9. luku

Koska olin köyhä ja matkustaminen oli kallista, matkustin junalla rahaa säästääkseni vain Helsinkiin asti mistä Jeri tuli mut hakemaan. Se naureskeli mun murteelleni ja sanoi että näytin silminnähden iloisemmalta vietettyäni kaksi päivää erossa tutuista piireistä. Nukahdin autoon ja heräsin vasta kun Jeri pysäytti kotipihalleni.

- Tulisit joskus moikkaamaan äitiäskin, se totesi kun olin nousemassa kyydistä pois.

- En mä usko että se sitä kamalasti haluaa, mutisin.

- Kyllä se oikeasti haluaa! Sen vaan on vaikea näyttää että se välittää susta kun se on varma että ajattelet edelleen että se vihaa sua silmittömästi.

- Juu...

- Sitä paitsi se löysi ullakolta jotain sun vanhoja kamojas ja ajatteli että voisit tulla katsomaan että tahdotko niistä mitään itselles. Mutta mieti asiaa. Mun pitää mennä nyt, yöllä pitäis vielä mennä töihin.

                      Lupasin miettiä asiaa, toivotin hyvää työpäivää ja kiitin kyydistä. Jeremias oli nukkumassa kun avasin kotioven. Hämmästyin siitä ettei asunnossamme ollut ketään muita kuin me kaksi, tiskit oli tiskattu ja vanhat mainokset viety paperinkeräykseen. Jos meillä olisi ollut kaloja niin nekin olisi varmasti ruokittu ja akvaario puunattu. Teki mieli kahvia, mutta koska Jeremias oli ollut sen verran kiltti, päätin olla herättämättä sitä kolistelullani ja painelin itsekin nukkumaan.

- Sadonkorjuuaika!

- Mitä, mitä vittua, paljon kello on...?, mumisin unisena Jeremiakselle joka seisoi huoneeni ovella elinvoimaisena kuin huonosti hoidettu hiivatulehdus. - Mä haluan lukon tohon oveen...

- Se on puoli kahdeksan mutta viis siitä, sun pitää nyt nousta ylös ja tulla mun kanssa poimimaan kukkaset noista kasveista!

Meni hetki että tajusin ylipäätään mistä kasveista se puhui.

- Voi pliis, ärisin ja hautasin pääni tyynyn alle. - Miks mun pitää olla aina osallisena sun laittomista toimista...?

- Yhden kasvin kasvatus on laillista! Jeremias hihkaisi.

- Vau..., mutisin ja haukottelin. -... silti musta tuntuu että ne yhdeksäntoista muuta siellä kylppärissä eivät ole kovin laillisia...

- Ollaanpas sitä nyt niin kunnon kansalaisia heti aamusta, Jeremias virnuili ja tuli repimään peittoa päältäni. - Noniin Maura, ylös, tästä tulee kivaa!

- Sä teet ihan vitun hyvää mun raitistumiselle, puuskahdin ja vastentahtoisesti nousin istumaan. - Mä vihaan sua.

Jeremias oli sinä aamuna kuin piripäinen lapsi jouluaattona. Se pyöri hulluna ympäri kämppää, vihelteli, lauleskeli, jutteli itsekseen. En ollut koskaan nähnyt sitä sellaisena maanantaiaamuna. Paitsi jos sadonkorjuuaika osui maanantaiaamuksi.

                      Kirosin alimpaan helvettiin sen joka alun perin oli päättänyt keksiä että kannabista saattoi kasvattaa kotioloissa jäämättä kiinni. Kirosin alimpaan helvettiin myös sen joka oli päättänyt kertoa sen Jeremiakselle. Ja niin taisi kirota myös Tane jolle se päätti soittaa viittä yli kahdeksalta ilmoittaakseen että sen vauvelit olivat nyt valmiita.

- Ihan helvetin hieno homma, kuulin Tanen mutisevan. – Mutta niin on kuulemma myös inhimillisen pituiset yöunetkin. Mä kävin nukkumaan kuudelta. Joten Jeremias, ime munaa.

Tanen ärhäkkään kommentin jälkeen Jeremias ei uskaltanut häiritä muita puheluillaan. Sen sijaan se keräsi ylijääneet lehdet, kuivasi ne ja keitti niistä teetä. Sitä se lipitti istuessaan mua vastapäätä keittiönpöydän ääressä ja oli hymy perseessä.

Peruskööri alkoi valua kämpillemme puoli kahdelta. Rukoilin melkein polvillani ettei Jeremias kutsuisi Viliä, en halunnut löytää sitä taas aamulla sohvalta. Jeremias vakuutti että sen tämänkertainen sato olisi sen verran häijyä tavaraa että yksi jos toinenkin tipahtaisi meidän sohvalle ja kuosaisi siinä vähintään kolme päivää. Uhkasin että jos näin tapahtuisi, Jeremias tipahtaisi sohvalta, ja vieläpä niin että se sohva roikkuisi kilometrin korkeudessa lentävässä lentokoneessa.

- Susta on tullut sitruunapilluinen tiukkis, Jeremias ilmoitti ja meni avaamaan oven Monalle.

Päädyin liittymään seuraan maistelemaan. Olin kuitenkin joutunut kastelemaan ja sumuttamaan ja vaihtamaan ruukkuja ja hyvä etten vielä puhumaankin Jeremiaksen rehuille. Sen kasvatukset olivat kuukausien ajan tuijottaneet mua ollessani suihkussa ja niiden takia kylppärissämme oli vallinnut suorastaan sademetsäinen ilmasto, joten tästä kaikesta vaivanpalkaksi mun oli pakko saada maistaa oliko kärsimykseni minkään arvoinen.

Olihan se.

                      Iltapäivä oli erittäin letkeä, ajantaju katosi, vaihteeksi minäkin höpötin juttuja joista kukaan ei käsittänyt sanaakaan, jopa Pinkin jutut kuulostivat hauskoilta ja Jeremias vaikutti älykkäältä. Tane nukahti sohvalle ja ennen nukahtamistaan syytti Jeremiasta väsymyksestään.

- Eka äijä kehtaa herättää mut kahden tunnin yöunien jälkeen ja sit vielä tarjota näin pirun hyvää tavaraa, se mutisi ennen kuin vaipui uneen. Me muut naurettiin ja pyöritettiin bongia uusi kierros.

Havahduin tajuamaan ajan kulun kun puhelin pärähti soimaan ja Joel soitti.

- Mitä oot tekemässä tänään illalla?

- En kai mitään erikoista...

Yritin pitää ääneni mahdollisimman selvänä. Oli suhteellisen vaikeaa esittää selvää kun ympärillä yksi jos toinenkin hihitti ääliömäisesti ja mölisi sekavia.

- Okei, Joel totesi ja venytti sanaansa kuin arvioiden kuulemaansa taustameteliä. – Tänään ois mun mutsin synttärikahvit, ajattelin että jos haluaisit tulla mukaan?

Sä et halua, sä et halua, sä et voi, sä et saletisti ole tossa kunnossa lähtemässä mihinkään Joelin kanssa, järjen ääni hoki päässäni. Toisaalta tunnepuoli kertoi mulle, etten ollut nähnyt sitä yli viikkoon ja että mulla oikeasti saattoi olla jopa ikävä sitä.

- Joo, kyllä mä voin lähteä, tunnepuoleni sanoi puhelimeen ja järki läimäisi itseään avokämmenellä otsaan.

- Jos tuun hakemaan sut vaikka puolen tunnin päästä?

Sillä hetkellä katseeni osui pöydällä jököttäneeseen bongiin ja täysin tietämättä mitä ajattelin huomasin toteavani:

- Ehkä ois parempi jos antaisit mulle kolme varttia...

Siitä kolmesta vartista hiisailin reilut puoli tuntia ja peseydyin ja ehostauduin kymmenen minuuttia. Hiukseni olivat yhä kosteat kun seisoin hississä skarppaamassa itseäni selvemmäksi ja valmistautumassa Joelin kohtaamiseen.

                      Autossa tein kaikkeni jotten olisi jäätynyt tuijottamaan autotietä tai uppoutunut liikaa radiosta soivaan musiikkiin. Naisääni lauloi olevansa onnellinen vain silloin kuin satoi ja kappaleessa oli niin hemmetin mielenkiintoinen rumpukomppi, että mun oli pakko naksauttaa radio pois päältä melkein vihamielisellä käsieleellä koska se houkutteli liikaa jumittamaan ja tuijottamaan eteensä tyhmän näköisenä.

- En tiennytkään että vihaat Garbagea noin paljon, Joel hämmästeli.

- En vihaakaan, totesin. – Toi biisi oli vaan... ärsyttävä.

Toivoin että Joel olisi puhunut, sanonut ihan mitä vain jotta mulla ei olisi ollut niin paljon hiljaisuutta ympärillä antamassa tilaa tutkailla omia mielenkiintoisia ajatuksiani. Ajatuksia jotka ärsyttivät, pientä kuumottajapeikkoa pääni sisällä joka tuntui kuiskailevan:

- Se huomaa, se huomaa susta että oot poltellut, se on vihainen sulle ja siksi noin hiljaa, se huomaa että oot poltellut...

- Mites viikonloppu meni? tiedustelin ylipirteällä äänensävyllä vaientaakseni ärsyttävän äänen päässäni.

- Siinähän se..., Joel vastasi. – Oltiin kavereiden kanssa baarissa ja sunnuntaina kävin mummolla.

- Mitäs mummolles kuului? jatkoin väkisin keskustelua.

- Hyväähän sille..., Joel totesi ja katsoi mua kysyvästi. – Miks sua mun mummo kiinnostaa?

- Kunhan pidän keskustelua yllä, hymyilin kiusaantuneena. – Onks äidilläs isotkin kekkerit?

- Ei oikeastaan, jotain sen työkavereita on tulossa ja mummokin kai. Se vaan toivoi että pyytäisin sutkin mukaan. Se leipoi mokkapaloja ihan vaan sua varten.

- Suloista.

Toivoin että automatka loppuisi mahdollisimman pian. Oli erittäin kiusaannuttavaa pitää väkisin keskustelua yllä typerillä kysymyksillä ja pelkäsin ihan liikaa sitä että Joel aiheuttaisi mulle kuumat paikat kysymällä multa kysymyksiä. Mieleen tuli että periaatteessa voisi olla parempi jos vain olisin hiljaa ja kuuntelisin musiikkia.

Rakastin Joelin äidin asuntoa.

                      Siinä tilassa rakastin sitä vaan tuplasti enemmän, tuntui kuin olisin käynyt siellä ensimmäistä kertaa, huomasin vasta sillä kerralla että olohuoneessa oli käsittämättömän kauniin väriset tapetit ja että keittiön pöydän vahakangas oli uskomattoman kaunis ja vessanpöntön mahongin värinen kansikin oli oikeastaan aika silmää viehättävä.

                      Söin pellillisen mokkapaloja yksin. Joel tuijotti mun ahmimistani äimistyneenä, mutta äitinsä totesi vaan että hyvä että maistuu, pitäähän nuoren naisen syödäkin. Sen jälkeen se veti mut syrjään ja kysyi oliko mulla kotona yhtään ruokaa kun vaikutin niin pohjattoman nälkäiseltä. Odottamatta vastausta se antoi mulle mukaan kahvipaketin ja pussin ruisleipää.

Joelin äidin työkaverit kyselivät, olinko minä Joelin tyttöystävä. Siinä vaiheessa molemmat menivät vaikeiksi ja tajuttiin ettei oikein itsekään tiedetty vastausta. Joelin heittäessä mua kotiin olisin loogisesti voinut tiedustella siltä meidän kahden välisen suhteen vakavuutta, mutten saanut sanaa suustani. Joonas kummitteli mielessä.

Olin poissa korkeintaan kaksi tuntia, kello oli puoli kymmenen tullessani takaisin. Pinkki oli lähtenyt, Tane nukkui edelleen sohvalla, Mona lojui Jeremiaksen sängyssä ja Zorro istui tapansa mukaan meditaatioasennossa sohvalla enkä ollut ihan varma oliko se sammunut vai ajatteliko se vain jotain todella keskittyneesti. Jeremias kittasi kahvia keittiössä ja näytti poissaolevalta.

- Hei, hihkaisin. – Mikä meininki?

Jeremias nosti katseensa laiskasti ja otti ison hörpyn kahvistaan.

- En mä tiedä mutta ootko sä koskaan huomannut miten vitun hyvää kahvi on? se tokaisi ja puhuessaan kahvista kuulosti olevan halkeamaisillaan riemusta.

- Varmasti aika kurkoa. Onks sitä mullekin?

- Joo, ota vaan... Keitän kuitenkin kohta uuden pannullinen. Tää on vaan niin hyvää.

- Sä oot juonut kahvia mitä yhdeksänvuotiaasta ja nyt vasta huomaat että se on hyvää?

- Parempi myöhään kuin ei milloinkaan! Miten meni sukujuhlat?

- Kamalasti. Joelin äiti oli leiponut mokkapaloja ja menin ja ahmaisin niitä pellillisen. Joel varmasti huomasi etten ollut selvä ja sitten vielä jotkut tantat kyseli että seurustellaanko me.

- No seurusteletteko?

- Ei, en tiedä, ei varmaan.

- Ei pitäisi muuten innostua sadonkorjuupäivistä näin paljon. Porukka on ollut täällä tänään ihan saatanan sekaisin.

- Oon huomannut että niin tuppaa käymään tässä taloudessa aika usein.

- Niinpä niin... Maura-kulta keitätkö lisää kahvia? Oon liian laiska nousemaan tästä...

Poltettiin Jeremiaksen kanssa vielä pienet yömyssyt ennen nukkumaanmenoa. Zorro hätkähti hieman kuullessaan bongin porisevan, mutta ei muuten liikahtanutkaan asennostaan tai millään eleellä ilmoittanut että hänelle kans.

                      Hetken jumiteltuamme Jeremias vilkaisi sängylleen ja totesi Monan nukkuvan aika lailla koko pedin valloittavasti.

- Älä yhdistä tätä siihen aiempaan seurustelutilaasi koskevaan uteluun..., Jeremias mutisi. – Mutta voinko mä nukkua sun vieressä?

Jeremias ja minä nukuttiin harvoin yhdessä edes silloin kun tapailtiin. Se oli niin herkkäuninen että heräsi jokaiseen inahdukseeni ja kääntymiseeni ja sanoin sille usein että sen ominaisuutensa vuoksi siitä tulisi joskus hyvä äiti, sinä yönä heräsin monta kertaa siihen että se potki mua jotta lopettaisin kuorsaamisen tai unissapuhumisen.

                      Olin aamulla hyvin hämmentynyt siitä kun heräsinkin Tanen vierestä, se oli kuuden aikaan tullut mun viereen kun Jeremias oli siirtynyt vapautuneeseen sänkyynsä ja Tane oli herännyt havaittuaan sohvalla Zorron vieressä nukkumisen äärimmäisen epämukavaksi. Poltettiin aamujointti puoliksi, kuunneltiin koneelta letkeää kitaramusiikkia ja oltiin liian laiskoja mennäksemme keittämään kahvia ja arveltiin Jeremiaksen kuitenkin tekevän sen jossain vaiheessa.