunnin päästä siitä kun olin kätellyt Lindaa ensimmäistä kertaa ja sanonut nimeni, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa pyöri taustalla espanjaksi tekstitettynä, minä retkotin sohvalla t-paidassa ja boksereissa, Mona taisi maata alasti täkin alla ja Linda makasi lattialla pelkissä stringeissä.

                      Havahduin ympärilläni retkottaviin vähäpukeisiin naisiin ja tajusin ettei mulla ollut mitään aavistusta siitä, miksi olin Monan ja Zorron kämpillä Monan ja jonkun teinin kanssa, ihan saatanallisen savuissa, ilman vaatteita. Zorro oli töissä, paikalla ei ollut yhtään miestä. Sellaisia tyttöjeniltoja en ollut juuri koskaan harrastanut.

- Tyttöjenilta, Linda naurahti kuin lukien ajatukseni. - Nytkö meidän sit pitää puhua seksistä?

- Toki, Mona nauroi. - Kuka haluaa tehdä seksitunnustuksia?

Hihiteltiin hetki, mutta Linda olikin tosissaan, se tahtoi välttämättä alkaa puhumaan seksistä.

- Koskas saitte viimeksi? se kysyi.

- Vastaa sä eka ni mä tiedän kehtaanko vastata, virnuilin.

- Naista vai miestä? Linda virnuili. Jotenkin mulle ei tullut yhtään yllätyksenä että se oli biseksuaali. – Naista viikko sitten. Miestä uutenavuonna.

- Miestä tänä aamuna, Mona kertoi. – Naista joskus viime kesänä. Mites Maura?

- Onks sinkkuudessa mitään järkeä ku ei harrasta yhdenillanjuttuja? puuskahdin ja yritin muistella milloin tosiaan olin viimeksi saanut. – Oon saanut munaa vissiin joskus loppusyksyllä viimeksi. Ja pillua ei oo näkyny varmaan kahteen vuoteen.

Mona ja Linda hymyilivät osaaottavasti. Koska kaikilla meistä oli jokseenkin tylsä seksielämä mistä ei ollut mitään kerrottavaa, Mona päätti alkaa hölöttää tatuoinneista. Linda innostui höpöttämään mukana ja minä yritin ymmärtää espanjaa.

- Me kolme sovitaan ihan vitun täydellisesti yhteen, Mona tokaisi yhtäkkiä. – Me ollaan kaikki vitun rumia naisia.

- Noniin, taas se alkaa, parahdin.

- Ei  vaan oikeasti. Mieti nyt.

                      Ja Mona selitti pointtinsa.

                      Kai se jollain hyvin savuisella tavalla kävi järkeen.

                      Me kolme ei oltu samanlaisia kuin Juulia, Kiltti Tyttö. Meistä kukaan ei tainnut olla erityisemmin ihannevaimoainesta, harva anoppi halusi meidänkaltaista naista miniäkseen. Kouluttamattomia, laiskoja, pilveä polttavia kiroilevia akkoja. Eikä kenenkään seurustelusuhteet kestäneet ikinä.

- Mutta sähän seurustelet, Linda protestoi.

- Ei se kestä, Mona totesi.

                      Minä ja Linda sätimme Monaa negatiivisuudesta ja alleviivasimme sitä kuinka hieno pari ne olivat.

- Ajattele nyt, Linda puuskahti. - Molemmat hiisaatte ja molemmat annatte toisen olla mitä on. Voiko ihanampaa paria olla?

- Mistä lähtien parin yhteensopivuus on määritelty pilvenpolttamisen perusteella? tiedustelin virnuillen mutta hiljaa mielessäni myönsin olevani itsekin jo sen verran paatunut että olin aika lailla samaa mieltä.

- Ei mutta sinänsä, Mona totesi. - Linda on oikeassa. Mä en kai koskaan ole ollut tämän onnellisempi.

- Noni, siinäs näet, Linda hymähti. – Ootte niin ihanaakin ihanampi pari että mä uskon että te ette eroa ikinä!

Aamukolmelta Mona ja Linda olivat sammuneet sylikkäin sohvalle. Telkkarista ei tullut mitään katsottavaa, ei väsyttänyt. Pöydällä lojui ruutupaperiarkki ja lyijykynä. Kukkaakin oli vielä jäljellä.

                      Täytin pesän, poltin, otin mukavan asennon ja aloin kirjoittaa.

Milloin minä olen viimeksi seurustellut?

                      Siis seurustellut-seurustellut, ei vakipanojuttuja.

                      Joelia ei lasketa. Koska ei meidän välille voi kehittyä mitään vakavaa vaikka se vakavalta näyttäisikin. Sitä paitsi se on nyt  taas luultavasti jonkin aikaa suuttunut mulle.

                      Joonas. Siitä on, mitä helvettiä, kaksi vuotta. Olen ollut ilman vakituista parisuhdetta kaksi vuotta ja katson vaan vierestä kuinka kaikki rakastuu ja menee yhteen ja eroaa ja rakastuu uuteen jne.

Minä yritän rakastua, mutta tuntuu että termi "rakkaus" ei sovi enää tässä iässä mun suuhuni. Seksiä se kuitenkin on pelkästään, ei tässä iässä ihmiset enää tee muuta, ne käy töissä ja harrastaa seksiä, pariintuu lisääntyäkseen, ei siksi että se tuntuisi oikealta.

... ja minä kutsun Monaa negatiiviseksi ihmiseksi

Kevättalvella iski sairaalloinen liikkumisen tarve. Kutsuin maanisia kausia sillä nimellä, niitä oli tullut ja mennyt lamaannuttavan masennuksen ohessa niin pitkään kuin pystyin muistamaan. Kevättalvella 2010 se olo tuntui kuitenkin olevan pahempi kuin koskaan.

Oli pakko tehdä koko ajan jotain, käydä jossakin, pakotin Monan lähtemään kanssani ajeluille ties kuinka kauas toisiin kaupunkeihin, halusin koko ajan jotain uutta, kyllästyin kaikkeen hetkessä.

Istuttiin Lindan kanssa monta pitkää iltaa räkälöissä manaamassa elämän paskuutta ja sitä kuinka tosirakkautta ei ole olemassa.

                      Ylistettiin sinkkuelämän autuutta ja sitoutumiskammojamme pubeissa niin kovaan ääneen ettei yksikään elävä olento varmasti uskaltanut lähestyä.

Pari kertaa Linda pokaili huvikseen juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneita lepakoita mutta totesi sitten nämä liian kilteiksi ja sinisilmäisiksi.

- Ehkä mä tiiätkö sittenki oon hetero.

Mona ja Zorro eristäytyivät entistä useammin pitämään kuhertelukoti-iltoja, mua ei koti-illat paljon innostaneet, Jeremias vaan puuhasteli kasviensa parissa ja Lindan kanssa oli mielenkiintoista. Sillä oli välillä jotain nappeja joita päädyin syömään sen kädestä entistä useammin baari-illan päätteeksi änkyräkännissä.

                     

Maaliskuussa Tanelle alkoi ilmestyä taskuihin lääkkeitä joita me Jeremiaksen ja Lindan kanssa testailtiin innoissamme. Välillä alkoholin kanssa, välillä ilman. Välillä maustettuna savuilla, välillä pelkkää savua, mutta vakio alkoi olla että istuttiin iltaa neljästään meillä kaikki käsittämättömissä kuoseissa.

                      Yksi tällainen ilta jatkui neljä päivää. Neljännen päivän iltapäivänä Lindan krapula oli sitä luokkaa että se ei lähtenyt edes kittaamalla lisää kaljaa, joten se päätti luovuttaa ja lähteä kotiin. Jeremias sai puhelun äidiltään että sitä tarvittiin niillä, jolloin se pahoitellen jätti radan kesken ja lähti bussilla porukoilleen. Kaljaa oli vielä kaksi lavaa jäljellä.

                      Jäätiin Tanen kanssa kahdestaan.

Olen hereillä kai kolmatta vuorokautta.

                      Käyttänyt päivittäin päihteitä kolmekymmentäkaksi päivää putkeen.

” Niin kauan kuin pystyt laskemaan päivät, sulla ei ole ongelmaa. ”

Joo, ei ole ei...

Tane kävi viime yönä sisälläni.

                      Sitä ei suunniteltu, se vaan tapahtui.

Koko tarina lähti eemeleistä joita joku Tanen kaveri oli vastikää tuonut pk-seudulta. Tanen kaveri tuli meille saunomaan, siinä sitten... No, niin. Äijän nimeä en tiedä ja se lähti (kai, saattaahan se vieläkin piileskellä jossain kaapissa) melko aikaisin (helvetti kun nää essot muka potkii vieläkin), Tane ja minä saunassa,

                      ja yhtäkkiä vaan havahdutaan nestehukan ja sydärin partaalla että mitä vttua, ollaan nussittu tässä varmaan puolitoista tuntia täysin spontaanisti ja edes tajuamatta sitä.

Tosin enkö mä muka vähän toivonut tätä päässäni ku Jere ja Linda lähti, ollaan Tanen kanssa kahdestaan vitun savuissa ja kolmepäiväisessä kännissä ja sitten saadaan vielä puhelu jostain EKSTAASISTA?

Joinain öinä ikävöin tosissani miehen syliä.

                      Ihan kaikenlaisia miehiä.

                      Tane joka ei anna mun kietoa käsiä ympärilleen.

                      Jeremias joka vihaa ulinaani tapahtui se sitten hereillä tai nukkuessa.

                      Joonas joka takertui (se sattuusesattuu, sattuu vieläkin), niin tiukasti, niin lähelle, työnsi sormen kännissä napaani ja suoraan sydämeeni.

                      Joel.

                      Mitähän sille kuuluu? Onko se kuinka vihainen?

Löysin päästäni pelottavan ajatuksen.

                      Bentsot on vähän niinkuin miehen syli, yhtä lämmin, turvallinen, rauhoittava.

                      En tunne saavani kenenkään ihosta aitoja kiksejä.

                      Kenenkään muun paitsi Joonaksen.

... itkua, kyyneliä...

Tästä kai ne kaikki varoittaa.

Älä ala rakastaa niitä Maura,

älä.

Punkkua ja bentsoja, kello on yksitoista aamupäivällä, mun on pakko saada nukuttua.

                      Tane makaa olohuoneen sohvalla, se on alasti, sillä on vatsaan tatuoitu kanji-merkkien rivistö. Tane näyttää alastomana vastenmielisen alastomalta MIEHELTÄ, se on ollut mulle joksenkin sukupuoleton aina saunaseikkailuihin asti.

Kaikki tuntuu herkältä...

Unilääke vaikuttaa, vihdoinkin

unta.

12. luku

Eräänä perjantai-iltapäivänä istuin keittiössä sätkää poltellen. Odottelin Launoa, Jeremias oli käymässä vanhemmillaan ja hakemassa sillä reissulla rahaa, muidenkin oli tarkoitus ilmaantua jossain vaiheessa kämpille viettämään viikonloppuiltaa.

Edessäni oli sekalainen valikoima erilaisia sätkiä, olin väsäillyt niitä jokaiselle oman ja hihitellyt itsekseni loistavalle idealleni. Kuudessa seitsemästä sätkästä oli sitä itseään, yhdessä oli tavallisia tupakanpuruja ja käytetyn teepussin sisältö. Ajattelin antaa sen Pinkille.

Ja jos Vili saisi päähänsä ilmestyä paikalle, voisin pyöräyttää sillekin oman erikoissätkänsä, sisältönä voisi olla vaikkapa pilkottua sanomalehtipaperia ja Jeremiaksen partakoneen sisältö.

Ovikello soi ja kipitin innoissani avaamaan yhä sätkääni poltellen.

Yllätys ja tyrmistys oli suuri kun ovella seisoikin Joonas.

- Hyvää iltapäivää, se totesi. – Sun vähentäminenhän edistyy hyvin.

- Öh, tää on... tupakkaa, änkytin ja typerästi yritin kätkeä sätkää selkäni taakse.

- Varmasti, Joonas hekotti. Sillä oli mukanaan koppa kaljaa ja sipsipussi. – Toivottavasti ei haittaa että pusken tänne näin kutsumatta.

- Ei, ei haittaa ollenkaan, ihanaa että tulit, hymyilin. – Tuu peremmälle.

Keittiössä Joonas virnuili nähdessään pitkin pöytää levitetyt sätkät.

- Okei, se ei ole tupakkaa, myönsin nolona. – Mut mä voin laittaa nää poiskin jos haittaa, oikeasti en mä nykyään edes paljon polttele ja...

- Ei se haittaa, toi valehtelu haittaa enemmän, Joonas hymähti keskeyttäen höpöttelyni. – Siitä puheenollen. Liikeniskö noista yks?

Oli jotenkin absurdia istua siinä Joonaksen kanssa ja poltella marisätkää. Kun katsoin sen sameisiin silmiin, tajusin että sillä nimenomaisella hetkellä kaikki oli täydellisesti ja hyvin, kaikki oli niinkuin ennenvanhaan, mitään ei ollut tapahtunut tässä välissä.

Etäisesti kuulin oven aukeavan ja Jeremias ja Launo astuivat sisään iloisesti höpötellen.

- Täällä on jotain tulilla! Jeremias kiljahti riemukkaasti ja ryntäsi keittiöön. Nähdessään meidät sen ilme oli näkemisen arvoinen. – Okei, tää nyt ei ollut välttämättä ihan sitä mitä odotin näkeväni...

Launo kipitti Jeremiaksen perässä nähdäkseen tämän tyrmistyksen aiheen. Sekin näytti hämmästyneeltä.

- Joonas! se huudahti. – Mitä mies? Long time no see!

Oli hämmentävää nähdä Launo heittäytymässä Joonaksen kaulaan, oli kuitenkin yhä tuoreessa muistissa kuinka se oli vuosia sitten suorastaan juossut tätä pakoon.

- Maura, älä sano mulle että toi tyyppi polttaa mun savuja, Jeremias murahti.

- Itse asiassa toi sen sätkä on mun kasvista, totesin. – Ja mitä sitten jos polttaisikin? Nyt on perjantai, nyt on kivaa ja lisäksi sulla on tota tavaraa varmaan viisitoista jäljellä.

- Herranjumala, Joonas naurahti. – Mitä hormonirehuja sä kasvattelet?

- Kaikki ei oo itse kasvatettua..., Jeremias mutisi selkeästi kiusaantuneena siitä että kaiken Joonakseen kohdistuneen haukkumisen jälkeen se joutui kohtaamaan sen kasvotusten selvinpäin. – No, eiköhän sit pistetä nää bileet aluille.

Puoli seitsemään mennessä kaikki olivat paikalla. Vilikin. Se jäi ilman partakarvasanomalehtisätkäänsä eikä kukaan vaikuttanut olevan sen läsnäolosta pahalla päällä.

                      Minä istuin Joonaksen sylissä, Jeremias oli porukan ilopilleri, Launo siemaili konjakkiaan, Pinkki heitti typeriä vitsejä, Vili oli ärsyttävä, Mona sytytti bongin vasemmalla kädellä, Zorro meditoi ja Tane oli melko näkymätön ja tuoksui hyvältä. Istua iltaa sillä kokoonpanolla, se oli niin nostalgista, niin ”vanha jengi kasassa” –meininkiä mitä saattoi olla Tonin kuoleman jälkeen. Tosin Jeremiaksella oli ikkunalaudalla viimeinen Tonista otettu kuva kehystettynä eli tavallaan sekin oli läsnä.

Kun humala syveni, alkoi ilmetä hellien tunteiden purkauksia. Ihmiset halusivat halailla toisiaan, erityisesti Joonasta, Pinkki roikkui Jeremiaksen kaulassa ja hoki tämän olevan hieno mies ja että hän oli onnellinen heidän monivuotisesta ystävyydestään. Tane ja Joonas heittelivät ylävitosia. Monan ja Jeremiaksen mielestä hetki siinä olohuoneessa oli siinä määrin liikuttava että ne tirauttivat pari kyyneltä saaden Pinkinkin yhtymään itkukuoroon. Me muut nyökkäilimme silmät kuivina, mutta silti jotenkin haikeasti hymyillen.

Launo halusi välttämättä ottaa meistä yhteiskuvan. Jeremias lupasi että se päätyisi kehystettynä ikkunalaudalle, Tonin kuvan ja kolmen vuoden takaa olevan yhteispotretin missä olimme vielä me kaikki kymmenen viereen.

Se ilta olisi voinut olla hemmetin hieno ja ikimuistoinen. Elleivät Pinkki ja Joonas olisi käyneet vinkumaan että halusivat lähteä tanssimaan. Lähetettiin Vili kotiin ja otettiin prameasti tilataksi yökerholle. Meitä tuijotettiin, oltiin komea seurue, tai vähintäänkin omituisen näköinen.

                      Oli Jeremias joka näytti siltä kuin ei olisi tiennyt pitikö sen näyttää komealta urheilijanuorukaiselta vai rastafarilta, sen punainen afro, tennarit, tiukat farkut ja löysä hampunlehtikuvioinen kauluspaita olivat omalaatuinen mutta toimiva yhdistelmä.

                      Oli Tane jota ulkonäkönsä puolesta olisi voinut luulla meidän henkivartijaksi, mustiinpukeutunut lihaksikas, melkein kalju parrakas mies näyttävät pääkallot kämmenselissään keräsi uteliaita ja myös säikkyjä katseita.

                      Zorro, pitkä rastatukka paksulla ponnarilla, farkut ja lenkkarit reikäiset ja rikkinäiset, olallaan hamppukuidusta tehty laukku, nenänsivussaan hopeinen rengas, näytti rennolta ja lupsakkaalta kaverilta, juuri sellaiselta joka heittää hyvää läppää.

                      Iso mutta lyhyt Pinkki liian isoissa vaatteissa, flirtti ja haku päällä, ainainen pinkki karvapipo päässään. Pohdin mahtoiko se koskaan edes pestä sitä.

                      Minä joka tunsin oloni erittäin kummalliseksi käyttäessäni korkokenkiä pitkästä aikaa, päälläni tekonahkafarkut ja Slayerin bändipaita joka oli jopa naisten kokoa ja melkein istuva. Käsipuolessani Joonas jonka nörttirokkari -look revenneine farkkuineen, paksusankaisine silmälaseineen ja pörröisine mustine hiuksineen oli niin sulostuttavan hurmaava että tunsin suurta ylpeyttä kulkiessani käsi kädessä sen näköisen miehen kanssa, tunsin jopa itsekin näyttäväni pitkästä aikaa hyvältä vaikka olisin tehnyt mitä vaan jos olisin saanut vaihdettua korkkarit kotoisiin reikäisiin tennareihini.

                      Launo oli jostain käsittämättömästä syystä alkanut kasvattaa viiksiä ja alkoi näyttää pelottavasti laihalta ja homommalta kopiolta Tanesta. Sekin oli pukeutunut kokonaan mustiin ja seisoi sisään jonottaessamme Tanen tavoin taustalla ja näytti yhtä aikaa pelottavalta ja söpöltä henkivartijalta.

                      Mona keräsi osakseen huomiota jo pelkästään sillä että oli sen verran humalassa ettei meinannut päästä sisään. Oli omituista käydä sen kanssa senkaltaisissa paikoissa, Monan epämääräisen punaisen ja vihreän sekasotkun värinen pystyyn laitettu irokeesi, lävistykset, tatuoinnit ja lateksihousut eivät vaan tuntuneet istuvan sellaiseen paikkaan. Se vaikutti vaan olevan iloinen saamastaan huomiosta, sitä ei tuijottaminen haitannut.

Humala tuntui vahvana, savu ei enää niinkään muuna kuin pienenä jumituksena jonka sai helposti juotua pois. Suurin osa porukasta oli häipynyt tupakalle ja Launo rupatteli pöytäseurueeseemme raahaamansa söpön nuoren pojan kanssa. Niillä näytti synkkaavan joten en kehdannut häiritä, päätin alkaa läpättää Tanelle.

- Mä oon tuntenut sut jo vuosia, aloitin. - Silti mä huomaan etten tiedä susta yhtä asiaa.

- No kysypäs sitten, Tane kehotti.

- Mitä noi tatskat sun käsissä meinaa? kysyin.

- Nää, Tane totesi ja nyökkäsi kohti kämmenselkiään. - Kertoo mulle että kuolema on käsillä. Ihmisiä on koko ajan kuollut mun ympäriltä. Kavereita, tuttavia, sukulaisia. Useimmat juoneet tai doupanneet itsensä hengiltä. Eka kerta tuntuu käsittämättömältä mutta sitten siihen tottuu. Ajattelee että niin käy, niin kuuluu käydä. Sen verran monta vuotta oon kuitenkin ollut piireissä mukana. Mutta sitten kun se sattuu jollekin läheiselle, jota oikeasti rakastaa, silloin se kirvelee ja pysäyttää kunnolla. Ekan kallon otin kun faija kuoli. Toisen otin Tonin muistoksi.

- Kaunista, totesin ja tajusin räpytteleväni silmiäni välttääkseni kyynelehtimisen. Känniherkkyyskohtaus, ihanaa. Tonin kuoleman jälkeen jokainen meistä oli suunnitellut ottavansa jonkin sortin muistotatuoinnin, mutta ainoastaan kolme oli tehnyt sen. Tane oli neljäs ja ainoa joka ei edes puhunut aiheesta. En itse asiassa ollut edes pannut merkille toisen kallon ilmestymistä. Ihmettelin miten vähän Tane ylipäätään puhui asioistaan, ettei se ollut maininnut asiasta edes silloin kun Mona esitteli olkavarteensa tatuoitua taiteellisesti tehtyä hirsipuuta taustalla ilotulitukset ja alla teksti "Rest In Peace My Dear Friend". Jeremias otti vasemman lapaluunsa päälle Tonin syntymäajan ja minulla oli nilkassani sydän, jossa luki Tonin nimi ja päällä teksti " Rauha sielullesi rakas " ja alla luki pienellä, kuin muistutuksena kaikille, " Hyvä avohoito, toimii. "

- Haluan sanoa sulle muuten jotain, Tane totesi yhtäkkiä ääni täynnä sellaista vakavuutta että säikähdin.

- No? tivasin.

- Tee palvelus itsellesi, äläkä luota Joonakseen.

- Miksi en luottaisi? ihmettelin. - Se on ollut ihana.

- Älä luota siihen, Tane toisti. - Älä.

- Okei, totesin hitaasti, en tiennyt mitä sanoa. Tanen ilme näytti siltä ettei se kertoisi mitään vaikka kuinka tivaisin. - Mennäänkö vaikka tupakalle?

Tupakkahuoneessa unohdin iloisesti Tanen toteamuksen ja liimaannuin Joonaksen kylkeen ja liityin sen ja Zorron keskusteluun räiskintäleffasta joka tuli telkkarista edellisiltana. Tanekin lörpötteli mukana mutta vilkuili välillä syrjäsilmällä mua huolestuneena.

                      Pöytään palattuamme meitä odotti pieni katastrofi. Launo oli jostain bongannut Joelin ja istuskeli ja heitti läppää sen kanssa.

                      Joel ei näyttänyt turhan iloiselta nähdessään mut käsi kädessä Joonaksen kanssa. Itse asiassa Joel nousi meidät nähdessään seisomaan ja näytti raivostuneelta.

- Vitun lutka, se murisi mulle ja kääntyi sitten katsomaan Joonasta. - Ja sä... Saatanan ex-linnakundi nisti vitun luuseri paska...

- Hei, hei, rauhoitutaanpas! Jeremias yritti pelastaa tilanteen ja varmuuden vuoksi syöksyi Joonaksen ja Joelin väliin. Joonas näytti Joelin murinasta lähinnä vaan hämmentyneeltä, se oli tavannut sen meidän seurustellessamme vain pari kertaa ohimennen eikä edes tainnut tietää sen nimeä.

- Niin ja kukas sä olitkaan? Joonas tiedusteli.

- Se joka on pannut sun muijaas koko sen ajan ku olit linnassa, Joel vastasi ja mulkoili Joonasta ylimielisesti.

- No et sä kyllä koko aikaa sitä pannut, Jeremias ärähti. - Lopeta toi vitun lesoilu.

- Aivan, koska toi helvetin lutka pani sinä aikana myös pariakymmentä muuta, muunmuassa mun veljeä, Joel puuskahti.

- Ja siitäkin on jo muutama vuosi aikaa, Mona huomautti. Ihmettelin miten lähipiirini tuntui tuntevan seksielämäni yhtä tarkasti kuin minä itse. Totesin olevani toisinaan humalassa hitusen liian avoin.

- Aika helvetin sama, Joel tiuskahti. - Pidä kuule Joonas toi lutka hyvänäs.

Se lähti marssimaan kohti baaritiskiä ja mennessään tönäisi mua. Jeremias nosti metelin ja jos Zorro ja Mona eivät olisi estäneet, se olisi lähtenyt tappelemaan sen tönäisyn johdosta. Koska se ei päässyt toteuttamaan itseään, se vaan korotti meteliään. Se huusi Joonakselle kuinka raukkamainen paska tämä oli kun ei mitenkään puolustanut mua, Joonas huusi että vitustako se tiesi kuinka moni jota olin sen linnareissun ajan nussinut aikoi vielä tulla mustasukkaisena aukomaan päätään, loukkaannuin lievästi sen kommentista ja lähdin veljeni kanssa tupakalle. Launo nojaili tupakkahuoneen seinään ja mutisi synkästi ilmassa olevan katastrofin ainekset.

Päätin unohtaa ikävät välikohtaukset ja keskittyä hauskanpitoon. Ilokseni huomasin etten nähnyt Joelia enää missään. Join, tanssin Monan ja Joonaksen kanssa ja vältin tupakalla käymistä kahdestaan kenenkään kanssa koska kahden kesken tupakkahuoneessa tuli käytyä aina ne ikävät keskustelut.

                      Tanssimisesta hikisenä ja onnesta ja humalasta sekaisin nauraen raahauduimme Joonaksen kanssa baaritiskille tilaamaan lisää juotavaa. Ihmisiä oli paljon, joten jouduimme odottamaan vuoroamme piinallisen pitkään. Erityisen piinallista odottamisesta teki se että kukapa muukaan siihen tiskille olisi tullut jonottamaan kanssamme kuin Helmi.

- Terve, se totesi ääliömäisen tuttavallisesti. Piinallisesti jouduin toteamaan sen olevan perkeleen hyvännäköinen valkoisessa narutopissa ja lyhyessä hameessa. Naisellinen, terveen näköinen...

Mitä helvettiä sä Maura mietit, Joonas on sun... vai onko?

Näin parhaaksi olla vastaamatta mitään Helmin tervehdykseen. Joonas sen sijaan vastasi, höpötti niitä näitä, kysyi illan kulusta, kenen kanssa oot liikenteessä, onko ollut hauskaa...

- Hei, mun tervehdys koski myös sua, Helmi kivahti ja tarttui mua olkapäästä.

- Älä sinä vitun pikkulutka koske muhun, ärähdin ja tartuin sitä ranteesta kiinni ja puristin takuulla kipeäätekevästi, en oikeastaan tiennyt miksi, kai tahdoin viestittää että sen oli turha hyppiä mun nenille. Helmi irrotti käteni hämmästyttävän voimakkaalla otteella, katsoi mua päästä varpaisiin ja tuhahti:

- Mikä vittu sinä olet puhumaan mistään lutkista? Ootko hiljattain katsonut peiliin? Sieltä meinaan katsoo aikamoinen pirinisti takaisin.

Sillä hetkellä aivoni rekisteröivät vain haluni puolustautua ja sen etten saanut mistään käsiini lyömäasetta, huitaisin Helmiä silmäkulmaan paljaalla nyrkillä ja sylkäisin päälle. Sen jälkeen mulkaisin Joonasta.

- Sä olisit taas voinut sanoa jotain, ärähdin ja sen sanottuani marssin tupakkahuoneeseen.

Tupakoidessani odotin portsaria joka tulisi sanomaan että mun illanvieton siinä mestassa olisi syytä loppua. Mutta se ei tullut. En löytänyt enää seuruettamme missään, porukka oli kai hajaantunut tai ne olivat kai toisessa tupakkahuoneessa tai tanssimassa... Tanssilattialle silmäillessäni en löytänyt kaveriporukkaani. Löysin Joonaksen.

                      Se tanssi erittäin lähekkäin Helmin kanssa.

                      Ei. Ei ne tanssineet.

                      Ne suuteli.