20. luku

- Se näyttäis taas olevan jonkin verran tajuissaan.

Avasin silmät, niitä särki, mun koko kehoa särki joka paikkaan aivan helvetisti. Päässä hakkasi, sydän hakkasi, joka ikinen suoni mun kehossa tykytti ja aiheutti kipua.
Tuijotin valkoista kattoa, makasin pehmeällä sohvalla vaaleanvihreän viltin alla. Mulla oli edelleen päälläni Lindan horovaatteet ja mulla ei ollut aavistustakaan missä vitussa olin.

- Maura, mikä olo?

Mona.

- Miten mä oon tänne päätynyt...

Tajusin että puhuminenkin sattui, mun kurkku oli kuiva ja kipeä, mua palelsi.

- Toi on varmaan kuudes kerta kun kysyt ton. Mutta edelleen. Hain sut neljä päivää sitten linja-autoasemalta ja sä olit törkeän kän.. pil.. no okei, en tiedä mitä sä olit vetänyt mutta en koko huumehuuruisen elämäni aikana oo nähnyt niin sekaisin olevaa ihmistä.

- Oonko mä nukkunut neljä päivää?

- Puoltoista sä nukuit, sit oot ollut välillä nuokkumassa ihan saatanan sekavana. Tarjottiin sulle savuja et pystyisit nukahtamaan, ja tiedätkö et sä oot laihtunut varmaan kymmenen kiloa siitä ku näin sut viimeksi pari viikkoa sitten.

Käsivarsi tuntui puutuvan, samalla kuitenkin tuntui repivää, raastavaa, sykkivää kipua. Hermosärkyä. Joskus penskana joku nuori sairaanhoitaja oli tökännyt mua verikoetta ottaessa hermoon ja silloinkin mulla oli samanlaista hermosärkyä... kyynärtaipeessa?

Käänsin salamana katseeni kohti oikeaa särkevää kättäni ja meinasin oksentaa, mustelmia, paiseita, vittu, vittu, voi vitun vitun vittu.....

Reikiä.

- Niin. Sä et vastannut kertaakaan kun kysyttiin noista, Mona sanoi ja tuijotti mua vakavana.
- Mitä...vittua? parahdin.
- Se mekin haluttas tietää, Zorro totesi. - Tätä on varmaan täysin turha kysyä koska vastaus on ilmiselvä mutta kysyn koska mua kiinnostaa että kenen kanssa, mitä ja ennen kaikkea miksi? Maura Mäkipaakka, ootko sä vetänyt suoneen?

" Maura Mäkipaakko, ootko sä vetänyt suoneen? "


Semmoista kysymystä ei kenenkään, koskaan, pitänyt esittää. Semmoista mahdollisuutta ei pitänyt olla. Ei koskaan, ei ikinä.


Jossain ylä- ja ala-asteen välissä kokeilin ekaa kertaa pilveä. Neljätoistavuotiaana mulla oli jo paikkoja mistä saatoin käydä itse hakemassa. Rippikoulun käytyäni se alkoi olla päivittäistä. Oli välissä taukoja, jopa kuukausia jolloin en polttanut. Se oli mulle tapa rentoutua, rauhoittua, joskus se toimi unilääkkeenä, se oli vaan... hyvä.
Kaveripiiri poltteli, se toi meitä yhteen, oli rento meininki, jengi leijaili, toisinaan sananvaihto ja läpänheitto oli yhtä eeppistä notkeaa verbaaliakrobatiaa, oli hauskaa.


Mutta ei pitänyt olla koskaan mitään muuta.
Olin nuori ja utelias, tottakai satunnaisesti tuli jotain muuta. Olin ihan liian nuori kun otin happoa ekan kerran, mutta tiesin että se oli harvinaisuutta tässä kaupungissa ja halusin kokeilla kun kerran oli tarjolla.
Jeremiaksen idioottikavereiden kanssa impattiin butaania pari kertaa.
Jotain pikkuhurjaa paskaa.


Olin täysi-ikäinen tai ainakin liki kun Monan kanssa kokeiltiin essoja. Ihan vaan pelkästään siitä typerästä syystä että oltiin katsottu niin monta leffaa missä jengi napsi niitä että tultiin uteliaiksi. Luettiin netistä artikkeleita niistä, vaikutuksista, riippuvuusalttiudesta, mahdollisista haittavaikutuksista, tehtiin kunnon taustatutkimuksia ennen kuin tehtiin päätös ostaa molemmille kaksi tablettia joihin oli painettu sydämen kuva.


Kemikaalikokeilut jäi vuosiksi siihen, mutta sitten alkoi ilmaantua kavereille uusia "turvallisia" päihteitä, luonnontuotteita, psykedeelejä. Uskalsin ottaa LSD:tä uudestaan. Tykkäsin. Ei ollut yhtään syksyä jolloin Tanelta, Monalta ja Zorrolta ei olisi löytynyt sieniä.
Ja pilvessä oltiin edelleen, kaikkialla, kaikkien kanssa, kaiken aikaa.


Amfetamiini oli mulle kirosana. En tuominnut mikäli joku tuttavapiirissäni veti sitä, mutta jokainen tiesi, että mulle oli turha tarjota.
Lääkkeiden väärinkäyttö... no, teininä tekee kaikkea tyhmää. Pidin sitä teinien hommana.


Kaikki mun lupaukset itselleni, mun periaatteet, mun koko elämäntyyli ja mun... ELÄMÄ.
Ne kaikki oli silmänräpäyksessä poissa, kuolleet, menneet, kun näin omat piikitetyt käsivarteni.

- Näemmä, oli ainoa sana jonka sain kakistettua vastaukseksi Zorron kysymykseen. - Miks mulla on näin kylmä?
- Sulla on viekkarit, Zorro vastasi. - Piru tietää mistä.

Tärisin. Tunsin kyyneleet jotka puskivat väkisin silmistä.

- Mä en muista mitään, sopersin. - Me oltiin Tampereella, me...
- Ketkä te?! Zorro tivasi. Hätkähdin, sen suusta tuli harvemmin ulos mitään niin aggressiivisesti.
- Ei mitään...

- Maura.
Mona tuli mun viereen istumaan ja silittämään mun päätä.
- Lopeta toi sekoilu. Ja Lindan kanssa pyöriminen. Sillä on nyt vähän kuvioita joista sun kannattaa pysyä kaukana... Mee kotiin, Jeremias on ollu vitun huolissaan. Käy suihkussa ja mee kotiin, mä voin heittää.

Päässä heitti ja huimasi, käänsin vettä niin kuumalle kuin sain, mutta palelu ei loppunut. Kyyristyin kaakelilattialle pieneksi palloksi, itkin, nousin ylös, silmissä pimeni saman tien, hapuilin suihkusaippuaa, löysin sen, kyykistyin uudelleen.
Hinkkasin itseäni saippualla, tajusin että tältä varmaan raiskatuista tuntui kun ne ottivat ensimmäisen suihkunsa tapahtuneen jälkeen.

Himmeään päähäni valui takauma.
Hotellihuoneen suihku. Minä ja Linda.
- Ennenku lähetään sinne klubille ni mul ois sulle jotain tajunnanräjäyttävää.
Kaksi ruiskua.
- Suomen cannonbal.

Värähdin inhosta.
Päässä oli hämäriä muistikuvia monista pistoksista, kuin himmeneviä muistikuvia painajaisista joiden tiesi olevan totta.
Monta muistikuvaa Lindasta äärimmäisen sekavana sopertamassa: " Oho, sori, seuraaval osun... "

Havahduin ajatuksistani kun Mona huhuili oven takaa oonko nukahtanut vai mikä on kun olin kuulemma lojunut puolitoista tuntia suihkussa.

- Mä tarviin vaatteita, totesin kuivatessani itseäni. - Ihan mitä vaan.
Mona ei kysynyt mitään, se tajusi tasan tarkkaan. Voin vaan kuvitella mitä se on kysynyt multa kun se on nähnyt mun hoipertelevan ulos bussista Lindan vaatteissa, se ei varmasti koko meidän parin vuosikymmenen tuntemisen aikana ollut koskaan nähnyt mua pukeutuneena niin.

Sain Zorron bokserit, Monan vanhat lökärit, mustan t-paidan ja Zorron hupparin missä oli lämmin vuori. Näytin taas itseltäni. Mutta en tuntenut olevani enää minä.
Mona puolittain talutti mut autoon ja ajoi mitään sanomatta meidän pihaan.
- Ole nyt kunnolla, se sanoi kun astuin ulos autosta. Ja sen jälkeen se ajoi pois.

Istuin mattotelineelle, huokaisin, yritin selvittää ajatuksiani. Vasta sillä hetkellä tajusin tarkistaa laukkuni, mikä luojan kiitos oli löytynyt Monan ja Zorron eteisestä.
Kaikki oli tallella. Lompakko, pankkikortti, avainnippu, kännykkä. Jopa avaamaton maksiaski punaista Mallua. Kosketin kaulaani, varakassan avain roikkui siinä. Ei se sittenkään niin paha. Ehkä.
Tuijotin rappukäytävän ovea. Sytytin tupakan, vedin pitkät henkoset. Tuntui kuin ovesta olisi huokunut muhun päin jotain negatiivista energiaa, mene pois, et oo tervetullut tänne. Värähdin, kylmät väreet kulkivat päästä varpaisiin ja takaisin.

Samassa pomppasin seisomaan, en välittänyt sumentuvasta näöstäni, lähin kävelemään kohti parkkipaikkaa ja autoa. Avasin oven, tärisevin käsin työnsin avaimen virtalukkoon, sydän takoen peruutin pois parkkipaikalta ja vaan ajoin, tietämättä mihin, mutta mitä kaueammas koti jäi, sitä helpottuneempi fiilis mulla oli.

Pysähdyin ensimmäiselle vastaantulleelle automaatille. Mulla oli tilillä vajaa kuusikymppiä. Ajoin lähimmälle huoltasemalle ja tankkasin tankin täyteen ja jatkoin vaan ajamista. Avasin autoradion mutta suljin sen samantien, musiikki tuntui räjäyttävän pään.

Pysähdyin mutsin talon pihaan. Mitään mistään tajuamatta nousin autosta, kävelin ovelle ja soitin ovikelloa.

Meni hetki ja Jeri tuli avaamaan, ei varmaan tarvinne mainita että se näytti yllättyneeltä.
- Onks mutsi himassa? kähisin. Silmissä sumeni taas.
- Ei, se on kaupassa..., Jeri vastasi melkein kysyvästi. - Sä et näytä oikein hyvinvoivalta. Tuu sisään.

Nojasin Jeriin kun se talutti mut olohuoneen sohvalle. Sain käteeni lasin vettä. Jeri meni keittiöön tekemään mulle voileipää.
- Ootko sä vetänyt jotain? se kysyi.
- Oon..., kuiskasin. - Mä oon vitun kusessa. Mun on kadottava hetkeksi. Mä en voi mennä kotiin... mä en... vaan... voi...
Tajusin itkeväni taas.
- Mitä? Jeri kysyi. Tajusin että nyt se muuttuisi isäpuolesta ja ystävästä päihdetyöntekijäksi.
- Essoja... piriä...
- ...ja pilveä. Ja?
- En tiiä mitä muuta. Mä en muista mitään.
Sitten tajusin kysyä:
- Mikä päivä nyt on?

Päivä oli huhtikuun kahdestoista. Meinasin huutaa ääneen sen kuulleessani. Multa oli kadonnut melkein kaksi viikkoa. Neljä päivää olin ollut Monalla ja Zorrolla mutta entä ne kahdeksan muuta? Mua huimasi, mua oksetti, mua pelotti.
- Mä tarviin rahaa..., kuiskasin. - Mun pitää kadota hetkeksi. Ja mä tarviin rauhottavia.
Jeri näki mun epätoivon, pakokauhun, mitään enempää kysymättä se ojensi mulle viisikymppisen.
- Älä nyt joudu mihinkään vaikeuksiin, se sanoi. Se meni keittiöön ja tuli takaisin mukanaan tulitikkuaski missä oli neljä sinistä tablettia.
- Pameja, älä kysy mistä, älä kysy miksi.
Sitten mutsi tuli kotiin.

- Mitä sä täällä teet? se kivahti.
- Mauralla on vähän huono olo, se tuli hakemaan särkylääkettä..., Jeri selitti, se valehteli mun puolesta.
- Jaa, mutsi tokaisi. - Varmaan niitä opiaattipohjaisia.

Se riitti. Ponnahdin ylös sohvalta, nappasin laukkuni, juoksin eteiseen, vedin kengät jalkaan, ovesta ulos, autoon. En nähnyt tietä kyyneleiltäni, avasin autoradion, kaivoin laukusta tulitikkuaskin, nielin kaksi sinistä tablettia ilman vettä, vedin syvään henkeä. Ajelin vain edestakaisin, puolen tunnin päästä alkoi väsyttää. Ajoin metsätien laitaan, lukitsin ovet, käperryin takapenkille ja nukahdin.

Pidin kännykkää pois päältä, aika-ajoin avasin sen tarkastaakseni kellonajan ja päivämäärän lukematta saapuneita viestejä.
Elin makkaraperunoilla ja limuilla. Pamit loppuivat ekana päivänä. Silti vaan nukuin takapenkillä suurimman osan ajasta. Välillä ajelin, vaihdoin pysäköintipaikkaa, välillä kävin satunnaisilla huoltamoilla juomassa kahvia ja syömässä munkkeja jotta saisin nostettua verensokeria.

Ajattelin että voisin jatkaa niin. Kolme päivää kestin selvinpäin. Sitten oli pakko avata puhelin soittaakseni.

- Jane.
- No moi, mitäs sä?
- Kuka siinä on?
- Mäkipaska.

" Maura Mäkipaska. "
Jarno, paremmin tunnettu nimellä Jane, seinänaapuri Jeremiaksen paska-aluekaksion naapurirapusta ei koskaan oikein pitänyt musta. Enkä mä siitä. Se kävi meillä onneksi lähinnä vaan sadonkorjuupäivinä, tai niinä päivinä kun seinän läpi kuului liian kovalla liian iloista musiikkia.


Yhtenä iltana yksissä niistä monesta sen syksyn yksinäisissä angstikänneissäni itkuhuusin pari tuntia putkeen jolloin Jane tuli ovemme taakse pesäpallomailan kanssa luullen että joku yrittää tappaa mua. Olin sen ritarillisesta eleestä niin liikuttunut, että kutsuin sen sisään kaljoittelemaan mun kanssa. Sillä oli jotain nappeja lompakossa, kännisen ihmisen harkintakyvyllä varustettuna päätin maistaa muutaman. Ja sittenpä sitä herättiin naapurirapun kämpästä ilman housuja vessan lattialta älyämpäriin kietoutuneena.


Housuttomuuteni ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin johtunut siitä että oltaisiin harrastettu seksiä, kuulemma olin ennen ämpärin viereen tipahtamista oma-alotteisesti mukavuussyistä riisunut housuni. Siitä huolimatta tai juuri siksi sen reissun jälkeen olin aina lähtenyt kotoa evakkoon jos Jeremias ilmoitti Janen olevan tulossa käymään.

- Moro, mitä kuuluu? Onks Jeremias vaihtanu numeroa, en oo saanu sitä kiinni...
- Ei puhuta nyt siitä. Kuule, onks sulla mitään poltettavaa? Tai ees mitään vedettävää?

Linjan toisessa päässä vedettiin syvään henkeä ja sitten hymähdys.
- Wou, juuri näin puhutaan puhelimessa..., Jane tuhahti. - Kiva kuulla sustakin.
- On hei hitusen epätoivoinen tilanne.
- Oot kyllä yhtä kova tinkimään ku aina ennenkin...

Meinasin ratketa itkemään, kyyneleet esti vain se kuinka säikähdin omaa reaktiotani. Ja Janen seuraava lause:
- Tuu hei kahvilla käymään ja vähän selvittämään sun tilannettas...

En ole koskaan elämässäni syöksynyt autolla kohti paska-aluetta sellaisella nopeudella.



Jane oli edelleen sama vanha Jane. Tummanruskea limainen tukka, huivi, korvarenkaat ja tyylittömät tribaalitatuoinnit kummassakin olkapäässä. Se hymyili mulle ällöttävän tuttavallisesti kun avasi oven.

- Sullapas menee hyvin, se totesi johdattessaan mua kohti olohuonetta joka oli peilikuvakopio entisen kämppämme olohuoneesta. Sillä oli jopa samantyylinen sisustus kuin Jeremiaksen makuuhuoneolohuoneessa oli ollut, sohva keskellä huonetta, patja sohvan takana, tv-taso ikkunan edessä.
Raivasin tyhjiltä energiajuomapulloilta, pizzalaatikoilta ja mainoksilta tilaa mustalle nahkasohvalle ja suin rasvaista tukkaani korvan taakse ja tajusin jotain, tajusin että mun pitäisi ostaa jostain huivi mikäli en pian pääsisi käymään suihkussa, koska näytin juuri niin likaiselta ja rasvatukkaiselta nistiltä kuin Janekin. Jos tatuointini olisivat yhtäkkiä muuttuneet kotikutoisiksi tribaalihirvityksiksi, meitä olisi voinut luulla sisaruksiksi.

- Asun autossa, puolustauduin.
- Ootte riitaantuneet Jeremiaksen kanssa? Jane tahtoi tietää.
- Ei, ei mitään semmoista..., piipitin vaikken tiennytkään oliko Jeremias kuinka raivoissaan katoamistemppuni, sekoiluideni ja kännykkäänvastaamattomuuteni vuoksi.
- Kyllä tohon sun ulkonäköön on jokin muukin syy kuin se että oot päätynyt mukavuussyistä autoasumiseen, Jane heitti ja hekotteli itsekseen.
- Joo, mä haluaisin jotain..., sopersin samalla miettien, miten nistipiireissä oli tapana tiedustella sitä ettei ollut väliä mitä saisi, tahtoi polttoa, rauhoittavia, kaljaa, vauhtia, kipulääkkeitä, ihan mikä vaan menee kunhan se muuttaa jollain tavalla tajunnan tasoa tai mielialaa.
- Mitä on jotain? Jane tuhahti. Vedin syvää henkeä ja mietin mitä uskaltaisin tiedustella.
- Rauhoittavia... polttoa... pari kaljaa...
- Tai jos vaan heitän sulle vähän lämpöä ja saat kaikkien noiden toivotut vaikutukset.

Lämpö eli bubrenorfiini, Subutex.
Olin kuullut juttuja, olin nähnyt käyttäjiä, mutten koskaan ollut ajatellut että päätyisin siihen, jonkun hämäräperäisen nistin kämppään josta en tiennyt muuta kuin lempinimen, odottamaan että se hämäräperäinen nisti sekoittelee mulle opiaattikorvaushoidossa käytettävästä vieroituslääkkeestä vedettävät satsit että tulisi parempi olo.

Jane ei edes kysynyt multa, vedänkö suoneen. Se heilutteli ruiskua, sekoitteli liuosta, kuin vanha tekijä ja sehän se varmasti olikin, tuskin värkki oli ekaa kertaa sen miehen kädessä.

- Ja nyt hihaa ylös, kuului käsky. - Laitatko ite vai laitanko mä sulle?

Vastasin että voisi olla parempi jos se laittaisi. Jane tarttui käsivarrestani kiinni, läpsytteli pari kertaa kyynärtaivettani ja kumartui sitten tutkimaan suoniani kuin vaikeaan kirurgiseen operaatioon varautuva lääkäri.
- Tossahan on ihan kiva..., se mutisi enemmänkin itselleen, pyydysti mun suonen sormensa alle ja valmistautui tökkäämään sitä piikillä.

Oli pakko katsoa muualle, en halunnut olla näkemässä kun mun käsivarren parissa operoitiin niin kuvottavat välineet kädessä.

Tunsin tökkäyksen, sitten Janen kiukkuista jupinaa.
- Sori, joudun pistää uudestaan, suoni karkasi...

Uusi tökkäys. Ja paljon positiivisemmalta kuulostava kommentti:
- Noni, nytten...

Vilkaisin sivulle. Ruiskuun valui verta. Minun vertani. Minun suonesta pumpattua verta, jonka tilalle kohta valuisi jotain sinne kuulumatonta. Tosin oliko sillä niin väliä, kunhan siitä tuli hyvä olo niin onko se sit niin justiinsa jos ei välttämättä olekaan syntynyt bubrenorfiinit suonissaan.

Sillä sekunnilla kun Jane alkoi painaa mäntää alaspäin tajusin, miksi tavaraa sanottiin lämmöksi. Mitä enemmän litkua valui suoneeni, sitä lämpöisemmältä raajat, kasvot, kaikki tuntuivat, nahkasohva allani pehmeni ja likainen kehoni tuntui kevyeltä.

- Siinä.

Jane puhalteli pari kertaa taipeeseeni josta oli ottanut neulan pois, kuin äiti joka puhalsi pikkulastaan joka oli saanut pipin sormeen.



Lämmön noustua pääsin käymään suihkussa. Likaiseksi nistiksi Jane omisti yllättävän laajan kokoelman erilaisia ihon-, hiusten- ja vartalonhoitomömmöjä, kas kun ei vielä meikkejäkin.
- Ei sun tarvi takas sinne autoon mennä, Jane huhuili oven takana kun olin kuivattelemassa itseäni ja voivottelin että kohta täytyisi palata kylmään ja ankeaan majapaikkaani. – Voit bunkata täällä pari päivää, ei mulla oo mitään ongelmaa sen kanssa, aika yksinäistä ollut viime aikoina.

Katsottiin leffoja, välillä silmät lupsuivat kiinni, välillä pystyin seuraamaan. Kolmannen leffan puolivälissä nukahdin, Jane toi mulle peiton ja tyynyn ja peitteli sohvalle ja meni itse makuuhuoneeseen nukkumaan.

Seuraavana aamupäivänä heräsin ulko-oven kolahdukseen. Jane astui sisään mukanaan mäyräkoira kaljaa ja pari kauppakassia.
- Kävin tossa asioilla sinä aikana ku nukuit, se totesi. - Varmaan astetta mukavampi makuupaikka auton takapenkin jälkeen...

Vihellellen se vei ostokset keittiöön ja tuli hetken päästä sohvalle mun viereen. Ensimmäinen kalja sihahti auki.
- Hain vähän lämpöä lisää, sä tahdot kuitenkin...

En sanonut mitään, päätä särki. Kai ne oli niitä kuuluisia vieroitusoireita. Jane ei jäänyt odottamaan kerjäämistäni, se alkoi väsäillä vetoja.


Bunkkasin entisen naapurini kämpillä loppujenlopuksi yli viikon. Takaisin autoon siirryin siinä vaiheessa kun Jane ryhtyi turhan läheiseksi, alkoi vihjailla että tahtoisi multa jotain fyysistä kannsakäymistä hyvitykseksi tarjoamistaan päihteistä. Vaikken sinänsä ollut pyytänyt muuta kuin ensimmäisenä päivänä, muina päivinä se vaan tuli ruisku kädessä mun luo ja tökki muhun lämpöä. Pari päivää mentiin ihan vaan rauhoittavalinjalla nukkuen kun sen tavarantoimittajalla oli esteitä.


Oli huhtikuun loppu, vappu lähestyi, kun eräänä iltapäivänä heräsin siihen että joku koputti ikkunaan.
- Maura, nyt sä lähdet kotiin, Tane huusi.

Tanella oli Pinkki mukanaan. Tane ajoi edellä ja Pinkki ajoi mun autoa, minä makasin edelleen takapenkillä ja tärisin ja pelkäsin.
- Ikäviä uutisia, se totesi puolivälissä matkaa. - Mä ajan sua kotiin lainausmerkeissä. Sulla ei ole enää kotia.
- Mitä vittua..., mutisin.
- Jeremiaksen oli pakko saada vuokrat hoidettua jotenkin, sillä on uusi kämppis... Sun kamat on pakattu, sun pitää ettiä itelles kämppä. Mahdollisimman pian.

Pinkki ja Tane saattoi mut kotiovelle ja pitivät huolen että avasin oven ja menin sisään. Sitten ne lähtivät. Marssin suoraan huoneeni ovelle itkien ja täristen. Linda makoili alusvaatteisillaan tupakoimassa mun sängyssä. Huone oli täynnä pahvilaatikoita, mun samettiselle päiväpeitolle oli tumpattu tupakka.

- Mitä helvettiä?
Mitä muutakaan siinä tilanteessa saattoi todeta?

- Eiks pojat kertoneet sulle? Jeremias vuokras tän huoneen mulle. En pysty douppivelkojen takia maksamaan vuokraa mun asunnosta. Sen jälkeen ku katosit Tampereella päiväkausiksi etkä ilmottanut mitään et oot Monalla Jeremias vähän hiiltyi. Satuttiin juttelemaan meidän vuokranmaksuongelmista ja se sanoi et mä asun tässä siihen asti et saan ongelmani hoidettua.

- Et vittu varmana asu! Jeremias!!

Jeremias ei ollut kotona.

- Mitä vittua oikeasti? Sä ajat mut pois mun omasta kodista?
- Pelkäätkö sä noin paljon että mä yritän iskeä Jeremiaksen? Linda tuhahti ja karisti tupakkansa mun tuhkakuppiin.. - Kuinka usein sä ees muka käytit sun huonettas? Sehän oli sulle pelkästään vittu varasto. Sä nukuit aina teidän olohuoneen sohvalla ku sammuit hiisatessas ja kirjotit keittiössä. Mitä vittua sä teet tolla huoneella?
- ...mitä helvettiä nää kissat on?
- Nisäkkäitä.
- Haista vittu vitun huora, onks nää sun?!
- Elävää olentoa ei voi omistaa. Mutta kyllä, ne on mun lapset.

Laskin nopeasti neljä erilaista rumaa, lihavaa, haisevaa kissaa ympäri kolmiotamme.
- En kyllä vittu todellakaan halua tietää kuka näiden isä on...

Samassa ulko-ovi aukesi, Jeremias saapui.
- Kato, näkeehän suakin, se totesi. - Sä olit kateissa melkein kuukauden! Linda kertoi et olit lähtenyt sekoilemaan omias Tampereelle, et vastannut puheluihin, sit yhtäkkiä olit soittanut monen päivän päästä Monalle että tuu hakee mut linjikseltä. Ja ollut ihan saatanan sekaisin.
- Mä... siis...
- Ja sit karkaat autolla jonnekin ties missä tiloissa ja kännykkä poissa päältä! Oltiin puolikuolleita huolesta ja sä olit jollain narkkausreissulla.
- Ei...
- Maura, mulla tuli mitta täyteen. Meidän kämppäkaveruus on ohi. Jotenkin mä vielä siedin sun ikuisen itkemises Joonaksesta, mutta tää oli viimeinen piste. Mä en katso nurkissani mitään narkkaria.
- Mut Lindakin...
- Mä mitä? Linda kivahti mun... entisen huoneeni ovelta. Oli se sentään laittanut t-paidan päälleen, ei se selvästikään yrittänyt iskeä Jeremiasta. Se ojensi käsivartensa ja paljasti taipeensa jossa ei ollut piston pistoa. - Näytä omas vitun pirihuora.
Jeremias oli hetkessä mun luona, se kiskoi hupparin vetoketjun auki ja repi sen päältäni ja tarttui mun oikeaan käteen.
- Mä en koskaan uskonut että sä vajoaisit näin alas, se tuhahti.
- Jeremias... Kato mua...
Jeremias kohotti katseensa, sen katse mua kohtaan ei ollut niin kylmä edes silloin kun aikanaan kerroin sille pettäneeni sitä Joonaksen kanssa.
- Saat bunkata sohvalla. Maksat mitä pystyt sossutuillasi. Tässä asunnossa sä et käytä yhtään kamaa tai heitän sut kadulle.

Tuijotin Jeremiasta, tuijotin Lindaa, tuijotin asuntoa joka oli ainakin ennen ollut mun koti, tää ei voinut olla totta, ei tällaista tapahtunut, tän oli pakko olla unta. Mitä helvettiä oli tapahtunut?

19. luku

Ja yhtäkkiä on huhtikuu. Ensimmäinen kevätkuukausi. Kuun vaihtuminen meni multa täysin ohi.

Maaliskuun lopussa Tane ajoi mut kämpilleen, keitti kahvit ja heitti porepussin pöydälle.

Pore. Nopea. Vauhti. Piri. Amfetamiini.

Tiesinhän minä että Tane silloin tällöin veteli valkoista bilepulveria. En tiennyt kuinka usein, en tiennyt vetelikö nokkiin vai ränniin, eikä mulla oikeastaan koskaan tullut mieleen kysyä. Ja ennen sitä päivää sillä ei tullut koskaan mieleen tarjota mulle.

- Otatko? Toi on melkein puhdasta, seitkytvolttiseksi väitetään. Kaveri toi pk-seudulta.
- Mä en ole koskaan koskenut piriin, mutisin, tajusin että mun sormet puristi kahvikupin korvaa kuin krampissa.
- Sä oot vetänyt essoja, aika paljokin viimeisen vuorokauden ajan, Tane hymähti. - Niissä on samaa tavaraa, kuten varmaan tiesit. Sä oot essolaskuissa, sun olo paranee aika vitun huomattavasti jos otat nokat.

En tiennyt olinko nousuissa vai laskuissa, essoissa vai savuissa, oikeastaan en ollut varma edes siitä olinko hereillä vai unessa.

Niinpä otin elämäni ensimmäiset pirinokat. Ja toiset. Ja kolmannet.
Ensimmäinen päivä kului jutellessa kaikesta mahdollisesta ja kahvia litkiessä. Toisena päivänä nussittiin käytännössä koko päivä.
- Mä tahtoisin niin tehdä susta mun naisen, Tane kähisi korvaani. – Mutta tiedän etten voi.

Pomolta tuli tekstiviesti ettei enää tartte tulla töihin. Pelotti kertoa Jeremiakselle, etten välttämättä pysty enää maksamaan mun osuutta vuokrasta. Laitoin kännykästä virrat pois ja vedin lisää virtaa itseeni, jotta ”turhista huolista” stressaaminen jäisi.

Maaliskuun viimeisenä päivänä Pinkki soitteli Tanelle. Se oli Lindan kanssa ajelemassa ja tahtoi tulla käymään.
Lagasin kolme vuorokautta vanhoilla lampuilla Ostosteeveetä kun tiukkaan mustaan toppiin ja takapuolta mukailevaan mustiin farkkuihin pukeutunut Linda ja mustaan huppariin ja reisutaskuhousuihin verhoutunut Pinkki astuivat ovesta sisään.

- Ollaan bunkattu teillä, Linda totesi. - Poltettu vitusti kukkaa ja vielä vähän lisää kukkaa.

Tane tiskasi keittiössä ilman paitaa.

- Teillä on tainnu olla jotain muutakin ku pelkkiä luonnontuotteita? Pinkki totesi virnuillen katsoessaan mun pupilleja.
- Mitä? Linda kimitti ja ponnahti ylös sohvalta ihmettelemään silmiäni. – Onks Maurakin vihdoin löytänyt nopean ihmemaan?

Linda näytti ilahtuneelta, Pinkki huolestuneelta. Se mutisi jotain, Linda tökkäsi sitä olkapäähän ja alkoi väsätä savuja. Porina havahdutti Tanen.

- Miksei kukaan sanonut et on polttoa tarjolla? Tane valpastui keittiöstä. - Hurjat täpinät päällä, kukka vois tehdä terää.
Linda passasi bongin, Tane sytytti, imi, nautti. Luonnonvaalea akryylibongi tuli kohdalleni. Samalla sekunnilla kun savu imeytyi keuhkoihini, tunsin rauhoittuvani, piritäpinät katosivat ainakin hetkeksi.

Hetki hiljaisuutta. Savuisia, unisia ajatuksia... Sitten.

- Meinaistko vetää vielä poretta tänään?

Laskin bongin pöydälle, puhalsin savut ulos, käännähdin katsomaan Pinkkiä joka yhtäkkiä istui vieressäni.
 - Ehkä. Miten niin?
- Luulin sua ihmiseks joka polttaa vaan savua.
- No täs nyt on käyny vähän juttuja...
- ...ni enää ei oo mitään väliä vai?

Tuijotin Pinkin metsänvihreisiin silmiin laajennein pupillein, sen silmävalkuaiset punoittivat savunpolton johdosta, mutta kaiken udun takana se tuntui olevan.. läsnä. Kuuntelevan. Antavan koko jakamattoman huomionsa mulle, mun olemukselle, huolille, olotiloille. Miten se noin vaan pystyi täydentämään mun lauseet?

- Kai jollakin on..., mutisin, mutta lauseeni hukkui Lindan iloiseen kimitykseen, se oli saanut Tanelta piripussin ja se väsäili viivoja pöydälle. Pinkin katse tummeni, se meni keittiöön juttelemaan Tanen kanssa. Linda ojensi rullalle käärityn setelin mulle ja katsoi odottavana.

Kemikaalikyyneleet sumensivat näkökentän, purin huultani jotten olisi rääkäissyt kivusta, etäisesti tunsin kuinka Linda nappasi setelin multa ja valmistautui omaan suoritukseensa.
Oli pelottavalla tavalla seksikäs näky kun pieni hentoinen tyttö veti pikkurillinsä paksuisen viivan amfetamiinia ykkösellä sieraimeensa. Tane vihelsi ja Pinkki taputti, siinä taputuksessa oli kuitenkin lievästi ironinen sävy.

- Lähdetäänkö johonkin pärisemään tänään? Linda hihitti. – Kyllä siellä kehtaa aurinkolaseja pitää ja sääkin on mukavan lämmin. Otetaan vodaa pulloon ja litkitään sitä mennessämme.
- Kuulostaa hemmetin hyvältä, Tane totesi. – Mut mun pitää kyllä vielä siivota toi keittiö loppuun.
- Sie oot siivonnut siellä jo vittu kaks ja puol tuntia, ärähdin. – Jynssäätkö saumoja hammasharjalla vai mitä vittua sie siellä teet?
- Päätin että ku kerrankin on tarpeeksi energiaa ni teen sit homman kerralla kunnolla, Tane ilmoitti ylväästi ja meni jatkamaan siivoilujaan.

Linda istui mun viereen sohvalle, silitteli mun olkapäätä, se tuntui hyvältä. Sen hengitys haisi viinalta, pupillit olivat yönmustat ja valtavat. Jos olisin ollut selvinpäin, sen kalpeus olisi ollut musta vastenmielistä ja kauhistuttavaa, mutta koska pore nousi lämmittävästi ja mukavasti yhdessä savujen kanssa, tunsin katselevani kaunista nuorta vaaleaa naista. Linda oli yhdeksäntoista, niin nuori ja niin... niin rappiolla.

- Tuoksut hyvältä, Linda kuiskasi käheästi, pirin niiskuttaminen oli polttanut sen kurkkua, se oli tuskin muistanut juoda yhtään mitään muuta kuin karpalovotkaa. Mikä tarkoitti että kohta se olisi aivan vitun huonossa hapessa.
- Mie haen sulle vettä, sanoin ja suunnistin keittiöön. En tajunnut miten niin pienessä keittiössä saattoi käyttää kolmatta tuntia siivouspuuhissa, Tane tyhjenteli astiakaappien hyllyjä ja huitoi vimmatusti rätillä.
- Mikä sua vaivaa? kysyin.
- Femtamatiini.
- Anteeksi mikä?
- Antefemtaani.
- Piri?
- Nii just piri. Femtaami.
- Amfetamiini.
- No niinhän mä just sanoinki. Anfemtami.
- Just.

Otin astikaapista lasin jonka Tane arvatenkin oli menneiden tuntien aikana tiskannun tulikuumassa vedessä jokaisen pienen yksityiskohdan ja sauman huolellisesti hinkaten. Valutin vettä hetken, vesihanasta tasaisesti valuva väritön neste naulitsi katseen, pysäytti ajan, hetken vain seisoin ja ihailin hanasta valuvaa vettä. Sitten skarppasin, täytin lasin, kävelin olohuoneeseen, ojensin lasin Lindalle ja istuin sohvalle, toiselle sohvalle jolla Pinkki istui ja katseli musiikkikanavaa äänettömällä. Taustalla pauhasi Tanen kannettavasta vaihteleva musiikki, laidasta laitaan, hevimetallista popin kautta jazziin ja tietokonemusiikkiin, 8-bittisen Nintendon äänistä tehtyyn musiikkiin ja psyketranseen.
- Mikä sun oikea nimi on?

Pinkki hätkähti kysymystäni, katsoi mua kysyvästi.
- Ai että nyt kiinnostaa?

Sen silmistä tuli mieleen alkukesän raikas nuori metsä. Pohdin kuinka vanha se mahtoi olla.

- Kai mä saan joskus olla sulle mukava, parahdin ja ääneni särkyi.
- Parempi ettei sitä moni tiedä, Pinkki hymähti. Hymyilin varovasti. - Sä oot jotenki hellyydenkipeän näkönen. Suloinen.
" Suloinen", koska viimeksi musta oli sanonuttu suloinen, joskus vauvaikäisenä? Koska viimeksi Pinkki olisi sanonut musta niin, yleensä sen suusta olin kuullut olevani lähinnä ”transu”, ”sekasikiö” tai ”pirttihirmu”.

Samassa mieleeni muistui viime päivien tapahtumat. Olin saanut potkut, mulla ei ollut mitään millä maksaisin vuokran, mun pitäisi tavata Jeremias ja selittää sille, hitto vie mennä puhumaan sen kanssa rehdisti sen sijaan että vetelen kemiallisia huumeita jossain jemmamestassa Karhulan takana.

- Sä vaan seisot siinä ja tuijotat.

Samassa Linda lehahti jostain, silmät lautasena selittämään:
- Otto soitti, nyt lähdetään porukalla Tampereelle!
- Kuka vitun Otto?

- Mun broidi, Tane ilmoitti keittiöstä. - Rakas pikkubroidini. Sillä on aina massia.

Meni ehkä kymmenen minuuttia, ovikello soi. Sisään astui mahakkaampi ja lyhyempi versio Tanesta, pitkällä vaaleanruskealla kiharalla tukalla ja pukinparralla. Silläkin oli toisessa kämmenselässään musta pääkallo.
- Nyt on taas sen verran massia et on varaa vaikka pitää hauskaaki, Otto ilmoitti ripustaessaan villakangastakkiaan naulaan.
- Otatko vipinää? Linda kysyi virnuillen, Oton silmiin syttyi sama pelottava kiilto kuin Lindalle aina kun puhe oli vauhdista. Lindan väsäillessä viivaa Otolle, tämä kysyi isoveljeltään:
- Kai sä lähdet kuskiksi?
- Tampereelle?
- Nii.
- Mitä vittua me Tampereella!
- Se on hei Unelmien Kaupunki! Linda hihkaisi väliin. - Käydään Maura hakemassa mun kämpiltä vaatteita ja lähdetään kunnolla rokkihuorailemaan sinne baareihin.
- Millä rahoilla?
- Eiks tässä nyt oo tullut harvinaisen selväksi että porukasta löytyy kahdesta kolmeen ihmistä joilla on aivan käsittämätön määrä fyrkkaa? Linda kivahti miltei aggressiivisesti.
- No okei, Tane totesi hitaasti. - Lähdetään Tampereelle.

Siinä vaiheessa kun selvisi että Tampereelle ex tempore lähteminen oli todellinen suunnitelma eikä sekavaa hölinää, Pinkki lähti päätään pyöritellen kotiin ja toivotti meille hauskaa reissua. Minä, Linda, Tane ja Otto pakkauduttiin Tanen autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Lindan majapaikkaa.

Kämpillään Linda pakotti mut pukemaan ylleni aivan liian lyhyen nahkaminihameen ja tummanvioletit verkkosukkahousut. Alushousuja en saanut laittaa. Yläosaksi sain ihoamyötäilevän mustan topin jossa jopa minäkin näytin omistavan rinnat.
Linda löysi jopa mun jalkaani sopivat korkokengät, se itse veti pitsihametta ja napapaitaa ylleen.
- Tajuatko että nyt on maaliskuun loppu? hymähdin.
- Tajuatko että Tampereella on aina lämmintä ja me ollaan vitun pireissämme? oli Lindan vastaus. - Eiköhän mennä.

Pojat vetelivät autossa lisää valkoista jauhoa neniinsä kun Lindan kanssa istahdettiin takapenkille. Ei oltu ehditty edes moottoritielle kun Linda oli tunkenut itsensä penkkien välistä etupenkille ja sillä oli kieli Oton kurkussa ja käsi farkkujen alla. Samaan aikaan minä yritin kääriä kukkajointtia ja Tane vihelteli epämääräisesti autoradion mukana.
Tajusin etten tajunnut että mitä vittua ympärilläni tapahtui. Oton käsi Lindan hameen alla, Linda voihkimassa samalla tavalla kuin vain muutama päivä aiemmin mun kanssani. Vittu mikä jakari.
Kouvolan kohdalla meno oli rauhoittunut, Linda veteli jointtia ilman paitaa ja rintsikoita. Otto niiskutti lisää valkoista ja syventyi keskustelemaan isoveljensä kanssa. Minä tuijotin tienlaitaa ja ajattelin ajattelematta.
Ajattelin Pinkin silmiä ja sitä yllättävää harmistuneisuuden tunnetta siitä, ettei se ollut lähtenyt meidän mukaan.
Ajattelin Jeremiasta, ajattelin kännykkää joka oli virrat pois päältä laukussani. Kuinka monta päivää olin ollut pois kotoa ilmoittamatta sille missä vitussa olen. Ja juuri sillä hetkellä...
- Jeremias soittaa, se haluaa puhua sun kanssa.
Tane ojensi mulle kännykkänsä.
- Moi...
- Maura, missä helvetin perseen pillussa sä olet?!
- Menossa Tampereelle...
- Tampereelle, Tampereelle?! Mitä vittua Maura?!

En ollut koskaan kuullut Jeremiasta niin vihaisena.
- Sulla on työvuoroja, et sä voi lähteä minnekään Tampereelle! Sun työvaatteet on varmaan viikon jo lojuneet koskemattomana sun nojatuolillas, Maura kohta pitää maksaa vuokra, mitä VITTUA sä sekoilet?!
- Mä sain potkut...
- Mitä helvettiä?! Millä sä kuvittelet että me maksetaan vuokra?! Saan oman osuuteni just ja just kasaan raksakeikoista ja asumistuesta, jos sä sait potkut... voi helvetti, voi helvetin vittu!

Loppupuhelu pelkkää kiroilua ja haukkumista, kuuntelin puolella korvalla. En tuntenut mitään. Kyllä yhden kuukauden rästivuokrista vielä selviäisi. Mutta sitten kun niitä tulee lisää...
En halunnut ajatella. Painoin punaista luuria ja kysyin:
- Onks kellään vielä sitä piriä?

Tampereella Linda varasi koko porukalle hotellihuoneen. Sitten painuttiin baariin. Maaliskuun viimeisestä muistan vielä jotain. Palattuamme hotellille aamuyöllä käytyämme hillittömällä vauhdilla läpi kymmenestä viiteentoista eritasoista kapakkaa ja räkälää, Linda ja Otto alkoivat taas kutea keskenään. Yritin nukkua mutta yritys oli tuhoontuomittu kun yhtäkkiä Tane pikkuveljensä puuhastelujen kuuntelemisesta innostuneena ilmestyi päälleni jyystämään mua.

Nukuin. Ekaa kertaa moneen päivään. Ehkä jopa peräti kaksi tuntia kunnes heräsin kolmikon iloiseen hölötykseen ja pullojen kilinään. Lähdettiin aamukymmeneltä baariin. Oltiin näyttävä seurue hiljaisessa kulmakuppilassa, oltiin Lindan kanssa meikkailemassa iloisen nousuhumalaisina, kun se kysyi, tahdonko lisää vauhtia.

Pöytä täynnä viinaa. Viisi ihmistä aivan helvetin sekaisin ja...

Pari päivää meni lähikuppiloissa ja hotellihuoneessa dokaten, Linda tamperelaistuttavuuksien nimiä opetellen ja aina välillä Tanen kanssa kielisuudelmia vaihtaen. Kolmantena päivänä Tane uitti kieltään mun silmien edessä Lindan suussa, mistä suivaantuneena lähdin tamperelaisten Jevin ja Salosen matkaan.

18. luku

Sadetta katsellessa tajusi aina jotain syvällistä.
Minä tajusin olevani helvetinmoinen idiootti.

Saunaepisodin jälkeen Tane vietti luonani vielä kaksi päivää, se halusi varmistaa että selviän essolaskuista. Sen kahden päivän aikana rakasteltiin kolmesti, täysin yllättävissä paikoissa täysin yllättävinä hetkinä.
Ja nimenomaan ”rakasteltiin”, sekavaan puksimiseen tottuneelle niin hellä ja intensiivinen seksi oli monen hengenhaukkomisen arvoinen ihme.
Jeremias saapui kotiin samalla ovenavauksella kuin Tane lähti. Se katsoi kysyvästi kun havaitsi mun seisovan eteisessä pelkät alushousut jalassa.

- Maura, miks helvetissä tääl kasvatuskaapin lattialla on kortsu?
- Vaan ne ehkäisee sukupuolitaudit.
- Ootko sä pannut Tanea täällä kaapissa?!

Vastasin kohauttamalla olkapäitäni ja painelin parvekkeelle tupakalle ja katsomaan sadetta.

Tane oli mun ystävä vuosien takaa. Olihan se omalla tavallaan komea, mutta en ollut koskaan ikinä ajatellut sitä mitenkään seksuaalisesti. Ja nyt olin viimeiset pari päivää paneskellut sitä minkä kerkisin. Ilman mitään tunteita ja armottoman sekavissa sekalaisissa tiloissa. Olihan se ihan jees kaverimeininkiä mutta ei, ei semmoista, ei Tanen kanssa.

Iski päälle semmoiset morkkikset että luulin laskujen tulleen pari päivää myöhässä. Nyyhkytin huoneessani, poltin tupakkaa sisällä ja joka kerta tumpatessani olisin halunnut tumpata sen omaan ihooni.
Itseinhoni kestettyä puolitoista tuntia, havahduin siihen että Linda soitti.
- Moi! se heläytti ja kuulosti siltä kuin se olisi ollut pakahtumaisillaan.
- Tere, mutisin. – On hei vähän paha päivä, et jos haluut hehkuttaa jotain niin pliis, ei tänään...
- En mä sitä. Mulla on sulle asiaa! Tärkeää asiaa.
- Hmm? Kuuntelen.
- Sua varmaan kyllästyttää vähän ne siivoushommat.
- Ai että vähän?

Linda kihersi ärsyttävästi.
- Voi olla ettet joudu tekemään niitä enää pitkään.
- Häh?

Ja Linda kertoi.

23. maaliskuuta 2010


Viimeistään sinä päivänä mulla alkoi mennä lujaa.


Olihan siinä vaiheessa jo takana semmoinen reilu kuukausi erilaisten päihdyttävien substanssien sekakäyttöä, mutta ei mitään pahaa, pelkästään pilveä, viinaa, välillä bentsoja ja jotain sekalaisia nappeja. Ja ne yhdet essot silloin T:n kanssa...


Linda soitti kun pyöriskelin kotona itseinhossa ja häpeässä. Sillä oli loistavia suunnitelmia. Sen hyväntuulisuus vitutti mua. Se sanoi ettei tahdo puhua puhelimessa, se tulee kohta käymään.

- Mulla on ihan vitusti massia!

Tuijotin typeränä huoneeni ovelle ilmestynyttä mustatukkaista hahmoa joka hymyili levästi kuin olisi juuri suorittanut täydellisen murhan.

- Mistä ne on peräsin?
- Etkö Maura-kulta oo oppinut et rahojen alkuperää ei saa koskaan kysellä?
- Myitkö persettä vai piriä?
- Vähän kumpaakin. Ja välillä persettä piristä. Ja piriä perseestä.

Kuten yleensä, en osannut sanoa oliko Linda tosissaan.
- Mut pääasia on että mulla on nää massit. Ja haluun lähteä reissuun. Ja haluun sut seuraksi.
- Okei.

Sanoin okei.
En kysynyt minne päin, kuinka pitkäksi aikaa, kukamitäketähäh?
No, se valkeni mulle aikanaan, mutta aivan liian myöhään.

Tajusin mie rappukäytävässä takkia päälle vetäessäni kysyä jotain.
- Miks just minä? Miksei se muija jota oot tapaillu, mikä sen nimi nyt olikaan...
- Ei se oo sopiva reissukumppani, oli Lindan vastaus, mitä en ees tajunnut ihmetellä.

Reissu alkoi sillä että Linda ilmoitti mun olevan kuski ja antavansa ajo-ohjeet. Se ohjasi mut ajamaan keskustan laitamille hämyn kerrostalon pihalle.
- Oota tässä, se sanoi ja samassa se olikin jo kiitämässä kohti B-rapun sisäänkäyntiä.
Palatessaan Linda tuoksui huomiotaherättävän paljon kukalta.
- Nyt me mennään Monalle ja Zorrolle, kuului ajo-ohjeet.

- Maura, sun kaulas

Tajusin etten ollut vilkaissut peiliin moneen päivään, mulla ei ollut aavistustakaan kuinka teinin syödyltä mun kaula näytti.

Mona seisoi ovella aamutakissa ja tuijotti mua silmät kauhistuksesta pyöreinä. Mulla oli ennenkin ollut fritsuja satunnaisesti, joten mun kaulan täytyi olla todella pahan näköinen kun Mona katsoi mua niin.

Marssin suoraan vessaan peilaamaan itseäni ja meinasin lentää perseelleni, mun kaula toi mieleen neljätoistakesäisen teinilutkan. Kurkkasin t-paitani kaula-aukosta sisään, myös mun pienet tissiparat oli järsitty melkein kokonaan sinertäviksi. Mona seisoi vessan ovella ja virnuili.
- Kuka se on? se uteli. En ehtinyt vastata mitään, Linda huusi olohuoneesta:
- Tulkaa tyttökullat ottamaan savut!

Bongi kiersi ringissä, Linda tarjosi minkä kerkesi, Zorroakin alkoi hirvittää meidän polttelutahti. Mun olisi pitänyt mennä töihin, mutta löin kännykästä virrat pois ja polttelin vähän lisää.
Iltayhdeksään mennessä oltiin tipahdettu koko porukka.

- Mauraa, herätys!
Vihasin tulla herätetyksi ravistelemalla.
- Mauraa, lähdetään tarjoamaan Pinkille savut!
- Pinkille...? mutisin. En edes tiennyt että Linda tunsi Pinkin.
- Juttelin sun Facebookin kautta sen kanssa. Oli pakko alottaa keskustelu tyypin kanssa jonka nimi oli Mr. Pink Hzz.
- Okei, hienoa... Onks sulla aavistustakaan missä se asuu?
- No on on, se anto osotteen. Takki päälle ja menoks!

Mona ja Zorro nukkuivat kaulakkain sängyssä kun me puettiin ja lähdettiin liikkeelle. Portaita alaspäin kävellessäni tulin ajatelleeksi ettei mulla ollut aavistustakaan kellonajasta saati sitten siitä olinko ajokunnossa. Olin edellisenä iltana polttanut sen verran reilulla kädellä että tuntui kuin olisin ollut vielä herätessäkin umpisauhuissa. En ollut koskaan uskaltanut ajaa semmoisessa olossa.

Linda opasti mut ajamaan keskustaan ja ränsistyneen puisen kerrostalon pihaan ja en voinut muuta kuin hämmästellä Lindan kaupunkituntemusta kun se pelkän osoitteen perusteella löysi talon kuin talon.
Oven tuli avaamaan keski-ikäisen puliakan näköinen tukevahko nainen sätkä suupielessä.
- Mitäs tytöt on vailla, se mörähti äänellä joka oli niin matala että se tuntui sydänalassa.
- Pinkkiä, mutisin, tuntui kuin olisin kävellyt unissani, en ollut ajomatkan aikana edes ehtinyt herätä kunnolla. Olin ajanut autoa unissani.
- Mitä? se mörisi.
- Sun poikaas, Linda kiirehti selventämään. Nainen katsoi meitä tylsästi ja lyllersi sisälle. Meni hetki ja Pinkki ilmestyi ovelle verkkareissa ja naistenhakkaajapaidassa. Sillä ei ollut edes pinkkiä pörröpipoaan. Panin ensimmäistä kertaa merkille että sillä oli olkapäille ulottuvat kultakutrit.

Heti astuessani sisään Pinkin ja sen äidin kerrostalokolmioon tajusin minkä takia Jeremias oli tutustunut Pinkkiin lastenkodissa. Sen mutsi oli melko varmasti rappioalkoholisti. Asunto oli täynnä tyhjiä kaljakoppia ja viinapulloja, silmänkantamattomiin viinapulloja.
Keittiönpöydällä jökötti puolen litran limsapullosta väkerretty bongi.
- Sun mutsias ei vissiin haittaa että sä polttelet? Linda arveli.
- Se haittaa sitä vaan jos en tarjoo sille, Pinkki vastasi.
- Aika rentoo. Mun mutsi sai tietää et mä poltan ja se heitti mut pihalle ku olin viistoista.
Linda totesi asiansa niin arkipäiväisesti ja asiallisesti ettei Pinkin kanssa kysytty jatkokysymyksiä. Linda oli niitä ihmisiä joista ei ihmetellyt yhtään että se oli lentänyt pihalle himasta yläasteiässä.

- Mitäs tänään suunnitelmissa? Pinkki kysyi puhaltaessaan savuja ulos. – Aika aikasin ootte liikenteessä.
- Meinattiin tänään olla sekaisin, Linda virnisti. – Kukkaa on vielä vaikka kuinka paljon jälellä. Ja lisää saa niin paljo ku jaksaa polttaa. Ei oo massist kii.
- Jaa, Pinkki naurahti. – Kuulostaa hyvältä. Haluutteko vähän piristystä?
Neljä kohtalokasta kirjainta, p, i, r ja i, Lindan silmät alkoivat kiilua pelottavasti.
- Onks sulla vauhtia?!

En ollut koskaan nähnyt niin pirinhimoista ihmistä, Linda melkein syöksyi pöydän yli Pinkin kimppuun.

- No hyi vittu semmosta paskaa en kyl käytä enkä välitä enkä välitä käyttää, Pinkki tuhahti. – Mut eemeleitä ois tossa semmonen ihan kouriintuntuva määrä...

Lindan latoessa kaksikymppisiä pöydälle, mieleeni muistuivat Zorron sanat joilla se oli valistanut mua joskus teininä kemikaaleista:
- Älä ota niitä mutta jos otat, ota vain erikoistilanteissa, juhlissa, kuten reiveissä, jouluaattona, keikoilla... Mut älä käy silloin tällöin napsimaan ilman syytä sillä silloin se muuttuu aika nopeasti ongelmaksi.

En tiedä miksi erikoistilanteeksi sen päivän mielsin, mutten ajatellut asiaa tarkemmin rouskiessani kaksi vaaleanpunaista pahanmakuista tablettia.

Havaitsin ajavani autoa. Autoradiosta soiva musiikki jyskytti takaraivossa, Linda poltti jointtia ja hihitti. Matkaa kotiin oli ehkä kaksi kilometriä mutta sydän takoi rinnassa ja kuumotti koko matkan.

Jeremias astui rappukäytävän ovesta ulos samalla hetkellä kun me hypättiin ulos autosta.
- Meen ostamaan röökiä ja bisseä... Zorro on siellä ja vähän kukkaa.
Vilkaistiin Lindan kanssa toisiamme ja hymyiltiin leveästi. Jäin tuijottamaan sen pieniä vihreitä silmiä joiden pupillit olivat kuin lautasantennit. Tajusin että se pieni mustatukkainen tyttö oli tavattoman kaunis.
- Mennäänkö me? Linda hihkaisi.

Kliinisen valkoisessa rappukäytässä pärähti kunnolla. Hyvä olo valtasi kehon, jokainen askel tuntui toinen toisteen kevyemmältä.
Kävelin Lindaa päin kun olin avaamassa ovea. Se hymyili ja tarttui mua vyötäröstä kiinni. Sen pienten, sirojen käsien kosketus kutkutti vatsanpohjassa, sen kapeiden huulien vieno, samalla tuhma hymy aiheutti väristyksiä koko kropassa.

Avattiin ovi, riisuttiin takit ja kengät. Retkahdettiin sohvalle, tuijoteltiin toisiamme. Zorro oli tipahtanut kukkineen sohvalle.
- Sä oot Maura tosi kaunis, Linda totesi yhtäkkiä.
- Niin, säkin, henkäisin. Ilmassa väreili, ekstaasi potki täysillä, tunsin kiihottuvani pelkästään Lindan tuijottamisesta.

Sitten yhtäkkiä olinkin sen sylissä, nuolin sen kaulaa, haljenneita huulia, kuljetin käsiäni pitkin sen langanlaihoja käsivarsia...
Yhtäkkiä näin meidät ulkopuolisen silmin, mulla likaisenvaaleaksi haalistunut pörrötukka, lihaksikas hoikka keho joka kietoutui alastoman anorektisen mustatukkaisen teinitytön ympärille. Hyväiltiin toistemme tuskin käsissätuntuvia rintoja, haistoin Lindan deodorantin ja hien.
Seuraavat vartit olivat täynnä pelkkää huohotusta, sormia, kieliä, huokauksia, voihkaisuja. Ja sitten Linda syöttämässä mulle uutta vaaleanpunaista pilleriä. Mentiin suihkuun yhdessä, Linda tuntui hellyttävän pieneltä ja helposti särkyvältä mun sylissä. Uudet nousut alkoi kun kuivattiin toisiamme ja pussailtiin samalla.


Näin pieniä tähdenlentoja Lindan aurassa kun Jeremias paukkasi sisään neljän kaljakopan, vittuilevan venäläisen tatuoijan, satunnaisen pelokkaalta vaikuttaneen aussin, Launon sekä tuntemattomaksi jääneen 14-kesäiseltä vaikuttaneen nappisilmähinttarin kanssa.

- No hyvää iltapäivää, Linda totesi vetäessään ylisuurta villapaitaa päälleen. Pienikokoinen tyttö näytti hukkuvan miesten XL-kokoiseen neuleeseen.

- Mitäs teetä tytöt on nauttineet täällä?

Ryssä jolla oli kädet täynnä kusisia kotikutoisia tatskoja ja lävistys keskellä ylähuulta. Aussilla oli käsittämätön aksentti, tummanruskea afro ja jalassa pinkit verkkarit. Tuskin maltoin odottaa Jeremiaksen selitystä mistä se oli nämä kaivanut lähtiessään ostamaan "saunakaljaa ja tupakkaa" kahdensadan metrin päästä.

Kuulin Lindan selittävän etäisesti jotain jostain eestä, olin uppoutunut olohuoneen harmaasiniseen mattoon. Vai oliko se siniharmaa?
Aussi ei puhu mitään, "ei osaa suomea", Zorro selittää. En ees tajunnut että se oli herännyt jossain vaiheessa. Ja siinä samassa tajusin että olin hetki sitten nainut Lindan kanssa Zorron maatessa sammuneena vieressä. Oli sentään divaanisohva.
Hihitin.

- Maura, ota savut, sun vuoro, Tane köhisi ojentaessaan bongia mulle.
Missä vaiheessa Tane oli liittynyt porukkaan?

Bongi kiertää ringissä, Ryssällä oli omituinen nimi, ei jäänyt mieleen.
Sekavaa, sekavaa.

Aussi lähtee tupakalle eikä koskaan palaa.
Etäisesti kuulen Zorron virkkovan että se lähti, onhan kello jo...
puoli kaksi yöllä

Launo, Jere ja kolmas homo
hihhih, kolmas homo,
Ollaan tyttöjen kanssa melko varmoja että Jere on niin homofobinen koska se on kaappihomo
lähtivät käymään lähiräkälässä bilistä pelaamassa, mutta todellisuudessa ne halusivat vaan saattaa nuorikkonsa kotiin. Eteisessä Launo piti kättään nimettömäksi jääneen nappisilmän takataskulla. Joko se oli aikeissa varastaa sen lompakon tai sitten sillä oli joku mies kierroksessa.

Hymyilin.
Kaksoisveljelläni oli aina ollut melko kehno tuuri rakkkauselämässä
Sen tyttöystävät paljastui melkein poikkeuksetta joko uskovaisiksi pihtareiksi, narkkareiksi (ja kenenköhän kautta velipoika ne naiset oli tavannut...) tai lesboiksi tai sitten se itse täydellisen naisen kanssa seurustellessaan tajusi olevansa miestä vailla.
Sen poikaystävät oli teinivuosista asti olleet tavattuja sitä melkein kymmenen vuotta vanhempia käsilaukkubiseksuaaleja, jotka näyttivät vain pari vuotta Launoa vanhemmilta.
Traagisin tapaus oli ehkä Eero, emopoika Launon rinnakkaisluokalla lukiossa. Launo puhui mulle Eerosta usein, se oli tavattoman ihastunut siihen, muttei uskaltanut tehdä mitään koska Eerolla oli ollut joskus tyttöystävä ja Launolle oli turhan usein sattunut "voi vittu se olikin hetero" -tapauksia.


Mona oli samalla risteilyllä kuin Launon, Eeron ja muiden abien penkkariporukka. Eero oli joku sen tuttu vuosien takaa ja ne olivat iloisia jälleennäkemisestä ja lähtivät yhdessä kittaamaan kaljaa. Muutaman tuopin juotuaan Eero alkoi avautua Monalle kuinka se oli koko lukioajan ollut kiinnostunut yhdestä kaljupäästä, muttei ollut uskaltanut tehdä mitään ratkaisevaa koska "se näytti niin heterolta". Ja sen sydäntä kuulemma riipi sillä lukio oli lopussa ja se ei välttämättä näkisi sitä enää koskaan. Mona kehotti sitä kertomaan suoraan tunteistaan ennen kuin on liian myöhäistä, mutta eihän emohomot koskaan semmoista tee.


Launon läksiäisbileet ennen muuttoa Kuopioon.
Mona oli sinä päivänä liikkeellä Eeron kanssa, se oli juuri päässyt intistä ja sillä oli seuraavalla viikolla edessään muutto Ouluun, se oli saanut paikan yliopistosta.
Bileet pidettiin mutsilla, se ja Jeri olivat sovitusti risteilyllä viikonlopun jotta Launo voisi järjestää läksiäisensä.
Tupa oli täynnä, oli Launon entisiä lukiokavereita, mun kavereita, peruskööri ilman Joonasta ja Tonia, serkkuja pari kappaletta.
Minä olin sinä iltana törkeän humalassa niinkuin usein niinä aikoina ottaessani alkoholia. Juttelin Monan kanssa niitä näitä ja kysyin, mikä sen suhde seurassaan saapuneeseen miesseuralaiseen oli.
- Se on Eero, tuttu partioajoilta, Mona vastasi. - Ei meillä mitään juttua oo ja sunkin on turha yrittää, se on umpihomo.


Samassa tajusin että nyt puhuttiin samasta Eerosta josta olin kuunnellut vuodatusta viimeiset viisi vuotta. Launo oli näyttänyt siitä kuvia, mutta ilman mustaa silmillä roikkuvaa tukkaa en ollut tunnistanut sitä. Nousin samantien boolilasi kädessä ja syöksyin keittiöön missä  Eero jutteli jonkun urhiksen kanssa.
- Siirrysh shyrjään, mhulla on ashiaa Eerolle, totesin ja työnsin kolmannen osapuolen tylysti pois. Sitten rykäisin pari kertaa ja yritin sössöttää mahdollisimman vähän kun aloin selittää äärimmäisen hämmentyneen näköiselle Eerolle: - Mun veli Launo on ollut suhun ihan vitun ällöttävän ihastunut vittu viisi vuotta, ja se on tuolla ja tapittaa sua varmaan tälläkin hetkellä. Mee puhumaan sille!


Launo ja Eero pussaili sen illan ja nukkuivat sylikkäin mutsin ja Jerin sängyssä. Minä nuoleskelin naispuolisen serkkuni kanssa, Monan kanssa ja yritin Zorroa. Loppujenlopuksi mua pani mun entisessä huoneessani tyyppi jonka nimeä tai ulkonäköä en muista ja heräsin aamulla kylpyhuoneen lattialla päälläni Monan kauluspaita ja allani lätäkkö erittäin boolinhajuista oksennusta.

Minä säkkituolissa sykkyrällä, avonainen muistikirja ja kynä sylissäni.
Linda pelkissä pitsirintsikoissa ja verkkareissa sohvalla silmät kiinni, kuunnellen taustalla soivaa radiota.
Radio. Missä vaiheessa se muka on pistetty päälle?
- Jotakuinkin kolme ja puol tuntia sit.
Zorro.
Kuka puhuu ja missä?
Zorro virne naamallaan sohvalla, lähellä Lindaa muttei uhkaavan lähellä.
- Oot kirjottanut viimeiset puoltoista tuntia, Zorro hymähti. Pöydällä oli minigrip-pussi, "karkkipussi" kuten Linda sanoi koska se oli täynnä ekstaasia. Siitä oli huvennut ainakin puolet. Mietin missä tiloissa ympärilläni oleva sakki mahtoi olla. Ilmassa tuoksui kukka. Mietin kuinka paljon olin itse napsinut. Kaikki tuntui melko surrealistiselta.

Ryssä kertoo tympeitä venäläisiä vitsejä suomeksi käännettynä Zorrolle joka lipsautti osaavansa hitusen venäjää.
Se on puhelias mies, paikkaa kielimuurin elekielellä jonka tieltä on pakko siirrellä maljakoita.

Yhtäkkiä Tane oli mun vieressä säkkituolissa, se nuolaisi kielellään mun paljasta rintaani
miksi essoissa katoaa vaatteet päältä?,
- En mä haluu tällasta sun kanssa, soperran. Tane siliteli mun hiuksia, se tuntui hyvältä, euforiselta, parhaalta, parhaimmalta siinä tilassa.
- Lähetään mun luokse, se kuiskasi. - Mulla ois sulle ehkä jotain kivaa.
- Mitä kivaa meinaat, seksiä vai päihteitä? heitin.
- Se on yllätys.

Huomasin istuvani autossa. Kahdeksalta aamulla matkalla Tanen kämpille.Tane ajoi veressään ekstaasia ja thc:tä. Minä vaan tuijottelin maisemia lumoutuneesti.

17. luku

Sinä iltana tullessani kotiin en jutellut Jeremiaksen kanssa. Kävelin vain suoraan huoneeseeni, heittäydyin violetille samettipäiväpeitolle ja sytytin tupakan.

                      Vaikka olin nimenomaan alleviivannut että tässä kämpässä ei polteta sisällä.

Yllättäen huomasin, että mun teki mieli vetää jotain muuta kuin pilveä. Mulla ei ole koskaan ollut sellaista oloa. Mutta sillä hetkellä halusin niin kovasti jotain joka olisi vienyt mut hetkeksi tilanteiden ja tunteiden yläpuolelle, halusin turruttaa itkun ja kaikki tunteet.

Jeremias kurkkasi ovelta sisään ja näytti apealta nähdessään itkusta turvonneet silmäni. Hetki vaan tuijotettiin toisiamme, aloin itkeä uudelleen nähdessäni Jeremiaksen ilmeen. En halunnut että sillä on paha mieli mun takia.

- Tuu tänne, inahdin. – Mun viereen.

Jeremiaksen poikamaisille kasvoille kohosi söpö koiranpentuilme kun se sulki oven perässään, sytytti jointin ja asteli istumaan sängylleni. Se nappasi mut kainaloonsa, silitteli mun hiuksia ja tarjosi imut sätkästään. Olo pehmeni sitä mukaa mitä enemmän silittelyjä ja savuja sain. Välillä se pussaili mun päälakea, välillä poskea.

Läppäri vittuili meille sinä iltana. Musiikintoisto-ohjelma heitti satunnaisella haikeita ja surullisia biisejä, Jeremiaskin nyyhkytti vähän. Ei kai sillä ollut mitään syytä itkeä.

                      Nukahdin pää Jeremiaksen sylissä.

Seuraava aamu vaikutti täysin normaalilta aamulta. Jeremias toi mulle aamukahvin ja –sätkän sänkyyn.

- Nyt ku kerta oot siinä ni annatko mun läppärinki, pyysin. Ja Jeremias antoi.

                      Käynnistin koneen, avasin Facebookin. Monan kaunis kesäinen profiilikuva sattui silmään. Ja sen teksti sen vieressä etenkin.

” Mona Borschnakov on parisuhteessa. ”

- Mitä helvettiä? rääkäisin ja olin sylkeä kahvit näppikselle.

- Oliks se kahvi noin pahaa? Jeremias kauhistui.

- Ei. Mut Mona seurustelee.

- Kenen kanssa?

- En tiiä, Facebookissa lukee vaan että se on parisuhteessa.

Samalla sekunnilla puhelin soi.

- Mä tässä moi, mulla on sulle yks juttu, Mona alkoi puhua jo ennenkuin ehdin sanoa haloo.

- Joo, tiedän jo, kävin Facebookissa, vastasin.

- Käykö että tullaan mun poikaystävän kanssa käymään?

- Joo, toki.

Ilmoitin Jeremiakselle että meille oli tulossa vieraita. Pomppasin ylös sängystä, jätin kahvikupin lattialle ja ryntäsin siivoamaan olohuonetta. Olihan meille sentään tulossa käymään mun parhaan naispuolisen ystävän poikaystävä.

                      Jeremiaskin innostui laittamaan kämppää edustuskuntoon, keittiöstä kantautui raivotiskauksen ääniä. Sain juuri imuroinnin viimeisteltyä, kun ovikello varttia yli puolenpäivän soi.

- Mitä sä täällä teet?

- Moi, mä olen Monan poikaystävä.

Tuijotettiin Jeremiaksen kanssa Zorroa vitun typerinä ja yritettiin lukea sen naamalta, vitsailiko se. Minä olin ensimmäinen joka sai sanan suustaan.

- Niinku... oikeesti?

- Ihan niinku oikeesti.

Se oli melkein shokki.

                      Mona ja Zorro oli pyörineet samassa porukassa niistä ajoista lähtien kun Mona oli yläasteella. Missään illanistujaisissa ne eivät puhuneet paljon mitään keskenään, niillä ei tuntunut olevan mitään yhteistä. Zorro oli vihreän linjan rauhallinen mies, Mona puolestaan vähän joka linjan sekakäyttäjäsekoilija joka tuntui elävän ikuista teini-ikää mitä tuli päihteiden käyttöön. Mutta koska Mona oli jostain käsittämättömästä syystä kasvissyöjä, Zorro piti sitä hyvänä tyyppinä eikä tuominnut sen kemikaalien käyttöä.

                      Monesti Mona oli kuskannut Zorron kotiin illan päätteeksi ja toisinaan jäänyt juomaan kahvit. Zorro oli säätänyt Monalle ja hakenut sille kaljaa kaupasta ja kuunnellut sen humalaista teiniavautumista lähiräkälän terassilla.

Kaksi viikkoa kului ja oltiin Jeremiaksen kanssa melkein totuttu ajatukseen siitä että ne seurusteli, kun tuli uusi yllättävä käänne: Zorro muutti äitinsä helmoista Monan yksiöön.

Kun kävin kämpässä ekan kerran Zorron muuton jälkeen, hämmennyin: ne oli tavattoman kaunis pari niiden yhdessä sisustamassaan kämpässä, niiden sisustusmaut sopivat niin hyvin yhteen että kämppä oli kuin suoraan jostain hippien sisustuslehdestä. Sinne kehtasi kutsua vieraita ja monena iltana tupa olikin täynnä mielenkiintoista porukkaa. Ja toisin kuin meillä, niiden asunnossa ihmiset ei sikailleet vaikka olisivat olleet kuinka sekaisin.

                      Aloin notkua entistä useammin Monan ja Zorron kämpässä, niillä oli aina hyvää kukkaa, hyvää ruokaa ja vuoden ensimmäisestä keväisemmästä päivästä lähtien siellä oli myös ihan aina Linda.

Linda oli niin nuori. Sinä vuonna se täytti yhdeksäntoista, se oli mua neljä vuotta nuorempi, sen olisi pitänyt olla niin viaton ja pieni mutta se oli kaukana siitä.

                      Tosin ensimmäinen sana mikä mulle tuli mieleen nähdessäni Lindan oli ”pieni”. Se painoi korkeintaan neljäkymmentäviisi kiloa, tuskin edes niin paljon. Tunsin itseni läskiksi istuessani sen vieressä.

 Luulin ensin että se sairastaa anoreksiaa mutta jo ensitapaamisella mulle valkeni että sille maistui toisinaan laihdutuspulveri.

Linda oli kalpea kuin itse kuolema, sillä oli nenänsivussa hopeinen rengas ja korvissa lisää hopeisia renkaita. Sillä oli vaaleanvihreät pienet silmät joiden katse oli itsevarma. Sen nauru oli raikas ja tarttuva ja se nauroi PALJON.

Ja se oli sairaalloisen kiinnostunut kehomuokkauskulttuurista ja viiltelyseksistä.

Mona oli tutustunut Lindaan kun se oli tullut ottamaan siltä lävistystä. Navan alapuolelle.

                      Siinä jalat auki Monan naaman edessä maatessaan Linda oli käynyt rennosti juttelemaan jotain seinällä olleesta industrial metal –bändin levyn kansikuvasta ja Mona oli ilahtunut kun kerrankin joku tunnisti hänen lempibändinsä kolmannen albumin taiteellisen kansikuvan. Tytöt kävivät juttelemaan keikasta jolla molemmat olivat olleet, mistä päästiinkin luontevasti keikan lämppäribändiin mikä oli molemmista ”törkeetä kuraa”. Lävistyshetken päätteeksi Mona keitti kahvit ja sitä kahvia sitten menikin kaksi pannua. Linda istui sohvalla lukemassa lehtiä kun Monalle tuli asiakas, ja asiakkaan lähdettyä se palasi Monan viereen istumaan ja juttelu jatkui.

                      Kun Mona oli pistämässä liikettä kiinni, Linda kysyi iltasuunnitelmista.

- No ku sä kuitenkin varmasti pajautat, Linda aloitti herttaisesti kuultuaan ettei mitään erikoisempaa ollut suunnitelmissa. – Haluaisitko tulla mun luo käymään? Asun ihan tossa lähellä. Voisin tarjoo vähän vihreämmät kahvit.

Seuraavana päivänä Linda oli tullut taas hengailemaan lävistysliikkeelle koko päiväksi. Töiden jälkeen Mona ehdotti vastavierailua.

- Ei tarvii jointtia poltellu ku löytyy parikymmentä vesipiippua, Mona oli virnuillut.

Kahden tunnin päästä siitä kun olin kätellyt Lindaa ensimmäistä kertaa ja sanonut nimeni, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa pyöri taustalla espanjaksi tekstitettynä, minä retkotin sohvalla t-paidassa ja boksereissa, Mona taisi maata alasti täkin alla ja Linda makasi lattialla pelkissä stringeissä.

                      Havahduin ympärilläni retkottaviin vähäpukeisiin naisiin ja tajusin ettei mulla ollut mitään aavistusta siitä, miksi olin Monan ja Zorron kämpillä Monan ja jonkun teinin kanssa, ihan saatanallisen savuissa, ilman vaatteita. Zorro oli töissä, paikalla ei ollut yhtään miestä. Sellaisia tyttöjeniltoja en ollut juuri koskaan harrastanut.

- Tyttöjenilta, Linda naurahti kuin lukien ajatukseni. - Nytkö meidän sit pitää puhua seksistä?

- Toki, Mona nauroi. - Kuka haluaa tehdä seksitunnustuksia?

Hihiteltiin hetki, mutta Linda olikin tosissaan, se tahtoi välttämättä alkaa puhumaan seksistä.

- Koskas saitte viimeksi? se kysyi.

- Vastaa sä eka ni mä tiedän kehtaanko vastata, virnuilin.

- Naista vai miestä? Linda virnuili. Jotenkin mulle ei tullut yhtään yllätyksenä että se oli biseksuaali. – Naista viikko sitten. Miestä uutenavuonna.

- Miestä tänä aamuna, Mona kertoi. – Naista joskus viime kesänä. Mites Maura?

- Onks sinkkuudessa mitään järkeä ku ei harrasta yhdenillanjuttuja? puuskahdin ja yritin muistella milloin tosiaan olin viimeksi saanut. – Oon saanut munaa vissiin joskus loppusyksyllä viimeksi. Ja pillua ei oo näkyny varmaan kahteen vuoteen.

Mona ja Linda hymyilivät osaaottavasti. Koska kaikilla meistä oli jokseenkin tylsä seksielämä mistä ei ollut mitään kerrottavaa, Mona päätti alkaa hölöttää tatuoinneista. Linda innostui höpöttämään mukana ja minä yritin ymmärtää espanjaa.

- Me kolme sovitaan ihan vitun täydellisesti yhteen, Mona tokaisi yhtäkkiä. – Me ollaan kaikki vitun rumia naisia.

- Noniin, taas se alkaa, parahdin.

- Ei  vaan oikeasti. Mieti nyt.

                      Ja Mona selitti pointtinsa.

                      Kai se jollain hyvin savuisella tavalla kävi järkeen.

                      Me kolme ei oltu samanlaisia kuin Juulia, Kiltti Tyttö. Meistä kukaan ei tainnut olla erityisemmin ihannevaimoainesta, harva anoppi halusi meidänkaltaista naista miniäkseen. Kouluttamattomia, laiskoja, pilveä polttavia kiroilevia akkoja. Eikä kenenkään seurustelusuhteet kestäneet ikinä.

- Mutta sähän seurustelet, Linda protestoi.

- Ei se kestä, Mona totesi.

                      Minä ja Linda sätimme Monaa negatiivisuudesta ja alleviivasimme sitä kuinka hieno pari ne olivat.

- Ajattele nyt, Linda puuskahti. - Molemmat hiisaatte ja molemmat annatte toisen olla mitä on. Voiko ihanampaa paria olla?

- Mistä lähtien parin yhteensopivuus on määritelty pilvenpolttamisen perusteella? tiedustelin virnuillen mutta hiljaa mielessäni myönsin olevani itsekin jo sen verran paatunut että olin aika lailla samaa mieltä.

- Ei mutta sinänsä, Mona totesi. - Linda on oikeassa. Mä en kai koskaan ole ollut tämän onnellisempi.

- Noni, siinäs näet, Linda hymähti. – Ootte niin ihanaakin ihanampi pari että mä uskon että te ette eroa ikinä!

Aamukolmelta Mona ja Linda olivat sammuneet sylikkäin sohvalle. Telkkarista ei tullut mitään katsottavaa, ei väsyttänyt. Pöydällä lojui ruutupaperiarkki ja lyijykynä. Kukkaakin oli vielä jäljellä.

                      Täytin pesän, poltin, otin mukavan asennon ja aloin kirjoittaa.

Milloin minä olen viimeksi seurustellut?

                      Siis seurustellut-seurustellut, ei vakipanojuttuja.

                      Joelia ei lasketa. Koska ei meidän välille voi kehittyä mitään vakavaa vaikka se vakavalta näyttäisikin. Sitä paitsi se on nyt  taas luultavasti jonkin aikaa suuttunut mulle.

                      Joonas. Siitä on, mitä helvettiä, kaksi vuotta. Olen ollut ilman vakituista parisuhdetta kaksi vuotta ja katson vaan vierestä kuinka kaikki rakastuu ja menee yhteen ja eroaa ja rakastuu uuteen jne.

Minä yritän rakastua, mutta tuntuu että termi "rakkaus" ei sovi enää tässä iässä mun suuhuni. Seksiä se kuitenkin on pelkästään, ei tässä iässä ihmiset enää tee muuta, ne käy töissä ja harrastaa seksiä, pariintuu lisääntyäkseen, ei siksi että se tuntuisi oikealta.

... ja minä kutsun Monaa negatiiviseksi ihmiseksi

Kevättalvella iski sairaalloinen liikkumisen tarve. Kutsuin maanisia kausia sillä nimellä, niitä oli tullut ja mennyt lamaannuttavan masennuksen ohessa niin pitkään kuin pystyin muistamaan. Kevättalvella 2010 se olo tuntui kuitenkin olevan pahempi kuin koskaan.

Oli pakko tehdä koko ajan jotain, käydä jossakin, pakotin Monan lähtemään kanssani ajeluille ties kuinka kauas toisiin kaupunkeihin, halusin koko ajan jotain uutta, kyllästyin kaikkeen hetkessä.

Istuttiin Lindan kanssa monta pitkää iltaa räkälöissä manaamassa elämän paskuutta ja sitä kuinka tosirakkautta ei ole olemassa.

                      Ylistettiin sinkkuelämän autuutta ja sitoutumiskammojamme pubeissa niin kovaan ääneen ettei yksikään elävä olento varmasti uskaltanut lähestyä.

Pari kertaa Linda pokaili huvikseen juuri täysi-ikäisyyden saavuttaneita lepakoita mutta totesi sitten nämä liian kilteiksi ja sinisilmäisiksi.

- Ehkä mä tiiätkö sittenki oon hetero.

Mona ja Zorro eristäytyivät entistä useammin pitämään kuhertelukoti-iltoja, mua ei koti-illat paljon innostaneet, Jeremias vaan puuhasteli kasviensa parissa ja Lindan kanssa oli mielenkiintoista. Sillä oli välillä jotain nappeja joita päädyin syömään sen kädestä entistä useammin baari-illan päätteeksi änkyräkännissä.

                     

Maaliskuussa Tanelle alkoi ilmestyä taskuihin lääkkeitä joita me Jeremiaksen ja Lindan kanssa testailtiin innoissamme. Välillä alkoholin kanssa, välillä ilman. Välillä maustettuna savuilla, välillä pelkkää savua, mutta vakio alkoi olla että istuttiin iltaa neljästään meillä kaikki käsittämättömissä kuoseissa.

                      Yksi tällainen ilta jatkui neljä päivää. Neljännen päivän iltapäivänä Lindan krapula oli sitä luokkaa että se ei lähtenyt edes kittaamalla lisää kaljaa, joten se päätti luovuttaa ja lähteä kotiin. Jeremias sai puhelun äidiltään että sitä tarvittiin niillä, jolloin se pahoitellen jätti radan kesken ja lähti bussilla porukoilleen. Kaljaa oli vielä kaksi lavaa jäljellä.

                      Jäätiin Tanen kanssa kahdestaan.

Olen hereillä kai kolmatta vuorokautta.

                      Käyttänyt päivittäin päihteitä kolmekymmentäkaksi päivää putkeen.

” Niin kauan kuin pystyt laskemaan päivät, sulla ei ole ongelmaa. ”

Joo, ei ole ei...

Tane kävi viime yönä sisälläni.

                      Sitä ei suunniteltu, se vaan tapahtui.

Koko tarina lähti eemeleistä joita joku Tanen kaveri oli vastikää tuonut pk-seudulta. Tanen kaveri tuli meille saunomaan, siinä sitten... No, niin. Äijän nimeä en tiedä ja se lähti (kai, saattaahan se vieläkin piileskellä jossain kaapissa) melko aikaisin (helvetti kun nää essot muka potkii vieläkin), Tane ja minä saunassa,

                      ja yhtäkkiä vaan havahdutaan nestehukan ja sydärin partaalla että mitä vttua, ollaan nussittu tässä varmaan puolitoista tuntia täysin spontaanisti ja edes tajuamatta sitä.

Tosin enkö mä muka vähän toivonut tätä päässäni ku Jere ja Linda lähti, ollaan Tanen kanssa kahdestaan vitun savuissa ja kolmepäiväisessä kännissä ja sitten saadaan vielä puhelu jostain EKSTAASISTA?

Joinain öinä ikävöin tosissani miehen syliä.

                      Ihan kaikenlaisia miehiä.

                      Tane joka ei anna mun kietoa käsiä ympärilleen.

                      Jeremias joka vihaa ulinaani tapahtui se sitten hereillä tai nukkuessa.

                      Joonas joka takertui (se sattuusesattuu, sattuu vieläkin), niin tiukasti, niin lähelle, työnsi sormen kännissä napaani ja suoraan sydämeeni.

                      Joel.

                      Mitähän sille kuuluu? Onko se kuinka vihainen?

Löysin päästäni pelottavan ajatuksen.

                      Bentsot on vähän niinkuin miehen syli, yhtä lämmin, turvallinen, rauhoittava.

                      En tunne saavani kenenkään ihosta aitoja kiksejä.

                      Kenenkään muun paitsi Joonaksen.

... itkua, kyyneliä...

Tästä kai ne kaikki varoittaa.

Älä ala rakastaa niitä Maura,

älä.

Punkkua ja bentsoja, kello on yksitoista aamupäivällä, mun on pakko saada nukuttua.

                      Tane makaa olohuoneen sohvalla, se on alasti, sillä on vatsaan tatuoitu kanji-merkkien rivistö. Tane näyttää alastomana vastenmielisen alastomalta MIEHELTÄ, se on ollut mulle joksenkin sukupuoleton aina saunaseikkailuihin asti.

Kaikki tuntuu herkältä...

Unilääke vaikuttaa, vihdoinkin

unta.