17. luku

Sinä iltana tullessani kotiin en jutellut Jeremiaksen kanssa. Kävelin vain suoraan huoneeseeni, heittäydyin violetille samettipäiväpeitolle ja sytytin tupakan.

                      Vaikka olin nimenomaan alleviivannut että tässä kämpässä ei polteta sisällä.

Yllättäen huomasin, että mun teki mieli vetää jotain muuta kuin pilveä. Mulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa. Mutta sillä hetkellä halusin niin kovasti jotain joka olisi vienyt mut hetkeksi tilanteiden ja tunteiden yläpuolelle, halusin turruttaa itkun ja kaikki tunteet.

Jeremias kurkkasi ovelta sisään ja näytti apealta nähdessään itkusta turvonneet silmäni. Hetki vaan tuijotettiin toisiamme, aloin itkeä uudelleen nähdessäni Jeremiaksen ilmeen. En halunnut että sillä on paha mieli mun takia.

- Tuu tänne, inahdin. – Mun viereen.

Jeremiaksen poikamaisille kasvoille kohosi söpö koiranpentuilme kun se sulki oven perässään, sytytti jointin ja asteli istumaan sängylleni. Se nappasi mut kainaloonsa, silitteli mun hiuksia ja tarjosi imut sätkästään. Olo pehmeni sitä mukaa mitä enemmän silittelyjä ja savuja sain. Välillä se pussaili mun päälakea, välillä poskea.

Läppäri vittuili meille sinä iltana. Musiikintoisto-ohjelma heitti satunnaisella haikeita ja surullisia biisejä, Jeremiaskin nyyhkytti vähän. Ei kai sillä ollut mitään syytä itkeä.

                      Nukahdin pää Jeremiaksen sylissä.

Seuraava aamu vaikutti täysin normaalilta aamulta. Jeremias toi mulle aamukahvin ja –sätkän sänkyyn.

- Nyt ku kerta oot siinä ni annatko mun läppärinki, pyysin. Ja Jeremias antoi.

                      Käynnistin koneen, avasin Facebookin. Monan kaunis kesäinen profiilikuva sattui silmään. Ja sen teksti sen vieressä etenkin.

” Mona Borschnakov on parisuhteessa. ”

- Mitä helvettiä? rääkäisin ja olin sylkeä kahvit näppikselle.

- Oliks se kahvi noin pahaa? Jeremias kauhistui.

- Ei. Mut Mona seurustelee.

- Kenen kanssa?

- En tiiä, Facebookissa lukee vaan että se on parisuhteessa.

Samalla sekunnilla puhelin soi.

- Mä tässä moi, mulla on sulle yks juttu, Mona alkoi puhua jo ennenkuin ehdin sanoa haloo.

- Joo, tiedän jo, kävin Facebookissa, vastasin.

- Käykö että tullaan mun poikaystävän kanssa käymään?

- Joo, toki.

Ilmoitin Jeremiakselle että meille oli tulossa vieraita. Pomppasin ylös sängystä, jätin kahvikupin lattialle ja ryntäsin siivoamaan olohuonetta. Olihan meille sentään tulossa käymään mun parhaan naispuolisen ystävän poikaystävä.

                      Jeremiaskin innostui laittamaan kämppää edustuskuntoon, keittiöstä kantautui raivotiskauksen ääniä. Sain juuri imuroinnin viimeisteltyä, kun ovikello varttia yli puolenpäivän soi.

- Mitä sä täällä teet?

- Moi, mä olen Monan poikaystävä.

Tuijotettiin Jeremiaksen kanssa Zorroa vitun typerinä ja yritettiin lukea sen naamalta, vitsailiko se. Minä olin ensimmäinen joka sai sanan suustaan.

- Niinku... oikeesti?

- Ihan niinku oikeesti.

Se oli melkein shokki.

                      Mona ja Zorro oli pyörineet samassa porukassa niistä ajoista lähtien kun Mona oli yläasteella. Missään illanistujaisissa ne eivät puhuneet paljon mitään keskenään, niillä ei tuntunut olevan mitään yhteistä. Zorro oli vihreän linjan rauhallinen mies, Mona puolestaan vähän joka linjan sekakäyttäjäsekoilija joka tuntui elävän ikuista teini-ikää mitä tuli päihteiden käyttöön. Mutta koska Mona oli jostain käsittämättömästä syystä kasvissyöjä, Zorro piti sitä hyvänä tyyppinä eikä tuominnut sen kemikaalien käyttöä.

                      Monesti Mona oli kuskannut Zorron kotiin illan päätteeksi ja toisinaan jäänyt juomaan kahvit. Zorro oli säätänyt Monalle ja hakenut sille kaljaa kaupasta ja kuunnellut sen humalaista teiniavautumista lähiräkälän terassilla.

Kaksi viikkoa kului ja oltiin Jeremiaksen kanssa melkein totuttu ajatukseen siitä että ne seurusteli, kun tuli uusi yllättävä käänne: Zorro muutti äitinsä helmoista Monan yksiöön.

Kun kävin kämpässä ekan kerran Zorron muuton jälkeen, hämmennyin: ne oli tavattoman kaunis pari niiden yhdessä sisustamassaan kämpässä, niiden sisustusmaut sopivat niin hyvin yhteen että kämppä oli kuin suoraan jostain hippien sisustuslehdestä. Sinne kehtasi kutsua vieraita ja monena iltana tupa olikin täynnä mielenkiintoista porukkaa. Ja toisin kuin meillä, niiden asunnossa ihmiset ei sikailleet vaikka olisivat olleet kuinka sekaisin.

                      Aloin notkua entistä useammin Monan ja Zorron kämpässä, niillä oli aina hyvää kukkaa, hyvää ruokaa ja vuoden ensimmäisestä keväisemmästä päivästä lähtien siellä oli myös ihan aina Linda.

Linda oli niin nuori. Sinä vuonna se täytti yhdeksäntoista, se oli mua neljä vuotta nuorempi, sen olisi pitänyt olla niin viaton ja pieni mutta se oli kaukana siitä.

                      Tosin ensimmäinen sana mikä mulle tuli mieleen nähdessäni Lindan oli ”pieni”. Se painoi korkeintaan neljäkymmentäviisi kiloa, tuskin edes niin paljon. Tunsin itseni läskiksi istuessani sen vieressä.

 Luulin ensin että se sairastaa anoreksiaa mutta jo ensitapaamisella mulle valkeni että sille maistui toisinaan laihdutuspulveri.

Linda oli kalpea kuin itse kuolema, sillä oli nenänsivussa hopeinen rengas ja korvissa lisää hopeisia renkaita. Sillä oli vaaleanvihreät pienet silmät joiden katse oli itsevarma. Sen nauru oli raikas ja tarttuva ja se nauroi PALJON.

Ja se oli sairaalloisen kiinnostunut kehomuokkauskulttuurista ja viiltelyseksistä.

Mona oli tutustunut Lindaan kun se oli tullut ottamaan siltä lävistystä. Navan alapuolelle.

                      Siinä jalat auki Monan naaman edessä maatessaan Linda oli käynyt rennosti juttelemaan jotain seinällä olleesta industrial metal –bändin levyn kansikuvasta ja Mona oli ilahtunut kun kerrankin joku tunnisti hänen lempibändinsä kolmannen albumin taiteellisen kansikuvan. Tytöt kävivät juttelemaan keikasta jolla molemmat olivat olleet, mistä päästiinkin luontevasti keikan lämppäribändiin mikä oli molemmista ”törkeetä kuraa”. Lävistyshetken päätteeksi Mona keitti kahvit ja sitä kahvia sitten menikin kaksi pannua. Linda istui sohvalla lukemassa lehtiä kun Monalle tuli asiakas, ja asiakkaan lähdettyä se palasi Monan viereen istumaan ja juttelu jatkui.

                      Kun Mona oli pistämässä liikettä kiinni, Linda kysyi iltasuunnitelmista.

- No ku sä kuitenkin varmasti pajautat, Linda aloitti herttaisesti kuultuaan ettei mitään erikoisempaa ollut suunnitelmissa. – Haluaisitko tulla mun luo käymään? Asun ihan tossa lähellä. Voisin tarjoo vähän vihreämmät kahvit.

Seuraavana päivänä Linda oli tullut taas hengailemaan lävistysliikkeelle koko päiväksi. Töiden jälkeen Mona ehdotti vastavierailua.

- Ei tarvii jointtia poltellu ku löytyy parikymmentä vesipiippua, Mona oli virnuillut.

Kahden tunnin päästä siitä kun olin kätellyt Lindaa ensimmäistä kertaa ja sanonut nimeni, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa pyöri taustalla espanjaksi tekstitettynä, minä retkotin sohvalla t-paidassa ja boksereissa, Mona taisi maata alasti täkin alla ja Linda makasi lattialla pelkissä stringeissä.

                      Havahduin ympärilläni retkottaviin vähäpukeisiin naisiin ja tajusin ettei mulla ollut mitään aavistusta siitä, miksi olin Monan ja Zorron kämpillä Monan ja jonkun teinin kanssa, ihan saatanallisen savuissa, ilman vaatteita. Zorro oli töissä, paikalla ei ollut yhtään miestä. Sellaisia tyttöjeniltoja en ollut juuri koskaan harrastanut.

- Tyttöjenilta, Linda naurahti kuin lukien ajatukseni. - Nytkö meidän sit pitää puhua seksistä?

- Toki, Mona nauroi. - Kuka haluaa tehdä seksitunnustuksia?

Hihiteltiin hetki, mutta Linda olikin tosissaan, se tahtoi välttämättä alkaa puhumaan seksistä.

- Koskas saitte viimeksi? se kysyi.

- Vastaa sä eka ni mä tiedän kehtaanko vastata, virnuilin.

- Naista vai miestä? Linda virnuili. Jotenkin mulle ei tullut yhtään yllätyksenä että se oli biseksuaali. – Naista viikko sitten. Miestä uutenavuonna.

- Miestä tänä aamuna, Mona kertoi. – Naista joskus viime kesänä. Mites Maura?

- Onks sinkkuudessa mitään järkeä ku ei harrasta yhdenillanjuttuja? puuskahdin ja yritin muistella milloin tosiaan olin viimeksi saanut. – Oon saanut munaa vissiin joskus loppusyksyllä viimeksi. Ja pillua ei oo näkyny varmaan kahteen vuoteen.

Mona ja Linda hymyilivät osaaottavasti. Koska kaikilla meistä oli jokseenkin tylsä seksielämä mistä ei ollut mitään kerrottavaa, Mona päätti alkaa hölöttää tatuoinneista. Linda innostui höpöttämään mukana ja minä yritin ymmärtää espanjaa.

- Me kolme sovitaan ihan vitun täydellisesti yhteen, Mona tokaisi yhtäkkiä. – Me ollaan kaikki vitun rumia naisia.

- Noniin, taas se alkaa, parahdin.

- Ei  vaan oikeasti. Mieti nyt.

                      Ja Mona selitti pointtinsa.

                      Kai se jollain hyvin savuisella tavalla kävi järkeen.

                      Me kolme ei oltu samanlaisia kuin Juulia, Kiltti Tyttö. Meistä kukaan ei tainnut olla erityisemmin ihannevaimoainesta, harva anoppi halusi meidänkaltaista naista miniäkseen. Kouluttamattomia, laiskoja, pilveä polttavia kiroilevia akkoja. Eikä kenenkään seurustelusuhteet kestäneet ikinä.

- Mutta sähän seurustelet, Linda protestoi.

- Ei se kestä, Mona totesi.

                      Minä ja Linda sätimme Monaa negatiivisuudesta ja alleviivasimme sitä kuinka hieno pari ne olivat.

- Ajattele nyt, Linda puuskahti. - Molemmat hiisaatte ja molemmat annatte toisen olla mitä on. Voiko ihanampaa paria olla?

- Mistä lähtien parin yhteensopivuus on määritelty pilvenpolttamisen perusteella? tiedustelin virnuillen mutta hiljaa mielessäni myönsin olevani itsekin jo sen verran paatunut että olin aika lailla samaa mieltä.

- Ei mutta sinänsä, Mona totesi. - Linda on oikeassa. Mä en kai koskaan ole ollut tämän onnellisempi.

- Noni, siinäs näet, Linda hymähti. – Ootte niin ihanaakin ihanampi pari että mä uskon että te ette eroa ikinä!

Aamukolmelta Mona ja Linda olivat sammuneet sylikkäin sohvalle. Telkkarista ei tullut mitään katsottavaa, ei väsyttänyt. Pöydällä lojui ruutupaperiarkki ja lyijykynä. Kukkaakin oli vielä jäljellä.

                      Täytin pesän, poltin, otin mukavan asennon ja aloin kirjoittaa.

Milloin minä olen viimeksi seurustellut?

                      Siis seurustellut-seurustellut, ei vakipanojuttuja.

                      Joelia ei lasketa. Koska ei meidän välille voi kehittyä mitään vakavaa vaikka se vakavalta näyttäisikin. Sitä paitsi se on nyt  taas luultavasti jonkin aikaa suuttunut mulle.

                      Joonas. Siitä on, mitä helvettiä, kaksi vuotta. Olen ollut ilman vakituista parisuhdetta kaksi vuotta ja katson vaan vierestä kuinka kaikki rakastuu ja menee yhteen ja eroaa ja rakastuu uuteen jne.

Minä yritän rakastua, mutta tuntuu että termi "rakkaus" ei sovi enää tässä iässä mun suuhuni. Seksiä se kuitenkin on pelkästään, ei tässä iässä ihmiset enää tee muuta, ne käy töissä ja harrastaa seksiä, pariintuu lisääntyäkseen, ei siksi että se tuntuisi oikealta.

... ja minä kutsun Monaa negatiiviseksi ihmiseksi

Kevättalvella iski sairaalloinen liikkumisen tarve. Kutsuin maanisia kausia sillä nimellä, niitä oli tullut ja mennyt lamaannuttavan masennuksen ohessa niin pitkään kuin pystyin muistamaan. Kevättalvella 2010 se olo tuntui kuitenkin olevan pahempi kuin koskaan.

Oli pakko tehdä koko ajan jotain, käydä jossakin, pakotin Monan lähtemään kanssani ajeluille ties kuinka kauas toisiin kaupunkeihin, halusin koko ajan jotain uutta, kyllästyin kaikkeen hetkessä.

Istuttiin Lindan kanssa monta pitkää iltaa räkälöissä manaamassa elämän paskuutta ja sitä kuinka tosirakkautta ei ole olemassa.

                      Ylistettiin sinkkuelämän autuutta ja sitoutumiskammojamme pubeissa niin kovaan ääneen ettei yksikään elävä olento varmasti uskaltanut lähestyä.

Pari kertaa Linda pokaili huvikseen juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneita lepakoita mutta totesi sitten nämä liian kilteiksi ja sinisilmäisiksi.

- Ehkä mä tiiätkö sittenki oon hetero.

Mona ja Zorro eristäytyivät entistä useammin pitämään kuhertelukoti-iltoja, mua ei koti-illat paljon innostaneet, Jeremias vaan puuhasteli kasviensa parissa ja Lindan kanssa oli mielenkiintoista. Sillä oli välillä jotain nappeja joita päädyin syömään sen kädestä entistä useammin baari-illan päätteeksi änkyräkännissä.

                     

Maaliskuussa Tanelle alkoi ilmestyä taskuihin lääkkeitä joita me Jeremiaksen ja Lindan kanssa testailtiin innoissamme. Välillä alkoholin kanssa, välillä ilman. Välillä maustettuna savuilla, välillä pelkkää savua, mutta vakio alkoi olla että istuttiin iltaa neljästään meillä kaikki käsittämättömissä kuoseissa.

                      Yksi tällainen ilta jatkui neljä päivää. Neljännen päivän iltapäivänä Lindan krapula oli sitä luokkaa että se ei lähtenyt edes kittaamalla lisää kaljaa, joten se päätti luovuttaa ja lähteä kotiin. Jeremias sai puhelun äidiltään että sitä tarvittiin niillä, jolloin se pahoitellen jätti radan kesken ja lähti bussilla porukoilleen. Kaljaa oli vielä kaksi lavaa jäljellä.

                      Jäätiin Tanen kanssa kahdestaan.

Olen hereillä kai kolmatta vuorokautta.

                      Käyttänyt päivittäin päihteitä kolmekymmentäkaksi päivää putkeen.

” Niin kauan kuin pystyt laskemaan päivät, sulla ei ole ongelmaa. ”

Joo, ei ole ei...

Tane kävi viime yönä sisälläni.

                      Sitä ei suunniteltu, se vaan tapahtui.

Koko tarina lähti eemeleistä joita joku Tanen kaveri oli vastikää tuonut pk-seudulta. Tanen kaveri tuli meille saunomaan, siinä sitten... No, niin. Äijän nimeä en tiedä ja se lähti (kai, saattaahan se vieläkin piileskellä jossain kaapissa) melko aikaisin (helvetti kun nää essot muka potkii vieläkin), Tane ja minä saunassa,

                      ja yhtäkkiä vaan havahdutaan nestehukan ja sydärin partaalla että mitä vttua, ollaan nussittu tässä varmaan puolitoista tuntia täysin spontaanisti ja edes tajuamatta sitä.

Tosin enkö mä muka vähän toivonut tätä päässäni ku Jere ja Linda lähti, ollaan Tanen kanssa kahdestaan vitun savuissa ja kolmepäiväisessä kännissä ja sitten saadaan vielä puhelu jostain EKSTAASISTA?

Joinain öinä ikävöin tosissani miehen syliä.

                      Ihan kaikenlaisia miehiä.

                      Tane joka ei anna mun kietoa käsiä ympärilleen.

                      Jeremias joka vihaa ulinaani tapahtui se sitten hereillä tai nukkuessa.

                      Joonas joka takertui (se sattuusesattuu, sattuu vieläkin), niin tiukasti, niin lähelle, työnsi sormen kännissä napaani ja suoraan sydämeeni.

                      Joel.

                      Mitähän sille kuuluu? Onko se kuinka vihainen?

Löysin päästäni pelottavan ajatuksen.

                      Bentsot on vähän niinkuin miehen syli, yhtä lämmin, turvallinen, rauhoittava.

                      En tunne saavani kenenkään ihosta aitoja kiksejä.

                      Kenenkään muun paitsi Joonaksen.

... itkua, kyyneliä...

Tästä kai ne kaikki varoittaa.

Älä ala rakastaa niitä Maura,

älä.

Punkkua ja bentsoja, kello on yksitoista aamupäivällä, mun on pakko saada nukuttua.

                      Tane makaa olohuoneen sohvalla, se on alasti, sillä on vatsaan tatuoitu kanji-merkkien rivistö. Tane näyttää alastomana vastenmielisen alastomalta MIEHELTÄ, se on ollut mulle joksenkin sukupuoleton aina saunaseikkailuihin asti.

Kaikki tuntuu herkältä...

Unilääke vaikuttaa, vihdoinkin

unta.