35. luku

- Sä olit ensimmäisten joukossa katsomassa mua teholla.

Mona hätkähti toteamustani joka rikkoi minuutteja vallinneen hiljaisuuden.
- Tottakai, miksen olisi ollut?

- Ja kävit siellä monta kertaa. Kun olin psykoosissa, selitin omiani, lisäksi äärimmäisen kärttyisällä ulosannilla.
- Sitä sattuu.
- Joo mutta ei kaikki ole tota mieltä. Zorro katsoo mua jotenkin vinoon.
- Se oli huolissaan susta. Silloin sun muuttopäivän iltanakin se mietti että pitäisikö mennä vielä takas tarkastamaan että oot varmasti kunnossa. Sillon ku sanoit ettet tarvii apua tavaroidenpurkamisessa, hymyilit ja sanoit pärjääväsi...Sä et ollut ihan... no... niinku sitä sanotaan. Sulla oli se  ilme mikä on ennen kuin vajotaan.

” Se ilme mikä on ennen kuin vajotaan. ”


Tane sanoi sen jotenkin niin hienon runollisesti, tai ehkä se kuulosti hienon runolliselta vain siksi että jokainen huoneessaolija oli polttanut keskimäärin kaksi grammaa hyvää kukkaa per nenä viimeisen kolmen vartin sisään. En tiedä että miksi me käytiin niissä tiloissa puhumaan Tonista. Mutta siihen puheenaiheet kaikesta huolimatta illan edetessä meni. Saattoi johtua siitä että oli uudenvuodenaatto vuonna 2008, Tonin kuoleman vuosipäivä. Koko porukka oli pitkästä aikaa koolla Zorron maalaistalossa, oltiin sovittu että jätettäisiin alkoholi kokonaan pois ruokalistalta jottei iltaa vain pilaisi mikään menneen vuoden kaunojen purkaminen humalarähinässä. Alkuillasta istuskelimme  olohuoneessa takkatulen loisteessa, reggaen soidessa taustalla, kaikki mulkoilivat kaikkia. Aina siihen asti kun Zorro pamautti pöytään kilon kukkasäkin ja toivotti ”helevetisti paljon parempaa uuttavuotta 2009!” Sen jälkeen jokainen ryntäsi vuorollaan suutelemaan Zorroa, myös Jeremias, Launo, Pinkki, Tane ja Vili, jonka Zorro torjui tylysti huomauttaen että tämän hengityksen liika liimaltatuoksuminen karkotti kaikki halut.
Kahden tunnin sisään olimme jo kaikki ahtautuneet alasti pieneen pihasaunaan. Saunassa paloi bongi, saunan terassilla paloi bongi, juostiin alasti järvenjäällä jointit suupielissä. Vietettiin ystävämme muistojuhlaa ainakin Tonin elämäntapaa isosti kunnioittavalla tavalla.


- Niin hauska kuin se viimeinen ilta olikin..., Tane alkoi aprikoida kun oltiin kaikki saunan jälkeen pihalla tupakalla. -... jotenkin oli nähtävissä mitä Toni hautoi. Sillä oli se ilme?
- Mikä ilme? Pinkki hörähti.
- Se ilme mikä on ennen kuin vajotaan, Tane tokaisi ja madalsi ääntään dramaattisesti. – Se on pahin kaikista, sen tunnistaa joka kerta mutta aina se tulee niin yllättäen, ettei osaa reagoida ennen kuin on myöhäistä.
- Olipas yläasteen huumevalistuspaasausta, Jeremias pärskähti, mutta vakavoitui kun havaitsi muiden tirskumisen sijaan katsovan Tanea mielenkiinnostuneina.
- Toni yritti liikaa sinä päivänä. Oli liian iloinen, kun se ei kuitenkaan koskaan aiemmin ollut perusluonteensa puolesta sellainen ollut, Tane selitti. – Yhtäkkiä näet viime aikoina varsin kivikasvoisen frendis naamalla niin hitosti erilaisia tunteita, miten se yrittää epätoivoisesti tekopirteydellä ja yli-innokkuudella peittää sitä että alitajunnassaan tietää jo olevansa mennyttä.
- Kuollut? Mona täsmensi.
- Kuollut tai psykoosissa tai kamakoukussa. Sen yhden tietyn  ilmeen jälkeen ei niillä kasvoilla nähdä hetkeen mitään inhimillistä tai elävää. Olin viimeisenä hereillä Tonin kanssa, käytiin aamuyöstä röökillä yhdessä. Se höpötteli niitä näitä, heitti hyvää läppää, mutta yksi toisensa perään jokainen hymy oli vähemmän aito. Mitä enemmän se hymyili, sitä sameammiksi ja kuolleemmiksi sen silmät muuttui. Kun se loppujenlopuksi stögäsi röökinsä, totesi illan olleen mahtava ja toivotti hyvät yöt... silloin jossain sisälläni tiesin että se toivotti hyvää yötä koko maailmalle.



- Ei kai nyt sentään, parahdin. – Noi nyt on vaan niitä Tanen juttuja. Ihme settiä se aina heittää...
- No mutta et voi kieltääkään etteikö Tanella ois koko porukasta eniten elämänkokemusta, Mona huomautti.
- Jos elämänkokemuksella tarkoitetaan kokemusta kamanvedosta, niin joo, on... mitä sä edes loppujenlopuksi tiedät siitä jätkästä? puuskahdin. - Lempinimen. Et muuta.
- Tiedän siitä itseasiassa yllättävän paljonkin, Mona huomautti. – Ja muuten, meidän ulkoiluaika alkaa olla täynnä.

Sisällä jysähti, tajusin etten tiennyt milloin näkisin seuraavan kerran tuttuja, rakkaita ihmisiä. Saati että milloin pääsisin ulos. Heittäydyin Monan kaulaan ja uikutin surkeasti:
- Tuu pian takas...

- Tottakai rakas, Mona hymyili. – Tuon lisää tupakkaa sit.
- Mistä sä revit massit näihin röökimääriin? naurahdin.
- Mutsi maksaa ne.
- Täh?
- Kerroin sille että oot mielisairaalassa. Se huolestui ja alkoi heti hössöttää, ”onko sillä tarpeeksi röökiä?”, ”pitäisikö sille viedä kirjoja että on jotain tekemistä?” ja paras oli ehdottomasti: ”onkos sillä Mauralla, niinku muillakin narkkareilla, semmonen prepaid-liittymä, onkohan sillä tarpeeksi puheaikaa siinä?”

Nauroin. Ja minä kun olin koko elämäni luullut Irenan vihaavan mua. Tosin, se oli kyllä käyttänyt musta nimitystä ”narkkari”, mutta toisaalta oli se imartelevampaa kuin olla viisitoistavuotiaana kutsuttuna jatkuvasti venäjänkielisellä termillä joka tarkoitti ”kaljua huoraa”.

- Ja hei. Ota nää kirjeet. Vie toi toinen Jeremiakselle, tää toinen on sulle.
- Oi, kirjotit mulle kirjeen. Ihanaa.
- Se ei sit oo ihanaa tekstiä... Se on ihan ekoina päivinä kirjotettu.
- No en mä mitään sellaista olettaiskaan sulta.
- Kiitos. Rakastan sua.


Mona lähti, tuli yksinäinen olo. Katselin ulkona paistavaa aurinkoa katkerasti huoneeni ikkunasta, olisin halunnut vaan päästä pihalle, makaamaan vihreälle nurmelle ja tuntemaan auringonsäteet ihollani. Seinät ympärilläni olivat liian valkoiset, liian kylmät, liian... ahdistavat.

No niin, nyt on sitten Joonas haukuttu paskaksi.
Ei sen ollut tarkoitus ihan niin mennä. En mä välttämättä olisi ajatellut että se ihan niin tulisi menemään. Mutta menin intuitiolla ja intuitioni sanoi että nyt, hyvä tämä. Ja tuli siitä kai jotenkin puhdistunut olo.
Ennen kuin eristäydyin huoneeseen, hoitaja totesi että näytän surumieliseltä. Sitten se tsemppasi että tuskin joutuisin enää kauaa olemaan täällä. Hetken kuluttua se tuli tuomaan keltaisen post-itin missä oli päivämäärä ja kellonaika.
- Mikä tää on? kysyin.
- Sun hoitosuunnitelma. Ensi viikon perjantaina. Sitten selviää koska pääset pois.


Pitäisikö nyt tuntua voitonriemuiselta? Tiedossa on nyt päivä, jolloin tulee tietoon päivä, jolloin vapaudun, mutta en tunne mitään. Paluu kotikaupunkiin, tuttuihin piireihin... onko ne enää edes tutut piirit? Eikö meidän porukka vähän olekin hajonnut kaiken mun sekoilun myötä, tai ainakaan mä en voi kuvitella että hetkeen kokoonnuttaisiin kaikki yhdessä heittämään läppää ja polttelemaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut... Mutta ehkä mä kuitenkin olen luopunut suunnitelmastani vaihtaa kaupunkia ja paeta...



Illalla kännykkään tuli tekstiviesti Monalta.
" Kato sun sähköpostit jos millään pystyt. "

Olin koko iltapäivän ollut koneella, joten suhtauduin melko skeptisesti siihen antaisivatko ne enää konetta mulle.

- Vastahan sä koko päivän siinä olit, miespuolinen hoitaja ärähti kansliasta kun kävin koputtelemassa ja ilmoittamassa asiani.
- Eikun tuli vaan kaverilta viesti..., selittelin. - ...että pitäis päästä sähköpostit vaan nopeasti lukemaan. Joku tärkeä viesti.
- Sä oot kyllä erityisen hyvä tossa sääntöjen ja aikarajojen venyttämisessä, hoitaja puuskahti ja meni sitten lukolliselle kaapille missä säilytettiin potilaiden arvotavaroita. Hetken se etsiskeli katseellaan läppäriäni ja ojensi sen sitten mulle. - Kymmenen minuuttia.


Sähköpostiohjelma latasi piinallisen hitaasti. Sinä aikana pohdiskelin, mikä mahtoi olla sen tasoista asiaa ettei sitä voinut sanoa tekstiviestillä tai puhelimitse. Muutenkaan Mona ei ikinä lähettänyt mulle sähköpostia, muistaakseni olin siltä meiliini saanut jotain viimeksi yläasteella, ja silloinkin jotain hassuja sähköpostikortteja tai vastaavaa...

Jotakuinkin kolmensadan roskapostin ja kymmenien uutiskirjeiden joukosta paistoi yksi lukematon viesti lähettäjältä mona_bee@hotmail.com, aiheenaan: " Kirjeidesi lukemisesta heränneitä ajatuksia..."
Voi paska, kirosin. Oli sittenkin liian tylyä vuodastusta, nyt se on vetänyt herneet ja haluaa kertoa että olen ihmisperse...

" Rakas Maura Olivia,
mun oli pakko lukea sun jokainen kirje uudestaan pari-kolme kertaa, vaikka joka kerta niitä lukiessani mulle tuli vitun paha olo. Ensinnäkin siksi että sä olet siellä, siksi että näin tänään sut siellä. Sä et ole niitä ihmisiä jotka suljetaan laitokseen tosta noin vaan, sä olet liian liikkuvainen ja elävä persoona siihen. Kun näin sut tänään, vaikka ootkin saanut lihaa luides päälle ja näytät muutenkin paremmalta, näytit niin tyhjältä, zombiksi lääkityltä, harmaalta... Kun pääset pois teen kaikkeni että tullaan viettämään mahdollisimman paljon laatuaikaa että unohat ton kokemuksen...
Toiseksi mun sydäntä vääntää se että tavallaan syytät mua tästä. Kyllä, tein virhearvion ollessani sitä mieltä että sulle tekee hyvää tutustua Lindaan, tein virhearvion kun itse edes menin tutustumaan siihen. Vaikka sen heti ensinäkemältä tosiaankin näki narkkariksi, en ajatellut että sen lisäksi se olisi vielä niin PAHA ihminen... Mutta en myöskään mielestäni missään vaiheessa kehottanut sua lähtemään mukaan sen sekoiluihin. Esitellessäni teidät ajattelin, että sulla olisi sen verran järkeä päässäsi että osaisit olla sekaantumatta jonkun teinitytön douppisähläyksiin. Mä en ole ollut osallisena kun te kaksi ootte kiskoneet viinaa ja pillereitä. Sä olet ikäsi puolesta aikuinen nainen, vastuu on sulla. Luulisi että etenkin sun taustoilla sitä osaisi tossa iässä jo ottaa vastuun omista tekemisistään.


Jeremias on sulle ehkä jonkin aikaa vihainen. Mutta vain siksi että se välittää susta ja oli kuolla huolesta. Se välittää susta niin paljon ettei teidän välirikko ikuisesti jatku. Etenkään nyt kun selvisi millainen Linda todellisuudessa on. Siitä ei ole muuten hetkeen kuulunut mitään by the way. Jere ja Pinkki yrittää löytää uusia koteja sen kissoille jotka se jätti jälkeensä karatessaan, kuten myös aika suuren osan maallisesta omaisuudestaan, laajakuvatelkkarin, meikki- ja vaatekokoelman, lähemmäs sata DVD:tä... eiköhän se tuu takas vielä jossain vaiheessa, ja jos sen saan käsiini silloin, siitä ei tule nättiä jälkeä. Oon rauhaarakastava ihminen vaan tiettyyn pisteeseen.


Ja mitä tulee siihen Taneen niin.... Niin. En oo aina kertonut ihan kaikkea. 


Niihin aikoihin kun Toni kuoli ja yksi jos toinenkin oli sen takia paskana... oltiin Nicon ja sen Tonin eksän Tytin kanssa vetämässä angstikännejä ja polttelemassa, kun satunnaisesti Tane soitteli ja tahtoi tulla käymään. Sillä oli vauhtia jota se sitten tarjoili kaikille, Tytti lähti seuraavana aamuna kotiin ja me jatkettiin kolmestaan.... Jossain vaiheessa Nico oli tipahtanut, siinä vaiheessa taidettiin jo valvoa kolmatta tai neljättä vuorokautta, ja Tane ehdotti että lähdettäisiin sen luokse, sillä on siellä lisää...
Olin siinä vaiheessa kokeillut pari kertaa vauhtia Nicon kanssa joten tiesin jotakuinkin mitä se oli, mutta siihen tilaan, ystävän kuolemasta aiheuttuneen surun turruttamiseen, se oli vaan niin loistava ja täydellinen, että halusin vaan lisää ja lisää, hinnalla millä hyvänsä, en halunnut koskaan laskeutua niistä oloista.


Taisin lähemmäs viikon majailla Tanen luona. Mulla ei ollut niihin aikoihin puhelinliittymää, joten Nicolla ei ollut mitään keinoa saada muhun yhteyttä, ja se oli aivan helvetin huolissaan... Sinä aikana pantiin Tanen kanssa jotain viisi-kuusi kertaa ja se soperteli mulle kaikkea että olen upea nainen ja että hukkaan itseni ja elämäni Nicon kanssa. Sitten kun aloin olla turhan sekaisin valvomisesta, oloissani ja flipannut, se vaan tylysti sanaakaan sanomatta kuskasi mut himaan missä odotti vuosisadan riita ja parisuhdeväkivaltakokemukset ja näin...


Tane on ton pirin kanssa hyväksikäyttänyt ihmisiä vähän enemmän ja vähemmän, näin olen kuullut. Kun Tytti ja Toni oli eronneet, Tane oli ollut alle viiden tunnin sisään erosta Tytin luona piripussin kanssa "lohduttamassa". Tonin se oli joskus onnistunut houkuttelemaan kanssaan jollekin viikon putkelle ja saanut sen maksamaan kaiken, ja yksi Nicon kaveri sanoi että sitä on usein nähty baarissa pyörimässä joidenkin teininarkkaripimujen kanssa, eikä ollut kovin vaikea arvata mitkä hyödykkeet vaihtuivat keskenään.


Jotenkin en vaan antanut sen häiritä kaverisuhdetta sen kanssa, enkä koskaan puhunut tapahtuneesta tai kuulemistani juoruista eteenpäin. Ajattelin että sellaisia ihmisiä vaan on maailmassa, Niconkin kaveripiiriin kuului monta niljaketta jotka kerskuivat saaneensa pillua kamalla, mitä sitten että yksi niistä pyörii samassa jengissä.
Sitä paitsi Tytti oli aikamoinen jakari muutenkin, sehän petti Tonia monta kertaa niiden suhteen aikana, ei ihmekään että se juuri eronneena hellyydenkipeyspäissään menee eksänsä kaverin kanssa sänkyyn, ei siihen olisi edes sitä vauhtia tarvittu välttämättä... Ja jotenkin omalla kohdallanikin pidin lähinnä itseäni syypäänä, kuitenkin muistin hämärästi että Tanen kämpillä olin kuumuutta valitellen riisunut toppini kuin joku aivoton teinikana joka tahtoi paikalla olevan miespuolisen kiinnittävän enemmän huomiota tisseihinsä. Sitä paitsi olihan Tane ihan hyvä pano, ei siinä mitään. 
Ja teinistä pitäen oli kuitenkin tottunut siihen että kama vaihtui valuuttaan tai sen puutteessa muihin hyödykkeisiin, "jos antaa niin saa" -meiningillä. Mutta sitä ennen ne muut hyödykkeet oli olleet lähinnä ryssäröökiaskeja, kahvipaketteja, pieniä palveluksia kuten tiskaamista, kaupassakäyntiä tai kämpän siivoamista. Kerran seitsemäntoistavuotiaana ajelin sen yhden nistin nurmikon viidestä grammasta kukkaa. Joo, ja olihan näitä kertoja kun baarissa nuoleskeltiin jonkun yhdentekevyyden kanssa vain jotta pääsisi sen kämpille jatkoille koska se oli paljastanut että sillä oli kasvit himassa. Ja kerran olen änkyräkännissä ottanut suihin pameista, mutta muuten en ollut kehoani kaupannut kamasta kertaakaan ennen sitä Tanen reissua. Ja tiedän että sulla oli varmastikin sama fiilis sen jälkeen. Että oliko juuri ollut kaverinsa pirihuorana, vai pelkästään typeryyttään sekopäissään mennyt antamaan liian lepsusti, vai oliko vain stimulanttipäissään padotut tunteet nousseet pintaan ja karanneet käsistä? Niinpä niin.


Ehkä olen vaan viettänyt liikaa aikaa äijäporukassa, mutta jotenkin oon hitusen Tanen puolella tässä jutussa ja sanon, ettei sulla oo mitään syytä olla sille vihainen. Älä vihaa pelaajaa, vihaa peliä, ja ethän sä sitä paitsi siihen edes ollut mitenkään syvemmin ihastunut, mitä sitten vaikka se meni touhuamaan Lindan kanssa? Okei, välinpitämättömästä ja vastuuttomasta käytöksestä kyllä voit syyttää sitä, kun se ei yhtään katsonut sun perääsi Tampereella kun olit ensimmäistä kertaa vauhtipäissäsi, mutta tästäkin päästään taas siihen seikkaan ettei sulla pitäisi kaksikymmentäkolmevuotiaana enää olla tarvetta huoltajalle.


Mut jutellaan lisää tästä aiheesta kasvotusten. Mun oli vaan pakko saada nää ajatukset purettua ja siirrettyä sulle. Nyt pitää varmaan alkaa lopetella kun Zorro haluaa koneelle...


Pärjäilehän, olet tärkeä!
xxx
Mona "


Rullasin pitkää sähköpostiviestiä näytöllä edestakaisin, luin sen läpi alusta loppuun sana sanalta varmaan kuudesti, mutta silti tuntui että siinä oli aivan liikaa pureksittavaa ja nieltävää yhdeksi kertaa. Olisi tehnyt mieli ottaa printti ja eristäytyä huoneeseen koko loppuillaksi vain tujottamaan sitä. Melkoinen informaatiopommi, jonka sulaminen ottaisi varmasti aikansa.

Mikä päivä, huokaisin mielessäni palauttaessani läppäriä kansliaan. Tupakkaparvekkeella eristäydyin nurkkaan johon ilta-aurinko ei paistanut, selkä muihin päin imeskelin savukettani hitaasti kuin nautiskelisin viimeistä röökiä matkalla sähkötuoliin. Ei tuntunut sulavan vieläkään.

Iltapalalla otin kaksi ruisleipää kahden paahtoleipäviipaleen sijaan, päälle otin tomaattia mutta skippasin suolakurkut. Mutustin ateriani hiljaisuuden vallitessa, nostamatta hetkeksikään katsetta mehulasista jota tuijotin.
Iltalääkkeidenjakojonossa mietin yhä Monan sähköpostia. Mieleen nousi polttelemaan eristyisesti kaksi lausetta. " Luulisi että etenkin sun taustoilla sitä osaisi tossa iässä jo ottaa vastuun omista tekemisistään. " " ...ei sulla pitäisi kaksikymmentäkolmevuotiaana enää olla tarvetta huoltajalle. " Olin mielessäni kaikessa hiljaisuudessa kaiken aikaa pitänyt perimmäisenä syyllisenä osastollejoutumisestani ja kaikesta ikävästä jotain muuta. Milloin Joonasta, milloin Jeremiasta, Tanea, Lindaa... Vaikka totuus oli se että ne olivat kiskoneet omat mömmönsä, eivät missään vaiheessa pakottaneet mua mukaan jakamaan pottia ja sekoamaan.

Sinä iltana jouduin pyytämään unilääkeannoksen tuplana saadakseni unta.