2. luku

Askel 2: Etsi vaihtoehtoisia tapoja viettää aikaa

Meni kaksi päivää, tuli perjantai.

                      Puolitoista tuntia kului salilla mätkien säkkiä ja hokien pään sisällä kuinka minä lopetan polttelemisen.

Salin jälkeen istuin hetken kirjastossa lukemassa netistä ex-narkkarien traagisia tarinoita. Ne eivät vaan jotenkin liikuttaneet pätkääkään. En enää osannut ajatella kolmetoistavuotiaan tavalla mustavalkoisesti kaikkien päihteiden olevan vaarallisia, enkä voinut olla hymähtelemättä suoraan koulun terveystiedon kirjasta oleville "valistaville varoittaville esimerkeille".

" Oon 15vee ja oon ollu koukussa kannabikseen... Onneks pääsin irti, meni kuukausia kun en ajatellu mitään muuta ku kamaa, nyysin mun porukoilta rahaa ja myin venäläisiä röökiaskeja saadakseni ees pienet pilvet... Sit aloin imppaa liimaa, koulu meni vituiks... Nykyään oon täysin raitis, en ees juo. En enää oo yhteydes mun frendeihin jotka nykii kamaa, en haluu takas siihen huumehelvettiin..."

" 16-vuotias poikani jäi kiinni kannabiksen käytöstä ja se oli minulle ja vaimolleni shokki. Poika oli aina ollut kunnollinen, sai koulusta hyviä numeroita ja pärjäsi hyvin urheilussa, oli kohtelias ja hänellä oli paljon kavereita. Mietimme häpeissämme vaimoni kanssa pitkään mitä teimme väärin, miksi juuri meidän lapsestamme tuli huumeidenkäyttäjä... Ajattelin mitä työpaikalla ihmiset ajattelevat minusta jos paljastuisi että poikani käyttää huumeita... Myimme omakotitalon ja muutimme toiseen kaupunkiin ja aloimme pitää huolen että tietäisimme missä lapsemme menevät milloinkin ja kenen kanssa. Kävimme terapiassa ja aloimme antaa lapsillemme enemmän huomiota ja rakastavat rajat: 15-vuotiaamme ei saa esimerkiksi olla viikonloppuisin ulkona myöhempään kuin kahdeksaan. Huumeista selvinnyt esikoisemme on nyt 21 ja opiskelee toisella paikkakunnalla yliopistossa, hän pärjää hyvin ja on täysin vieroittunut kannabiksesta. Hyvät vanhemmat: jos rakastatte lapsianne, asettakaa lapsillenne rajat, varsinkin nykypäivänä sellaiset täytyy olla suojelemassa pienokaisiamme huumeiden pimeältä kurimukselta! "

Juttujen lukeminen oikeastaan vaikutti päin vastoin kuin olisin toivunut, mulle tuli lähinnä helvetillinen halu polttaa savut, että ei tällaista paskaa kestä lukea selvinpäin.

Hissistä astuessani kuulin epämääräistä musiikinjytkettä. Ja se tuli meidän asunnostamme.

                      Purin huulta jotten olisi ovea avatessani repinyt sitä saranoiltaan. Jeremias oli sitten ilmeisesti päättänyt järjestää bileet. Hehheh, normijuttu, ei siinä mitään. Olisihan sitä tietty ihan kiva ottaa pari olutta rankan treenin jälkeen hyvässä seurassa...

                      Niin, se hyvä seura. Oli tietty eri asia ottaa ne pari olutta rauhassa hyvässä seurassa kuin kiskoa nopeat änkyräkännit idioottien keskellä.

                      Idioottien joista kuitenkin oli jostain syystä tullut mulle kuin perheenjäseniä, joistä yksi oli mun perheenjäsen, toisen kanssa asuin ja muitakin syystä tai toisesta saatoin joskus tuntea rakastavani.

                      - Maura! Säpäs tulit aikaisin...!

                      Jeremias horjui eteisessä ja näytti pitelevän seinää pystyssä, yllään juoponnapeille napitettu valkoinen kauluspaita. Sen punaiset kiharat oli jotenkin typerästi sliipattu taakse, arvatenkin joku oli saanut jälleen kerran loistavan ”hei, käytetään Mauran geelit ja laitetaan Jerryn hiukset!” –älynväläyksen.

                      - Me siis tota noin ajateltiin että jos sä nyt kerta ajattelit raitistua niin pitäähän sun yhdet viimeiset sitten hutassa... ja sit tota noin niin... saatko sä mitään selvää mun puheesta? Tai miten ois, saisinko mä halata sua?

                      - Et.

                      Olohuoneessa joku hoilotti "Oi Laura, Lauuuuura", tuttu ääni kivahti siihen päälle:

                      - Se on Maura, Maura, vitun läski urpo!

Launo oli mua kaksitoista tuntia vanhempi, kaksi päätä pidempi, häthätää lihaksikkaampi, kalju wannabe-uusnatsi jolla oli aivan järjettömän suuret, kiltit siniset silmät ja se vetosi useisiin miehiin enemmän kuin minä

Se oli meistä se "onnistuneempi" versio, asui opiskelujensa takia toisella paikkakunnalla eikä koskaan tehnyt arkipäivisin mitään mistä äiti ei tykännyt. Viikonloput olivat sitten asia erikseen...

Olohuoneessa (tai Jeremiaksen makuuhuoneessa, ihan miten vain asiaa tahtoi ajatella) odotti kaaos. Jeremiaksen ja Launon lisäksi siellä mellasti vanha tuttu ryhmä rämä, idioottiklubi, lahokuuppakerho, pieni mutta sitäkin omituisempi seurakunta.

Sohvalla omituisessa meditaatioasennossa, silmät kiinni ja syvään hengitellen, istui Aatso Romppainen, Zorro.

Moni on sanonut että musta ja siitä olisi tullut täydellinen pari, mutta olosuhteet meidän seurustelulle olivat aina väärät.

Tavattiin ekan kerran kun mä olin kolmetoista ja se yhdeksäntoista, olin täysi pentu yläastetta aloittelemassa ja Zorro suoritti sivaria ja mietti mitä tekisi isona.

 Seuraavan kerran tavattiin puolisentoista vuotta myöhemmin ja silloin lätkähdin siihen sydämeni pohjasta ja itkin monta pitkää katkeraa yötä siksi että sen mielestä olin liian nuori.

Kolmannella kerralla mä olin juuri täyttänyt kuusitoista ja silloin se iski silmänsä muhun, mutta olin paitsi juuri ja juuri ylittänyt suojaikärajan myös mennyt juuri kihloihin ensimmäistä kertaa elämässäni (no, eihän sekään kihlaus sitten kestänyt kuin sen neljä kuukautta mutta kukapa ei olisi joskus ollut teini...) Sen tapaamisen jälkeen alettiin kuitenkin nähdä useamminkin kuin satunnaisesti yhteisten tuttujen kotibileissä ja lähennyttiin niin paljon että mentiin sen perinteisen rakkaushommelin yli, Zorrosta ei tullut mulle koskaan poikaystävää, siitä tuli mulle isoveli.

Zorro oli niin stereotyyppinen hippi kuin vain saattoi olla: se oli rastapäinen rento ja lempeä kasvissyöjä joka kuunteli raggaeta ja oli käynyt sivarin. Se pyrki tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja oli kiinnostunut mielenosoituksista ja ruohonjuuritason maailmanparantamisesta. Se kuunteli mieluummin kuin pälätti itse ja silloin kun se pälätti, sillä oli paljon mielenkiintoisia tarinoita kerrottavanaan liftausreissuista Alankomaissa, talojen- ja katujenvaltauksista, hamppumarsseista, mutaisista festareista niiltä ajoilta kun mä vielä kävin ala-astetta tai sitten ihan vain kasvisruokareseptejä. Sillä oli suorastaan hypnoottinen ääni joka kietoi kuulijan pauloihinsa, rauhallinen, tasainen, lämmin, soljuva. Sillä oli oikeasti varmasti kivoin ääni koko maailmassa.

                     

Lattialla jonkinnäköistä tulitikkutaloa näytti rakentavan Jeremiaksen luottoystävä lastenkotiajoilta, jengin pakollinen kaapinkokoinen vahvistus, joka vuodenajasta riippumatta käytti samaa vaaleanpunaista pörröpipoa.

Herra Pinkki tykkäsi olla äänessä, laukoa typeriä juttuja jotka sai aina jonkun, useimmiten minut, muuttumaan piponsa väriseksi pidätellystä raivosta. Jollei elopainoissamme olisi ollut lähes sadan kilon heittoa Pinkin hyväksi, olisin karannut päälle jo vuosia sitten ja kuristanut sen nulikan.

                      Pinkki oli olevinaan kovinkin iso kiho piireissä, mutta todellisuudessa se ei ollut muuta kuin Viliä hieman tasokkaampi nilkki, joka oli tunnettu siitä että sen suosikkiharrastuksiin kuului sammuneiden kavereidensa viinojen juominen ja naisten kusettaminen.

2.12.2005

Monalla oli faijansa auto, sille ei maistunut kalja ja puolitoista tölkkiä kitkuteltuaan se ehdotti että lähdettäisiin ajelemaan.

Tonilta löytyi vähän ylimääräistä rahaa, haettiin naapurikaupungista halpaa kukkaa. Eikä tietenkään maltettu mennä viisaasti mihinkään asuntoon polttelemaan vaan väsättiin ja poltettiin off-road –savut.

Joku Jeremiaksen tuttu soitteli ja sanoi olevansa kyytiä vailla. Napattiin se kyytiin Karhulan Teboililta. Pelkääjän paikalle istahti iso pikkunilkki jolla oli vaaleanpunainen karvapipo. Aloin kutsumaan sitä herra Pinkiksi, koska se oli niin typerän näköinen ettei se voinut olla nimeltään muuta kuin jotain niin typerää kuin Pinkki.

Jeremiaksen sängyllä sätkää kääri Tane.

Kukaan ei oikeastaan tuntunut tietävän Tanesta yhtään mitään, ei oikeaa nimeä, ei ikää, ei taustoja, ei asuinpaikkaa. Se pukeutui mustiin tavallisiin vaatteisiin, sillä oli siististi kynitty tavallinen musta siilitukka, tavallinen musta parta, kännykässä tavallinen soittoääni, sormissa tavallisia hopeasormuksia ja ainoana erikoisuutena kämmenselkiin tatuoitu mustat pääkallot.

                      Kukaan ei pystynyt muistamaan kauan Tane oli pyörinyt porukassa tai kuka sen oli alunperin muihin tutustuttanut. Kukaan ei tiennyt joiko se kahvinsa mustana vai maidolla, millainen viinapää sillä oli vai joiko se humalahakuisesti ylipäätään, oliko sillä tyttöystävää, oliko se homo, toisinaan ei Jeremiaksen kanssa tiedetty aamuisin oliko se jäänyt yöksi vai ei.

Niihin aikoihin kun Joonas oli päässyt vankilasta, olin istunut Tanen kanssa aamuviiteen parvekkeella juoden rommikolaa. Silloin oltiin juteltu melko paljon, istuttiin saman viltin alla, sillä oli jotain hyväntuoksuista partavettä, Tane kertoi Joonaksen sanoneen ettei se halua nähdä enää pilvenpolttelijoita ja sain Tanen henkilökohtaisista asioista sen verran irti että sillä on äiti.

Piippu kiersi ringissä, irvistelin joka kerta sen tullessa kohdalleni, Zorro katsoi kysyvästi mutta ei sanonut mitään. Launo oli tuonut tuliaisiksi halpaa punkkua ja kahvilikööriä, punkkupullon omi samantien Zorro ja kahvilikööristä ja kaapin perältä löytyneestä vodkasta kaksoisveljeni väsäili mulle pirullisen hyvänmakuisia valkovenäläisiä.

Vaikka humalatila pamahti päälle nopeasti, innosti baariin meno kuin kymmenen kiloa härskejä silakoita. Varsinkin kun Pinkki päätti olla erittäin hulvaton ja lohkaista mulle että jos laihtuisin vielä hitusen, voisin samantien kasvattaa peniksen ja ryhtyä homoksi sillä kukaan mies ei olisi kiinnostunut niin jäntevästä ja pojannäköisestä tytöstä kuin minä.

                      - Eikö sun baaripokias koskaan vituta kun eivät löydäkään sun jalkovälistä uloketta, se hirnui. Jeremias hirnui hetken mukana, Zorro tuijotteli seiniä ja Launo kehotti Pinkkiä imemään hikistä ja homeista teinivittua koska todennäköisimmin sillä ei olisi mahdollisuuksia mihinkään muuhun.

                      Nappasin vodkapullon velipojan kädestä ja kulautin suullisen kurkustani alas raakana.

Paikallisen juottolan sijaan pojat tahtoivat välttämättä suunnata yökerhoon. Sinne oli pitkät jonot. Riistohinta sisäänpääsymaksuna. Siellä oli vitun rumia ylimeikattuja lehmiä ja kallista viinaa ja Pinkki oli joutua jättää piponsa narikkaan.

Tane ja Zorro pelailivat bilistä ja siemailivat rauhalliseen tahtiin kaljojaan. Pinkki kaatoi juomaa kolmin käsin kurkustaan alas, huuteli teinitytöille rivouksia ja lopulta ihmeen kaupalla sai vetyperoksidiblondin kanssaan tanssimaan. Jeremias oli kadonnut puoli tuntia takaperin hakemaan lisää juotavaa ja minä ja Launo mökötimme nurkkapöydässä ja tunsimme ettemme sopineet kalustukseen.

                      Ei ollut pelkoa edes siitä että kumpaakaan tulisi kukaan iskemään, ei sinänsä että oltaisiin näytetty pariskunnalta, Launo näytti homolta ja minä näytin lesbolta homolta.

                      - Noh, virittelin keskustelua. - Mites naisasiat?

                      - Paskaa, veli murahti. Tottakai, Launo oli niin ujo naisten kanssa että se oli saanut naista viimeksi vanhojentanssien jatkoilla.

                      - Mites miesasiat?

                      - Paskaa nekin.

                      Pitkä hiljaisuus. Sitten Launo:

                      - Kuis sun miesasiat?

                      - Paskaa.

                      - Naisasiat?

                      - Paskaa. Oon miettinyt hankkivani koiran.

                      - Mä oon harkinnut kissaa. Tai akvaariokaloja.

                      Hiljaisuus. Minä:

                      - Vai mitä että sä kattelet tota ylisöpöä käsilaukkupoikaa?

                      - Pyh, Launo puuskahti. - Satavarmasti alaikäinen. Isoveljen papereilla täällä. Sä kattelet tota goottilehmää sen seurassa vai?

                      - Mietin itseasiassa siitä ihan samaa, totesin. - Paitsi että se tuskin on isoveljensä papereilla täällä.

                      Katsottiin toisiamme syvän yhteisymmärryksen vallassa ja melkein yhdestä suusta totesimme:

                      - Paskaa.

                     

Suunnatonta positiivisuutta ja rakkautta elämää kohtaan henkivä keskustelumme tyrehtyi kun näimme Jeremiaksen puskevan väkijoukon läpi meitä kohti seurassaan parrakas mahakas mieshenkilö. Jeri.

                      - Hei, jes! Launo huudahti ja kuulosti oikeasti ilahtuneelta. Se nousi seisomaan ja vilkutti isäpuolellemme.

                      - No mutta! Jeri huudahti hymyillen päästessään kuuloetäisyydelle. - Olisit poika ilmoittanut että oot kaupungissa! Mitäs, onks sulla tarpeeksi juotavaa?

                      - On se hienoa ku sossu juottaa! Launo virnuili ja miehet halasivat. - Mitä kuuluu, miten mutsi voi?

                      - Siellähän se, Jeri vastasi ympäripyöreästi tietäen ettei Launoa oikeasti kiinnostanut äidin kuulumiset. Sitten isäpuoli tuntui vasta havaitsevan mut. Se kiskoi mut seisomaan ja halasi karhumaisesti ja isällisesti. - Mitä mun tyttö? Suakaan ei oo taas vähään aikaan näkynyt. Hei lapsoset, mennäänpäs tupakalle, Jere kans!

Kulautimme Launon kanssa kaljamme loppuun ja siirryttiin Jerin ja Jeremiaksen perässä tupakkahuoneeseen. Isäpuoli tarjosi jokaiselle Camelin. Sytyttäessään savukettaan se vilkaisi mua paksujen kulmakarvojensa alta ja mutisi jotain.

                      Ensin kuulin sen sanoneen: " Mitä sä teet täällä? " Oli pakko pyytää sitä toistamaan lauseensa, sillä kysymys oli jotenkin omituinen, vaikken hirveästi tykännytkään pyöriä yökerhoissa, ei sitä silti olisi tarvinnut niin huolestuneella äänensävyllä kysyä.

                      Kun Jeri toisti sanomisensa, tajusin ettei se ollut kysynyt mitään.

                      Se oli sanonut:

                      - Joonas on täällä.