6. luku

Askel 6: Lopeta se vitun askelten laskeminen

Monalle iski taas se aika vuodesta kun sen pää alkoi hajoilemaan. Sen kämppis soitti mulle ja kertoi että se ollut poistunut viikkoon kotoaan, se nukkui aina liian pitkään, otti liikaa pikavippejä joita ei pystynyt maksamaan takaisin.

- Mun pitäis varmaan mennä takaisin osastolle, Mona tilitti mulle kun tulin käymään. - Sais ainakin jollain kunnon ryyneillä päänsä sekaisin.

- Älä selitä tollasta, pyysin. - Sä muistat miten paskana olet aina siellä. Älä anna ittes mennä siihen tilaan. Ole vähän aikaa selvinpäin.

- Pyh, Mona tuhahti ja sytytti tupakan. Se näytti kamalalta. Kaksi päivää vanhat meikit poskilla, irokeesi tavallistakin enemmän sekaisin ja paskaisen näköinen, silmissä poissaoleva katse ja likaisella täkillä lepäävissä käsissä tuoreita viiltohaavoja.

Katselin ympärilleni kolmelle ihmiselle aivan liian pienessä kerrostalokaksiossa, ja tunsin pientä kuvotusta. Vaikka meidänkään kämppämme ei ollut välttämättä se siistein mahdollinen, en pystynyt ymmärtämään kuinka Mona kykeni asumaan sellaisessa paskaläjässä. Joka paikassa lojui roskaa, kuraa, hiekkaa, käytettyjä kortsuja, kaljatölkkejä, tapetit olivat revenneet ja keltaiset, olohuoneen ikkunasta oli heitetty jotain läpi ja reikä peitetty kaljapäkkien pahveilla.

                      Kämpän ainoana naisena Monalle oli suotu oma huone muttei sekään paljon lämmittänyt, kirjaimellisesti, sen huoneena oli olohuone ja se nukkui vuodesohvalla vetoisan ikkunan alla. Olin hokenut sille jo puoli vuotta että sen pitäisi etsiä oma kämppä ja muuttaa pois limaisen nistieksänsä nurkista. Nico ei oikeasti välittänyt Monasta, se välitti vain ihmisistä joita Mona tunsi ja aineista joita Mona pystyi hommaamaan, ainoastaan sen takia se ei heittänyt ex-avovaimoaan ulos. Olin alusta asti ollut niiden seurustelua vastaan ja vielä vähemmän tykkäsin siitä että Nico kerta toisensa jälkeen raahasi niiden kämppään naisia joita pani Monan sängyssä koska se oli talon ainoa parisänky.

                      Onneksi Nicon kanadalaisserkku James oli menneenä kesänä muuttanut "väliaikaisesti" asumaan niille ja se jotenkuten piti Monaa järjissään. Se olikin Monan kämppiksistä juuri se joka mut oli sinä päivänä hälyttänyt niille käymään.

- Kaikki muu on turhaa paitsi pään sekaisin saaminen..., Mona jupisi.

- Älä edes yritä sanoa noin, kivahdin.

- Sanoin jo, Mona hymähti. Panin merkille että se oli huolestuttavan kalpea.

- Ootko sä kipeä? kysyin ja odottamatta vastausta kokeilin Monan otsaa. Se oli tulikuuma. - Sulla on kuumetta. Oot saanut vetoa tosta vitun ikkunasta ja tullut kipeäksi. Mee lääkäriin.

- En mä jaksa, Mona mutisi, valui takaisin vuodesohvansa pohjalle ja pyysi keittiössä pajautellutta Nicoa väsäämään hällekin pienet.

- Ottaako Maurakin? Nico kysyi.

- Jos mä ihan pienet, vastasin ja vilkaisin nopeasti nuutunutta Monaa. Madalsin ääntäni kysyäkseni: - Mitä muuta sä oot nykinyt viime aikoina ku savua?

- Joka vuosi tää sama kuulustelu, Mona puuskahti. En osannut tulkita sen äänestä aikoisiko se seuraavaksi käydä itkemään vai hyökätä mun kimppuun. - Joo, essoja on viime aikoina kulunut aika lailla juu.

- Vitun idiootti...! parahdin. Nico toi bongin Monalle ja odotin jätkän poistumista ennen kuin jatkoin. - Kuinka paljon? Monena päivänä putkeen? Vitun kyrpänaama, eikös me olla puhuttu tästä aiheesta ennenkin. Oisko ollut vasta viime syksynä?

                      Mona vastasi kysymykseeni sytyttämällä bongin pesän. Totta helvetissä me oltiin puhuttu siitä ettei Monan kannattaisi masentuneena ottaa ekstaasia, ei varsinkaan monena päivänä putkeen. Aina kun se sai käsiinsä kemikaaleja, putket jatkuivat pahasta olosta ja ahdistuksesta huolimatta. Jouduin aina kertomaan sille milloin oli tarpeeksi ja milloin riitti, eikä se silloinkaan aina kuunnellut. Ei varsinkaan Nicon tavattuaan.

Tilanteen jatkuttua kaksi viikkoa, James soitti mulle eräänä tiistaiyönä ja kertoi että Mona oli yrittänyt tappaa itsensä ja että se päätyisi aamulla takaisin osastolle.

Sinä yönä pyörin maanisesti ympyrää keittiössä, tiskasin, ketjutupakoin. Puoli neljältä Jeremias tuli keittiöön haukotellen juomaan mehua ja ihmetteli mitä mä riehuin.

- Mona, vastasin.

- Jaa, että sillä keitti taas yli vai? Jeremias tiedusteli eikä edes kuulostanut huolestuneelta. Jokainen joka tunsi Monan vähääkään paremmin tiesi ettei se oikeasti halunnut kuolla vaan olla sekaisin. Ja joskus sen tilanne oli niin epätoivoinen että se näön vuoksi yritti tappaa itsensä jotta pääsisi joksikin aikaa osastolle kuosaamaan nappien kanssa. Se tapahtui useimmiten syksyisin ja oli samanlainen merkki syksyn tulosta kuin kellastuvat lehdet tai muuttolinnut. Se vaan tapahtui joka vuosi.

- Mä en tajua miten se ajaa itsensä siihen kuntoon roikkumalla siinä Nicossa, mutisin syvää paheksuntaa tuntien.

- Pah, kuka puhuu roikkumisesta, Jeremias virnisti häijysti. - Saanko syödä jääkaapista sun aamiaisleivät jos teen sulle aamuksi uudet?

- Siitä vaan, jupisin. - Ja mulla on hyvä syy roikkua. Rakkaus. Joonas ei tee mulle pahaa samalla tavalla kuin Nico Monalle.

- Ihan miten vaan, Jeremias naurahti ja haukkasi voileipää. - Hei, miks ihmeessä tässä leivässä ei ole muuta ku leikkelettä päällä?

- Koska meillä ei ole muuta kuin leikkelettä leivän päälle, huokaisin tylsästi.

- Ai että nyt on "säästetään margariinissa" -viikot? Jeremias puuskahti. - Miksei oltaisi mieluummin pysytty siinä vessapaperissa säästämisessä? Voileipää vaan ei voi syödä ilman voita!

- Ja persettään ei voi pyyhkiä ilman vessapaperia, ärähdin. - Ja mä olen sanonut sata kertaa että säästetään paukuissa koska tää "jätetään ostamatta että saadaan savua " -harrastaminen alkaa pikkuhiljaa ottaa päähän kun meillä kuitenkin tulee riitaa siitä että pitääkö mieluummin jättää ostamatta salami vai kynsilakanpoistoaine.

Monan jouduttua osastolle elämäntapani paranivat hitusen. En jaksanut poltella poikien kanssa, lähdin usein salille sen sijaan että olisin jäänyt kotiin passivoitumaan ja pöhnäytymään.

                      Joelkin alkoi soitella, se sanoi että näytin ihanan raikkaalta kun en ollut pilvessä, tajusin että musta ehkä oikeasti sittenkin huomasi jos olin poltellut. Ja toisten polttelun haistoi. Niinpä aloin haista ekaa kertaan seitsemään vuoteen teinihiisaajalta. Suihkuttelin kämpässä vessanraikastinta jottei Joel kylään tullessaan huomaisi että Jeremias oli pössytellyt olohuoneessa koko aamupäivän. Käytin rutosti hiuslakkaa ja Jeremias tuli ovelle ulvomaan että kasvinsa tukehtuisivat. Tupakoin sisällä ja kasasin tyhjiä pulloja olohuoneen pöydälle jotta Joel luulisi että Jeremiaksen outo höpötys johtuisi vain humalasta.

                      Menin normaaliksimuuttumismeiningissäni jopa niin pitkälle että soitin Petralle ja Maijulle, kahdelle melko tavalliselle yökerhopissikselle jotka jostain syystä kaveerasivat kanssani yläasteella. Totesin että olisi kiva lähteä tulevana perjantaina baariin "vanhojen hyvien aikojen kunniaksi".

Sen perjantain aamuna meille syntyi mitättömästä asiasta ilmiriita Joelin kanssa. Lähdin sen kämpiltä ovet paukkuen ja kypsästi purin vitutustani vielä rappukäytävän ulko-oven lasiin. Rystyset tykyttivät kivusta ja pihisin raivosta bussissa, pihisin raivosta kävellessäni pysäkiltä kotiin ja sormista tuntui lähtevät tunto.

                      Ensimmäinen asia mitä kuulin saapuessani eteiseen oli Zorron kommentti:

- Nyt mä oon pojat kuulkaas niin sekaisin etten haista enää mitään. Kävin teidän vessassa eikä siellä haise paska.

- Maura on siivonnut. Kuurasi lattiat ja kaik, Jeremias puuskahti.

- Miksi? Zorro äimisteli.

- Se tapailee "hyvää miestä", Jeremias hörähti.

- Ei kuule vittu varmaan tapaile enää, jupisin marssiessani keittiöön takki yhä päälläni. Sytytin tupakan äkäisesti ja paiskasin käsilaukun pöydän alle. Riuhtaisin astiakaapin auki ja otin pitkän kulauksen viskipullosta.

- Sellaisia ne seksisuhteet on, Zorro hymähti.

- Voi kiitos, murisin ja tumppasin puoliksi poltetun tupakkani lavuaariin. - Mä lähden baariin ja vedän perseet.

Päätin lähteä baariin kunnollisena. Pesin taas itseäni tunnin tulikuumassa suihkussa, sheivasin, meikkasin, puunasin, föönasin. Vedin päälleni uuden kalliin mekon jonka olin ostanut pari päivää takaperin ihan tätä iltaa varten.

                      Vetelin pohjia huoneessani tietokoneella istuen, kun Jeremias tuli koputtamaan ovelle.

- Me Zorron ja Pinkin kanssa mietittiin maistuisiko sulle paukut, se totesi.

- Mä en vittu ollut menossa pilvessä baariin, murisin ja sytytin tupakan. Tajusin nykyisin tupakoivani lähes kaksi maksiaskia päivässä. Ja kommunikoimalla Jeremiaksen kanssa lähinnä murisemalla.

- Ei mut ihan pienet vaan, Jeremias houkutteli. - Sun on pakko maistaa tota, toi on ihan vitun hyvää ja sitä paitsi ehdit selvitä ennen kuin lähdette baariin.

                      Jeremias voitti. Siirryin olohuoneeseen missä vietinkin sitten kaksi ja puoli tuntia niitten "pienien" parissa. Lisäksi ojentaessaan bongia mulle Pinkki onnistui kaatamaan paskaiset kolme ja puoli viikkoa lilluneet bongivedet syliini. Uudelle, puhtaalle mekolle. Jota en tietenkään tajunnut vaihtaa, kuten en tajunnut ajan kulkuakaan ja niinpä ilmestyin vanhoilta bongivesiltä haisten Petran kämpille puolitoista tuntia myöhemmin kuin olin luvannut tulla.

Petra ja Maiju olivat iloisessa nousuhumalassa ja vähän kärttyisiä siitä että olin myöhässä. Ne meikkaili ja kittasi siideriä ja mä tuijottelin seinää ja kalja ei maistunut.

- No mikäs nyt on? Maiju kyseli. - Ei saa näyttää tolta, on perjantai!

                      Perus Maiju. Sen elämän kiintopisteenä olivat yläasteen seiskaluokalta asti olleet viikonloput ja arkipyhät, koska silloin saattoi vetää kännit. Se ei koskaan intoillut mistään muusta. Se ei koskaan dokannut minään muuna viikonpäivänä ja perjantaisin ketään ei saanut ahdistaa, eikä saanut näyttää hetkeäkään tylsistyneeltä. Yläasteella se oli loistavaa seuraa, sillä se keksi joka viikonloppu ryyppäyskekkerit jostakin.

- Väsyttää...

- Miten sä voit olla, eihän sulla ole töitäkään, Petra virnuili ja tytöt hihittelivät typerästi, kuin siinä muka olisi jotain hauskaa että mulla ei ollut töitä. Alkoi ottaa päähän että olin keksinyt termin ”vanhat hyvät ajat” ja yhtäkkisen yökerhoonhinkumisen. Petrasta mun epäonnistumiset ja huonot elämäntilanteet oli aina jostain syystä esillenostamisen arvoisia.

                      Vaihtoehto: mene kotiin. Polttelemaan poikien kanssa. Olemaan samanlainen paska tyhmä ja passiivinen lusmu kuin aina ennenkin. Nyt oot kuin kunnollinen ja normaali ihminen ja lähdet normaalien ihmisten kanssa baariin.

Meikattuaan tytöt istuivat mun seuraksi keittiönpöydän ääreen ja Petra päätti avata keskustelun riemukkaasti:

- Mitäs, ootko Joonasta nähnyt vähään aikaan? Mä oon kuullu että siitä on tullut entistä narkkarimpi...

                      Kohautin olkapäitäni, ryystin kaljaa, yritin keskittyä mieleni ihanaan pilviolotilaan rentoutuakseni ja unohtaakseni muistaneeni kuinka ärsyttäviä ihmisiä Petran ja Maijun kaltaiset massapissikset olivat.

- Onks sulla mitään olutta vahvempaa litkua? kysyin.

- No nyt puhuu Maura, Maiju hymähti ja taputti käsiään. - Petra, pitäisköhän kaivaa vadelmalikööri kaapista?

Pian kiskoin toisella kädellä kaljaa ja toisella likööriä. Jostain jemmasta Petra keksi pullon rommia joka oli kaikista sitä maistaneista pahaa ja jota siitä syystä sain juoda niin paljon kuin sielu sieti. Ja Maura Mäkipaakan sielu on tehty rommista.

Horjuin ulos taksista yökerhon edessä. Olin helvetin hilpeässä laskupilvinousukännijumitusolossa, en juurikaan yhtynyt Petran ja Maijun huvittaviksi ja hauskoiksi tarkoitettuihin kännikeskusteluihin vaan mulla oli todella hauskaa pääni sisällä.

                      Sisään päästyämme ei ollut enää niin hauskaa. Narikalla ne törmäsi tuttuihinsa joista en tiennyt nimeä mutta joita tunsin sen verran että tiesin etten voinut sietää niitä. Mutisin että meen tilaamaan juotavaa ja lähdin seikkailemaan teinihelvetin lävitse.

Mun piti harhailla kymmenen minuuttia ympäriinsä ennen kuin tajusin että olin niin sekaisin etten onnistunut löytämään baaritiskiä. Pyörin orpona ympäriinsä, tunsin haisevani pahalta, välillä jäädyin paikalleni tujiottelemaan tyhjällä tanssilattialla välkkyviä valoja.

                      Maitodrinkki kourassani alkoi lämmetä vastenmielisen makuiseksi.

Mulla on lämmin drinkki kädessä, ilmeisesti mie oon kuin oonkin löytänyt sen baaritiskin ja aikoja sitten...

Maijua ja Petraa ei näkynyt. Vilkaisin kännykkää, ei kummaltakaan yhtään sijaintia kysyvää tekstiviestiä. Sen sijaan Joelilta oli yksi viesti. " Oot kuulemma baarissa helvetin kännissä. Arvaa hävettääkö mua?? "

Miksi ihmeessä Joelia pitäisi hävettää se että minä olen baarissa kännissä? Ja "kuulemma", miksi sen tutut raportoi sille missä mie oon ja kuinka kuoseissa?

Näin parhaaksi olla vastaamatta mitään, mutta ilmeisesti vastapuoli ei nähnyt sitä parhaaksi mahdolliseksi tavaksi toimia, kymmenen minuutin päästä tuli nimittäin uusi viesti. " Ootko jossain aineissa kun et vastaa viestiin? Ootko taas poltellut?? ...oon vaan huolissani... "

Vanha kunnon "Ne kaikki tappaa" -asenne.

30.8.2008

" Ne kaikki tappaa. "

Zorro tiivisti Joelin ajatusmaailman aika osuvasti. Eilen taas jättimäiset raivarit kun mun taskusta putosi rislapaketti, jonka kannesta oli revitty tippi. Oon kai jotenkin "kieroonkasvanut" niinkuin arvon poikaystäväni mua nimittää, mutta en jotenkin vaan PYSTY ymmärtämään miten tässä iässä voi suuttua niin paljon siitä että toinen pajauttaa, kun vielä kyseessä on ihminen joka itse vetää pullon-kaksi viinaa lähes joka perjantai ja se nyt on paljon haitallisempaa kaikin mahdollisin tavoin kuin se että minä pajat tai parit... helvetti...

Niin ja todellakin "arvon poikaystävä", Joel puhuu musta nyt sen tyttöystävänä.

Kuitenkin kertomatta kellekään missä asun, mitä teen. Mitä olen.

"Maura oli vaan juonut vähän liikaa", kun olin baarissa umpisavuissa. Ja sen jälkeen kahden tunnin puhe siitä etten enää ikinä saa näyttäytyä sen kavereille niin selvästi pilvessä.

Mun pitää joka päivä meikata ja olla kunnollinen että kelpaan. Ei puhettakaan paripäiväisestä kevyestä kenttäpilvestä. Ei missään nimessä, siihenhän voi tulla vaikka riippuvaiseksi.

Ja onko vähän typerää nillittää tästä aiheesta? Millainen ihminen oikeasti nillittää siitä ettei ihana, romanttinen, hellä ja huolehtiva poikaystävänsä anna käyttää huumeita..? Onko mun käsitykseni täydellisestä suhteesta suhde, missä saan poltella kamaa?

Mitä enemmän Joel on ihana ja semmoinen johon kuka tahansa voisi ihastua, sitä enemmän mua ahdistaa. Siinä on niin vähän Joonasta, niin vähän sitä avomielisyyttä, boheemiutta ja lapsekkuutta. Ei se kyllä tappele samaan tapaan kuin Joonas, mutta mielummin sitä tavaroiden paiskomista ynnä muuta tervettä kuin että se yrittää tehdä musta parikymppisenä täydellistä vaimoa itselleen...

Kitkuttaisi savut ihan kuninkaallisesti.

Ahdistaa olla Joelin seurassa selvä, tosin mua ahdistaa olla sen seurassa pihallakin.

Joonaksen seurassa sain olla sekaisin.

Istuin kaikessa rauhassa yksin nurkkapöydässä uuden, raikkaan ja viileän maitodrinkin kanssa, kun...

- Oon kiertänyt koko mestan kolmesti ja täytyy tulla sanomaan että sulla on paikan seksikkäin mekko ja kauneimmat silmät.

Jos olisin ollut selvinpäin, puhuja olisi ollut musta vaan lähinnä lähemmäs kolmekymppinen, ruma, lihava, karvainen hevimies jolla oli pari yksinkertaista mustaharmaata tatuointia käsivarsissaan. Sillä hetkellä vallinneessa sekavuustilassa tämä Mikko-niminen herrasmies kuitenkin näytti päässäni suhteellisen varmalta keinolta saada lisää juomista ja ehkä jopa mahdollisesti seksiä, joten aloin juttusille.

Taisin nähdä Petran ja Maijun nopeasti narikalla kun vähemmän edustavan näköisenä roikuin Mikon käsipuolessa ja nuolin sen korvaa. Taksilla sen kämpille, yritin matkalla seurata maisemia jotta seuraavana päivänä osaisin suunnistaa bussipysäkille, mutta pimeydestä johtuen en hahmottanut sijainnista muuta kuin kaupunginosan.

Mikon kämppä oli sen verran rähjäisen ja likaisen oloinen että vaistosin heti etten ollut taaskaan onnistunut pokaamaan baarista miestä joka ei käyttäisi mitään laitonta.

- Ei kai sua haittaa jos poltan vähän pilveä tässä...?

Kysymys oli niin huvittava kuulla että repesin nauramaan.

- Vaan siinä tapauksessa jos et tarjoa mulle.

- Ei jumalauta...

- Ei siis oo mikään pakko, et jos on vähän ni voin olla ilmankin...

- En mä sitä, mulla vaan alko just seisoa ku on vaan niin seksikästä jos nainen polttaa pilveä...

En ollut myöskään onnistunut pääsemään vanhasta tavastani pokata baarista idiootteja...

Päässä jomotti ja koska kello oli puoli kuusi aamulla, arvelin etten ollut ehtinyt nukkua kovin montaa tuntia. Viimeisissä muistikuvissani istuin sohvalla piippu kädessä.

                      Reidet ja alavatsa olivat limaiset, ilmeisesti siis olin onnistunut sentään saamaan munaa, kovin ikävää etten vaan muistanut koko tapahtumasta mitään.

Mikko kuorsasi mahallaan, naama tyynyssä tavalla joka näytti melkein hengenvaaralliselta.

Nousin, keräilin vaatteeni ja hiivin ulos makuuhuoneesta. Eteisessä päälleni pukiessa panin merkille ettei vaatteiden kosketus iholla tuntunut aivan täysin normaalilta, ja kun asiaa tarkemmin ajattelin, myös seinät väreilivät totuttua enemmän ja lattia tuntui käsittämättömän pehmeältä.

                      Päättelin syöneeni jotain psykedeeliä vain vähän ennen nukahtamistani. Hieno ilta.

Ulkona soitin Jerille ja yritin epätoivoisesti sössöttää olinpaikkaani. Lopulta löysin Siwan jonka pihalta Jeri tuli mut hakemaan. Se raahasi nuutuneen olemukseni huoltoasemalle tokenemiskahveille ja tiedusteli pitäisikö sen toimittaa mut katkaisuun.

Kotiin päästyäni nukuin ja voin pahoin koko loppupäivän. Jeremias kävi välillä huoneeni ovella irvistelemässä osaaottavasti. Launo tuli kylään ja pojan lähtivät baarikierrokselle.

Keittelin kahvia sunnuntaiaamuyönä kolmelta kun ne tulivat takaisin ja hehkuttivat illan olleen "onnistunein pitkään aikaan".

Lukittauduin moneksi päiväksi huoneeseeni, en jaksanut käydä salilla, en vastannut puhelimeen ja hävetti. Joel soitteli Jeremiakselle ja kyseli olinko kunnossa.

Eräs yö valvottuani ja pössyteltyäni vuorokauden putkeen Zorron ja Jeremiaksen kanssa, satuin vilkaisemaan peiliin ja olin purskahtaa itkuun.

- Pojat, ulvoin. Zorro ja Jeremias nytkäyttivät päitään laiskasti. - Mä näytän ihan narkkarilta.

Jeremias ei sanonut mitään, Zorro pärskähti.

- Kuis nyt noin? se kysyi.

- Kato nyt mua, ölisin. - Kalpea laiha tyttö mustat hiukset sekaisin, kolme päivää vanhat kajalit silmissä, typerä tyhjä katse, päällään kämppiksensä liian suuri college-paita ja raidalliset bokserit.

Zorro hymähti uudestaan.

- Eiköhän toi vois olla ihan kenen tahansa perus-habitus neljältä yöllä omassa kodissaan...

Masennuin niin että päädyin yömyssyjen jälkeen lähettämään Joonaksen numeroon tekstiviestin: " Tule mun luokse, mä en kestä tätä, ilman sua tää on täyttä paskaa. " Hämmästyin kovasti kun tekstari meni kuin menikin perille. Vielä enemmän hämmästyin kun vartin päästä tuli vastaus: " Älä enää tekstaa tähän numeroon. Helmi. "

Lähetin vihaisen vastausviestin ettei sillä ämmällä ollut mitään oikeutta lukea toisen ihmisen viestejä.

                      Helmi vastasi että mä en tiennyt mistään mitään ja että mun pitäisi pitää turpani kiinni koska olin vitun typerä narkkarilesbohuora.

Unetonta yötä seuranneena aamuna soitin Tanelle ja pyysin sitä kertomaan kaiken tietämänsä tästä Helmistä, se kuitenkin viimeaikoina oli jutellut eniten Joonaksen kanssa. Tane sanoi että tahtoi jutella kanssani kasvotusten ja että tulisi käymään.

                      Tanea odotellessa jaksoin jopa tiskata ja keittää kahvia. En edes kyennyt muistamaan milloin viimeksi olin ollut siihen aikaan arkiaamusta hereillä juomassa kahvia. Jeremias ärisi olohuoneesta jotain kolistelemisesta, yritti epätoivoisesti nukahtaa uudelleen mutta laahusti sitten bokserisillaan keittiöön kärttyisen näköisenä punainen kiharapehko takussa.

- Saanut ja sen takia valvonut koko yön vai masentunut ja sen takia valvonut? se tiedusteli ja suki kiharoitaan.

- Vittuuntunut, ilmoitin arvokkaasti kuin olisi hienokin juttu valvoa koko yö vitutuksen kourissa. - Haluun ottaa siitä Helmistä selvää.

- Kuka Helmi? Jeremias ihmetteli.

- Se muija jonka kanssa Joonas pyörii, murisin.

- Huoh, päättäisit jo että haluatko tapailla "hyviä miehiä" vai saada Joonaksen takaisin vai mitä sä oikein suunnittelet? Jeremias puuskahti.

- Mä oon nainen, mulla on oikeus olla hankala, jupisin. Ovikello soi.

- Homo sä oot, Jeremias hörähti ja meni avaamaan oven. - Me ei osteta mitään.

- Hörö hörö, Tane totesi reippaillessaan keittiöön mukanaan kaksi kauppakassia. - Rahapäivä, ajattelin tuoda teille vähän maitoa, pastaa ja leipää kun te silloin kerran toitte mulle.

- Ihanaa, kiitti, hymyilin.

- Toitko salamia? Jeremias hihkaisi.

- En mä nyt mikään miljonääri ole, Tane ärähti ja alkoi latoa maitoja jääkaappiin. - Maura, onko tota kahvia vielä?

- Siellä on pisara, vastasin. Tane istui mua vastapäätä ja sekoitteli kahviaan, minä sekoittelin omaani, Jeremias seisoi oviaukossa kysyvänä.

- Ah, okei, ymmärsin, henkilökohtainen asia, Jeremias mutisi ja meni olohuoneeseen katsomaan telkkaria.

- Ei kai tää mikään noin vakava asia ole? ihmettelin.

- En vaan tiedä miten tän sanoisin, Tane puuskahti. - Musta tuntuu että Joonas ja Helmi on enemmän kuin vain kavereita. Mut varmasti en mene sanomaan mitään.

- Ei mua kiinnosta, jupisin.

- Kyllä sua kiinnostaa, Tane analysoi. - Te olitte kuitenkin sen verran kauan yhdessä ja se ero oli sen verran kirvelevä.

- Älä terapioi mua, murisin.

- Se on vaan kamalan nuoren näköinen se tyttö..., Tane pohti. - Näyttää kuusitoista-seitsemäntoistavuotiaalta.

- Sanotko sä nyt että Joonaksesta on tullut joku hemmetin kehdonryöstäjä? ulvahdin.

- En ja just sitä yritänkin sanoa, Tane totesi. - Kun Joonas ei ole koskaan ollut semmoinen. Ei sitä ole kiinnostanut nuoremmat tytöt. Jos se johonkin on ihastunut niin juuri sunkaltaiseen vanhempaan, poikamaiseen, ronskiin, räväkkään naiseen.

- No olipas ylistystä, mutisin.

- Ei Joonas vaan tykkää semmoisista, Tane meuhkasi.

- Ootko sä vetänyt piriä vai miksi sä vaahtoat? haukottelin.

- No itseasiassa mutta se nyt ei liity tähän asiaan mitenkään. Pointti oli se että aion ottaa siitä tytöstä selvää.

- Oliko tossa siis kaikki mitä tiedät? Ton takia tulit tänne asti?

- Ja katsomaan sua kun susta ei ole kuulunut.

- Olen viettänyt eristynyttä elämää, totesin. - Voisin käydä suihkussa.

Suihkussa liotessani tajusin että olin muutaman viime päivän ajan vain pyöriskellyt häpeässä ja pössytellyt. Huoneeni oli hautautumassa tupakantuhkaan. Olinkohan edes pessyt hampaitani överikänni-iltani jälkeen?

                      Sillä hetkellä muistin miten ihanan puhdistavalta tuntui pitkä kuuma suihku muutaman päivän rappion ja kuosailun jälkeen. Pöhnäinen väsynyt pääni selkeni hitusen.

                      Suihkun jälkeen kävin pitkästä aikaa parvekkeella tupakalla. Haistelin aamuista lokakuun ilmaa, pilvet näyttivät siltä että parin tunnin päästä sataisi. Keräsin rohkeutta soittaa Joelille. Loppujenlopuksi ei se meidän riitamme niin vakava ollut eikä sen koskaan tarvitsisi tietää mitään Mikosta. Ja loppujenlopuksi mitä sitten vaikka tietäisi, ei me seurusteltu.

- Katos, osaahan se käyttää puhelinta.

- Joo sori hei, ollut vähän vaikeaa... Haluutko tulla käymään?

- Suostutko käymään huumeseuloissa?

Menin hiljaiseksi. Mikä vitun kysymys toi oli?

- Mitä? parahdin.

- Niin että suostutko sä käymään huumeseulassa? Joel toisti.

- Mimmoinen vitun vaatimus toi nyt on? ärähdin. - Etkö sä luota muhun? Ja toiseksikin, mitä vittua se sulle edes kuuluu olenko pössytellyt vai en?

- Itse asiassa en pahemmin luota suhun, Joel totesi. - Ja lupasit parantaa tapasi. Haluan vaan tietää että kuinka paljon sun lupauksiin voi luottaa.

- Haista paska, ärähdin ja katkaisin puhelun.

Illalla kieltäydyin savuista ja Jeremias meni olkiaan kohauttaen toiseen huoneeseen tarjoamaan niitä Zorrolle. Istuin keittiössä, luin Stephen Kingiä ja pyörittelin sätkiä ja poltin niitä hurjaa tahtia.

                      Joel lähetteli tekstiviestejä joissa pyyteli anteeksi sitä ettei se pysty ymmärtämään ja sulattamaan mun elämäntapaani ja vakuutteli kovasti että mä olin sille erityinen ihminen ja että se oli vaan huolissaan musta.

Lokakuun alussa Mona pääsi pois osastolta ja tuli siitä seuraavana päivänä käymään mukanaan pussillinen sieniä ja se kehotti meitä nauttimaan syksyn todennäköisesti viimeisistä vaivalla poimituista kaunokaisista.

                      Sinä iltana retkotettiin sen ja Jeremiaksen kanssa olohuoneessa aamukahteen musiikkia kuunnellen ja höpötellen. Halailin ystäviäni pupillit laajenneina, hieroin poskeani Monan poskea vasten, niinä yön tunteina elämä oli mallillaan.

Seuraavana aamuna olin nakertamassa nälkääni kylmiä pizzanreunoja, kun ovikello soi ja se mallikkuus katosikin sitten sen sileän tien.