5,5.luku

(älkää kysykö miksi tää on luku 5,5 eikä 6, mina ei tieta sita)

Askel 5,5:  ... ja jos se ei ole tarpeeksi paskaa, tee siitä ääripaskaa

Joel oli semisöpö kaulaliinapoika joka näytti taideopiskelijalta mutta todellisuudessa oli kiinnostunut autoista ja moottoripyöristä.

Ja vaikka naisvoittoisesta kaveripiiristä ja ulkonäöstä olisi voinut muuta päätellä, se ei ollut tippaakaan neitimäinen.

Se harrasti miekkailua ja jousiammuntaa, kävi säännöllisesti salilla, ryyppäsi kuin mies ja tykkäsi saunoa ja tapella.

Se valloitti sekä mun että Monan sydämen tullessaan seiskaluokalla kaverin neljätoistavuotisbileissä siiderikänneissä typerässä pottakampauksessaan ja hammasraudoissaan kysymään meiltä:

- Ootteko te kaks semmosia lesboja?

Joel oli ysille jämähtänyt typerä kuusitoistavuotias pelle.

...silti (tai juuri siksi) se oli niin ihana.

Pussailin Joelin kanssa aikani ja menin sen jälkeen Monan kanssa hihittelemään vessaan.

Sen jälkeen se oli satunnaisesti putkahdellut elämääni, milloin olen erittäin viinahuuruisen illan jälkeen löytänyt itseni sen kanssa alasti faijani poreammeesta Savonlinnasta, milloin tietämättäni ketä lyön, lyönyt sen uutta tyttöystävää baarissa tuopilla päähän, toisinaan olen sammunut niiden taloyhtiön pyöräkellariin, nukkunut sen faijan omistaman autokorjaamon roskiksessa, kostoksi murtautunut sen porukoiden kesämökille ja varastanut sieltä telkkarin...

Siitä huolimatta (tai juuri siksi) Joel oli innoissaan kun tavattiin pitkästä aikaa.

Se halasi ja maksoi mulle kahvin ja suklaaleivoksen.

- Mut mikä sun silmäkulmaan on käynyt?

Kuvittelin laittaneeni sen verran puuteria ettei hämärä mustelma näkyisi silmäkulmassani. Viinakänninen Pinkki typerän väittelyn seurauksena heitti mua tennispallolla.

- Huvittaisiko lähteä kaljalle tän jälkeen? Pojat veteli kämpillä korjaussarjaa ja alkoi tehdä mieli tissutella.

Loistava puheenaiheenvaihdos...

- Ketäs teillä oli?

- No nää perus. Vili, Jeremias, Pinkki, Tane...

- Eli teille me ei ainakaan mennä.

Joel virnisti ja totesi että kaljalle meneminen vois olla kiva idea.

On pirun lämmin. Kuuma, hiki virtaa.

Paneskelen Joelia silloin tällöin. Jeremias näyttää vittuuntuneelta joka aamu kun se löytää sen aamiaispöydästä. Pinkki tuhahtelee ja toteaa että olen idiootti.

" Sullahan on vieläkin kihlasormus sormessa. "

Niin on.

Käytän paljon hajuvettä ja karkailen välillä savuille Monan kanssa. Semmoinen esittäminen ahdistaa. Joonaksen kanssa ei koskaan tarvinnut karkailla tai peitellä sitä että oli ihan umpisekaisin.

Sai kirjoittaa hulluna ja puhua maanisia ilman että katsotaan omituisesti.

Joonas on ollut puoli vuotta poissa, luulin päässeeni yli ja rakastuneeni Joeliin.

Paskat minä rakastan. Me vaan pannaan.

Klo 19:25 Yhdet kaljat, vaivaantunutta shit-chattia, ihan kuin kumpaakaan muka oikeasti kiinnostaisi opiskeliko toinen nykyään vai oliko töissä tai että oliko toinen nähnyt sitä tätä tai tuota vähään aikaan.

Klo 19:45: Kolmannet pitkät tuopit, juttu alkoi luistaa jo luontevasti.

20:00: Mulla viides tuoppi ja ensimmäinen viski, Joelilla kolmas viski ja tuopeissa olin jo seonnut laskussa, istuttiin vierekkäin ja uusia lähtiessämme hakemaan käveltiin käsi kädessä.

Kahdeksan jälkeen en enää katsonut kelloon, törmättiin Joelin tuttuihin jotka yllyttivät mua juomaan kilpaa niiden kanssa tarjoten mulle kiitettävää tahtia. Pilkku tuli, yksi Joelin kavereista, joka oli niin hemmetin tutun näköinen, sanoi että lähdetään niille jatkoille.

                      Vasta kämpillä tajusin mistä jannun tunsin. Se oli Jeremiaksen kaveri, pienen luokan kotikasvattelija, oltiin joskus käyty polttelemassa sen luona. Se tottakai onnistui houkuttelemaan mut kulman taakse salasätkälle ja tottakai Joel sattui paikalle juuri sillä hetkellä eikä se näyttänyt kovin iloista naamaa. Totesin mielessäni että mitä sitten, ei me seurustella ja kiskaisin uuden suhteellisen isohkon satsin sen silmien alla.

Joel kuitenkin otti mut luokseen yöksi ja piti mulle itkuista valistussaarnaa huumeiden vaaroista ja sanoi ettei halua katsella mua niissä tiloissa eikä varsinkaan tekemässä sitä.

- Se on sama ku joutuisin katsomaan että sä piikität... ethän sä piikitä?!

- Ei taida olla ihan sama juttu ja en, en piikitä, mutisin. Sen jälkeen vakuuttelin että mun seniltainen sekavuustila johtui lähinnä runsaasta alkoholinnauttimisesta ja että kyllä, toki, parantaisin tapani. - Mä tykkään susta niin paljon että kaikki savut kalpenee...

Joel hymyili humalaisen lempeästi, halasi täysin varoittamatta ja pussasi otsalle. - Mä oon aina uskonut että kyllä sä olet paljon muutakin kuin joku likainen narkkari...

Muutaman minuutin sisään kuultiin kaksi niin totaalista emävalhetta että ei kai sen korjaamiseksi voinut enää tehdä muuta kuin alkaa kielisuudella kiihkeästi ja kaatua päällekkäin olohuoneen pöydälle ja siinä ohessa hajottaa pöytälamppu.

Seuraavana aamuna bussipysäkille taapertaessani mietin, miksi olin laittautunut ennen treffejäni. Lopputulos oli kuitenkin sama: tukka oli sekaisin, kajaali poskilla, korvakorut hukassa, sänki sääressä, suussa paha maku ja haisin paskalta. Mummelit bussissa katsoivat paheksuvasti mun "reissussa rähjääntynyt" -lookiani, bussikuski virnuili, lapset osoittelivat ja jupit haukkuivat.

Olin kovin yllättynyt kun kotiin tullessani löysin Monan keittiöstä tupakoimassa Jeremiaksen kylpytakki päällä.

- Huomenta kaunokainen, Mona virnuili.

- Miks sulla on Jeremiaksen kylpytakki? ihmettelin. - Ootko sä pannut sitä?

- Joo ja mä oon niin peto sängyssä että kiitoksena Jeremias lahjoitti mulle lempiaamutakkinsa, Mona naurahti. - Heräsin sen kanssa teidän saunasta ja siellä ei ollut muita vaatteita kuin tämä.

- Ootko sä pannut Jeremiasta meidän taloyhtiön saunassa? kiljaisin. Sitten mietin hetken, raks, raks, raks. - Nukkuuko Jeremias alasti meidän taloyhtiön saunassa?!

- Jep, Mona virnisti ja haukotteli. - No, miten ilta meni? Me päädyttiin Jeremiaksen kaverille polttamaan turkkilaista hasista ja jotain taivaallisen ärjyä salviaa.

- Miksen mä ollut mukana, mutisin. - Mulla oli vaan änkyräkännit ja lannoitteen makuista heinää.

- Mites ne savuttomat treffit? Mona irvisti. - Eikai ne vaan päättyneet siihen että menit sänkyyn sen veljen kanssa niinkuin...

- Joo, en, älä kertaa, jupisin. - Onks täällä kahvia?

Mona nyökkäsi kohti kahvinkeitintä, pannu oli täynnä Monan pirullisen vahvaksi keittämää mustaa myrkkyä.

Olohuoneessa joku ulisi unissaan.

- Älä vaan sano että Vili jäi taas tänne yöksi, mutisin.

- Okei, voin olla huomauttamatta että Vili koisaa tällä hetkellä, taas kerran, teidän sohvalla ja oli muuten eilen semmoisessa töötissä ettei se ihan heti herää, Mona totesi. - Ja jostain syystä Pinkki halusi nukkua parvekkeella.

Hekottelin laiskasti ja ryystin kahvia.

- Ei onneksi vituta yhtään että jopa Vili poltteli salviaa samaan aikaan kun meikäläinen kännissä kiskoi paskanmakuista lehteä sätkästä..., haukottelin.

                       Mona virnisti ja venytteli raukeasti ja samalla kylpytakki avautui ja toinen lävistetty nänni pilkahti.

- Ootsä kans, alasti kämpässä joka on täynnä äijiä, hekottelin.

- Tuntuuko susta koskaan että me kaks ei olla niille ämmiä vaan kaks sukupuoletonta neutria? Mona tiedusteli. - Hyviä jätkiä joilla on tissit?

- Niillä joilla on, nurisin ja katsoin omaa bodattua etumustani jossa olevat rinnat, jos niitä omituisia litteitä lihasmöykkyjä saattoi rinnoiksi kutsua, olivat sydäntäsärkevän pikkuiset. Pinkilläkin oli isommat tissit kuin mulla ja sain kuulla siitä usein.

- No mutta pointtina ei ollut ahdistua tisseistä, Mona hymähti. - Vaan se etten ole oikeasti pitkään aikaan tuntenut olevani nainen.

- Ootko sä puutteessa? virnuilin.

- Perkeleen vatipää, Mona nauroi ja tiukensi sitten kylpytakin vyötä kuullessaan ovikellon soivan. Kello soi uudestaan. Ja uudestaan.

- Ootatko sä vieraita? Mona kysyi ja näytti huolestuneelta. Yleissääntö oli ettei ovea saanut avata kellekään joka ei soittanut etukäteen ilmoittaakseen tulostaan. Hipsin varpaillani eteiseen, kello soi lakkaamatta.

- Avatkaa saatana!!

Huokaistiin molemmat helpotuksesta kun Jeremias karjui oven takana ja hakkasi sitä. Avasin oven ja Jeremias kirmasi sisään syntymäasussaan.

                      - Tiedättekö ämmät että oli helvetin kiva herätä vieraisen rapun saunasta. Alasti. Ilman avaimia. Kiertää sisäpihan kautta tähän rappuun. Törmätä siihen mukavaan alakerran mummoon joka aina tuo oreganoa pyytämättä, ei tuo varmasti enää. Ja siihen hiton hyvännäköiseen essotyttöön kolmoskerroksesta, se puhisi. - Mona, helvetin hauska pila.

- Ole hyvä, Mona virnisti herttaisesti. - Kahvia?

Mona lähti kotiin nukkumaan melko pian Jeremiaksen saavuttua, Vili saatiin potkittua pellolle vasta viiden jälkeen iltapäivällä. Pojan lähdettyä Jeremias keitti kahvia ja teki jotain omituista, alkoi udella treffeistä. Käytiin jotain kahvipöytäkeskustelua niinkuin normaalit ihmiset konsanaan. Se sanoi että olin idiootti kun olin pannut Joelia sen jälkeen kun se oli selkeästi yrittänyt muuttaa mua. Ja että mun olisi mieluummin pitänyt panna sitä kasvinkasvattajaa.

- Te miehet, te miehet, murisin.

- Paraskin puhuja, Jeremias heitti. - Tapaattekos uudelleen?

- En tiedä, tunnustin. - Se taitaa olla oikeasti niin että hyvä mies on aina hyvä mies.

- Niinpä niin, Jeremias puuskahti. Sillä itsellään oli mennyt monta kertaa tytön kanssa poikki pössyttelyn takia. - Tahdotko savut?

Yöllä polttelin iltajointtia sängyssä, kirjoittelin irtonaisia lauseita paperille. Ulkona satoi, oli kesää ikävä. Oli ikävä ihmisiä, kesäromansseja.

Kesä 2003, lämmin, Pauliina.

                      Kuusitoistavuotias gootti-Maura ja se tunne kun on tärkeä, kun istuu itseään vanhemman tyttöystävänsä autossa, polttaa punaista Marlboroa, on ihan vitun tärkeä ja aikuinen, muttei kuitenkaan tiedä mistään mitään.

                      Pauliina käyttää ekstaasia, minusta se on pelottavaa, en uskalla kokeilla, en ymmärrä mikä siinä viehättää.

                      Miten hyvältä tuntui kun rakas puhui mut sisälle reiveihin Tampereella. Kaikki on täydellistä ja ihanaa, mennään isona naimisiin.

Mutta sitten se alkoi flippailla. Sain ensimmäisen konkreettisen osoitukseni huumeiden vaarallisuudesta. Se kävi psykoosin partaalla, ei uskaltanut poistua kotoaan, epäili mua pettämisestä, soitti mulle keskellä yötä taksin Helsinkiin ja maksoi sen eikä päästänyt lähtemään moneen päivään.

                      Koulu kärsi. Se alkoi uhkaavaksi. Uhkaili itsemurhalla, uhkaili satuttaa mua, läpsi, syytteli, epäili. Oli helvetin pelottava. Lopulta uskalsin avautua siitä Jerille joka rohkaisi mua jättämään sen.

" Ei aikuinen nainen voi olla noin riippuvainen teinitytöstä. "

Viimeksi kuulin Pauliinasta vuonna 2006 muistaakseni. Silloin se oli suljetulla ja sähköpostilla pyysi anteeksi kaikkea sitä mitä se oli mulle tehnyt. En vastannut viestiin mitään, vielä vuosienkin jälkeen se ihminen herätti muistoja vaan pelosta.

Kesä 2004, hiostava. Ja yksi mua kymmenen vuotta vanhempi motoristiheebo.

Jostain syystä oltiin päätetty järjestää kaverin vanhempien maatilalla oikein kunnon vanhanajan juhannustanssit, tytöillä oli mekot ja letit, pojilla silinterit, tanssittiin haitarimusiikin tahdissa ja oltiin törkeän humalassa. Ja se kaveri istumassa aurinkolasit päässä, ilman paitaa, nahkahousut jalassaan heinäpaalilla, kullanvaalea pitkä tukka takussa Karhu-tölkki kourassaan oli jotain niin upeaa ja idyllistä että näin suureksi ja tärkeäksi tehtäväkseni huutaa isoon ääneen:

- Vau, toihan on ku maisemakortti Pyhtäältä!

Jolloin kaveri nousi heinäpaaliltaan, otti aurinkolasit päästään ja tuijotti mua epäuskoisen näköisenä sanoen:

- Väitätkö sä että mä näytän pyhtääläiseltä?

                      Jolloin syntyi käsikähmää ja rähinää typerästä ikivanhasta paikkakuntakiistasta ajalta jolloin kukaan meistä ei ollut edes syntynyt, kotkalaiset rähisivät pyhtääläisille, mutta pian kotkalaiset jakaantuivat kotkalaisiin ja kymiläisiin jotka alkoivat torailla keskenään, Jeremiasta haukuttiin viikingiksi koska se oli niin punainen mistä se vallan innostui ja askarteli jeesusteipistä, hedelmäkorista ja banaaneista itselleen viinkinkikypärän, jolloin joukosta löytyi yksi turkulainen josta kukaan ei tykännyt.  Mikä johti siihen että pojat alkoivat haukkua toistensa isiä ja isoisiä, joukosta löydettiin kaksi venäläistä jotka lähetettiin armotta saunan taakse (juomapelin jälkeen änkyräkännissä oksentamaan nääs). Kotkalaisista alkoi erottua Karhuvuoren jengi jotka ehdottivat että kiista ratkaistaisiin puukkohipalla. Tähän venäläiset ehdottivat shotinkumoamiskilpailua, pyhtääläiset puunkanto-ottelua, kymiläiset rallikilpailua kännissä, kotkalaiset kyykkäyskisaa, turkulainen ei sanonut mitään, saksalainen vaihto-oppilas sanoi "what the fuck?" ja porukan ainoat ihmiset eli minä ja Launo savolaisina ehdottivat turpien tukkimista ja kaljan kittaamista.

- Oot muuten helvetin hyvä vittuilemaan noin pieneksi tytöksi, nahkahousumies tuli kertomaan mulle kun pieni maailmansota oli rauhoittunut. Se tarjosi mulle viskiä ja Norttia ja loppuillasta äärimmäisen kornin reissun heinälatoon. Vaihdettiin puhelinnumeroita ja se lupasi soitella, ja soittelikin parin päivän päästä.

                      Mutsi oli kauhuissaan kun melkein kolmekymppinen pitkätukka ajelutti sen seitsemäntoistakesäistä tytärtä moottoripyörällä ympäri kuntaa ja naapurikuntia. Minä olin puoliksi vahingoniloinen kuullessani jälkeenpäin että samaan aikaan Mona sai siltä vain autokyytejä. Ja takapenkkiseksiä. Ja angiinan ja klamydian.

Puolittain viattomat nuoruusmuistot valuivat silmieni editse, yhtäkkiä aivot naksahtivat pikakelaukselle ja pysähtyivät kesään 2007.

Joonas.

Yhteinen koti, kihlat, vakavissamme häistä käydyt keskustelut..

Yksi kesäaamu kävelylenkillä ollessamme rakasteltiin spontaanisti hiekkarannalla, ne monet kerrat kun se rämpytti mulle kitaraa josta puuttui yksi kieli samalla kun imeskeli sätkää...

Meidän ihana vuokrattu rivitaloasunto missä oli iso varjoisa takapiha, meillä oli jopa Olvi -niminen dalmatialainen.

Joonas vaatimalla vaati että linnareissunsa ajaksi annan sen äitinsä huolehdittavaksi ja sen jälkeen en ollut Olvia nähnyt.

Mukavaksi tarkoitettu pilvimietiskely ja -kirjoittelu otti ikävän suunnan, itketti kun muistelin Joonasta ja Olvia, sitten ajatukseni siirtyivät vuoden eteenpäin uuteen takaumaan.

Kesä 2008

Kun täytin kaksikymmentäyksi, sain Jeremiakselta lahjaksi ilmakiväärin.

Kuulemma siksi että näytin hyvältä aseen kanssa, mutta tuliasetta mulle ei uskaltaisi antaa. Niinpä se oli ilmakivääri. Vanha, ruosteinen ilmakivääri.

On kostea heinäkuun alun aamuyö. Tänä kesänä tämä yö tuntuu vaan ahdistavalta, ahdistavaa kun ei ole Joonasta jakamassa sitä, ahdistavaa kun tämän kaiken joputuu kokemaan yksin.

Pistin rasiallisen kuteja läheiseen omenapuuhun. Ärsytti. Kuvittelin jokaiseen omenaan Joonaksen äidin kasvot.

Vastapäisessä talossa asuu vitun ärsyttävä keski-ikäinen ämmä joka on jokseenkin Joonaksen äidin näköinen. Seisoin tuuletusparvekkeella ja ihan huvin vuoksi tähtäilin sen keittiön ikkunasta sisään. Ämmäparka ei tiennyt miten lähellä oli se kun sitä olisi sattunut.